Los Arcos?

Nyt jo ensi talven matkoja katsellaan!! Kiinnostaisi mennä Inglesiin bungalowiin, ja Los Arcosia olen katsellut ja lukenut kokemuksia, mutta aivan viime aikaisia kommentteja en löytänyt. onkohan kukaan viime aikoina käynyt?
20837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei sen torakka invaasion jälkeen jonka koimme pari vuotta sitten.

Äänestä

Helmikuussa 2013 oltiin viikko ja ainakin meille sattui niin huonokuntoinen huoneisto, että vaikka yleensä olemme tyytyväisiä vaatimattomaankin majoitukseen, niin tuohon hotelliin en toista kertaa menisi. Huoneistot ovat vieri vieressä eli takapiha on naapurin etupiha. Positiivista oli sijainti, jos rauhaa hakee. Torakoita ei näkynyt, mutta siihen auttaa yleensäkin, kun jättää yöksi kylpyhuoneeseen valot päälle.

Äänestä

Kolme vuotta sitten oltiin, ei häävi paikka, karmee viemärin lemu, joka ei meinannut tuulettamallakaan lähteä. Henkilökunta kyllä ystävällistä ja baari kohtuullisen hyvä.
En kuitenkaan näin vanhana Kanarian kävijänä voi suositella, enkä itse aijo mennä uudestaan. Hyvää matkaa kuitenkin!

Äänestä
  • Mene Palm Oasikseen (Maspalomas/Sonnenland), et varmasti pety. Jo kolme kertaa käynyt ja taas uudestaan menossa.

    Äänestä

Viime joulun ja uudenvuoden tuli arcoksessa oltua.Meillä sattui olemaan juuri rempattu huoneisto ja kaikki muutenkin pelasi hyvin.Satunnaisesti olen ollu muutamia kertoja ennenkin arcoksessa,Taso ollu aina hyvä jos kattoo että se on muutenkin vain kahden avaimen luokituksella.Torakoita on joka luukussa inglesissä jos siitä nyt joku jaksaa piitata.

Äänestä

Arcosissa ei ole muuta hyvää kun oma piha jossa voi ottaa aurinkoa, meillä oli pihan ympärillä pensasaita, ei näkyny naapurn puolelle. Kylmän kosteat huoneet, keittolevyjä piti pitää päällä että saatiin vähän lämmintä. Pieniä muurahaisia koko huusholli täynnä jotka hävisivät sen jälkeen kun pyydettiin että siivoojat ei käyttäisi hirveän voimakkaan tuoksuisia pesuaineita kun mieheni on herkkä tuoksuille. Siis "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"

Äänestä

Oltiin Arcosissa 2011 ja torakoiden kanssa oli kyllä tekemistä...=) Kahden makuuhuoneen kämppä sijaitsi vieläpä ihan liikenneympyrän vieressä, joten nukkuminen tuotti tuskaa. Uima-altailla (3 kpl) oli kyllä tilaa vaikka pieniä ovatkin. Henkilökunta oli ystävällistä ja jos jotain huoltoa tarvitsi, oli "teknikot" heti ovella kunhan vain soitti respaan. Ei mikään ihan kamala läävä, mutta noita lomastressiä nostattavia tekijöitä on sitten osattava sietää. Sijainti ihan kiva Jumbon lähellä, rantaan matkaa pari kilometriä.

Äänestä

up

Äänestä

Tammikuulle varattu bungalow Los Arcosista. Onko kenelläkään kokemuksia aamiaisesta tai puolihoidosta?

Äänestä

Los Arcosissa pari kertaa käynyt ja OK. Voisin mennä uudestaankin. Tosin minua ei haittaa torakat (niitä yleensäkin Espanjassa on). Kissoja kovasti, sekään ei haittaa, koska pidän kissoista ja hain kissoille ruokaa itsekin marketista. Kissoja syötetään muutenkin hotellin toimesta ja respaan voi tehdä myös lahjoituksen kissojen hyväksi (tein). Perusmajoitusta edullisesti ja sijainti mielestäni hyvä, ei meluisaa tms. Riippuu vähän mitä arvostaa. Itse perusreissaaja, ei suuria vaatimuksia.

Äänestä

vanha ja monet asunnot kuluneita, eli ihan normi juttu. sijainti hyvä ja useimmat asunnot ok ja rauhallinen alue. torakoita on tai ei ole, ihan tuurin mukaan, samoin kissoja

Äänestä

Ihan hyvä,voisin mennä uudestaan jos kohilleen sattuisi.

Äänestä

Los Arcos

Äänestä

Varautukaa vesisateella voi tulla vedet oven alta sisälle, meillä kävi näin, onneksi olimme paikan päällä lapioimassa rikkalapiolla vettä lattialta, ja muutenkin oli huoneet kylmän kosteita

Äänestä
  • Olimme lokakuussa 2014 Los Arcosissa kaksiviikkoa, jääkappi ja kahvinkeitin ei toiminut,kattiloiden ja paistinpannun pohjat oli kuperat kuin kiikkutuilin jalat. Torakat isoja jotka pystyi tappamaan kengällä, seinät ja verhot täynnä valkoisia täitä jota koko ajan kasvoivat ja hyppivät vaatteiden päälle. Uima-altaista yksi neljästä oli käytössä,muut käyttökiellossa jonkun bakteerin takia. Valitukset oli turhia.

    Äänestä

  • Kuulostaa houkuttelevalta.

    Äänestä

Muuten ihan hyvä, mutta kissoja on ihan hirveästi alueella......ei mitään jos pitää kissoista!!

Äänestä
  • totta, että TORAKOITA oli, laitteet kyllä toimi meidän huoneistossa

    Äänestä

  • Siellä on tehty nyt viimeaikoina töitä monissa hotelleissa torakoitten estämiseksi. Ulko-oviin on laitettu lattiarajaan laahustiiviste, kaappien aluset purettu aukinaiseksi, jolloin torakoille ei jää piiloja. Eli kaikki lattiapinnat ovat nähtävissä seiniin saakka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkaan kirjoitti:

Nyt jo ensi talven matkoja katsellaan!! Kiinnostaisi mennä Inglesiin bungalowiin, ja Los Arcosia olen katsellut ja lukenut kokemuksia, mutta aivan viime aikaisia kommentteja en löytänyt. onkohan kukaan viime aikoina käynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu