Perussuomalaiset, demarit ja Vasemmistoliitto vastustivat ennen viime eduskuntavaaleja euro tukipaketeita ja eu liittovaltiota, vain Perussuomalaiset pitivät vaalilupauksensa. Perussuomalaia on syyttä syytetty vastuunpakoilijoiksi, kannattaa muistaa että kun Soini kävi hallitustunnustelija Jyrki Kataisen luona vaalien jälkeen niin vasurien pj Arhinmäki sähisi" on demokratian halventamista ja äänestäjien pettämistä jos Soini menee hallitukseen", Soini ei mennyt mutta Arhinmäki meni, meni myös Jutta. Lopettakaa mediassakin jo höpötys muka Soinin vastuun pakenemisesta, Soini otti osaltaan vastuun kun hallitus ei yksin selvinnyt sote sopastaan. Hallituksesta on enää rippeet jäljellä, vasurit ja pääministeri lopettivat "vastuunkantonsa".Jutta lähtenee seuraavaksi. Hallitus on auttanut koko kolme vuotta enemmän ulkomaiden pankkiireja kuin suomalaisia tavallisia ihmisiä. Keskustan Olli Rehn ja hänen ihailijansa Juha Sipilä ovat myös tukipakettien ja liittovaltion kannalla, Paavo Väyryselle annettu ääni menee myös samaan kastiin joten ainoa puolue jota kannattaa äänestää on Perussuomalaiset, mitä enemmän he saavat meppejä, sitä paremmin he pystyvät auttamaan suomalaisia ja säilyttämään Suomen itsenäisenä.
Totuus hallituksen synnystä
8
632
Vastaukset
- ÄÄNESTÄ PS, IPU
NÄIN ON! Erityisesti pientä ELÄKETTÄ saaville sanoisin. että älkää nyt enää höynähtäskö OMAN ETUNNE VASTAISESTI ännestämään ketään nykyhallituspuoluetta, älkää myöskään TAKINKÄÄNTÄJÄ-VASEMMISTOA, sillä kyllä oli törkeääkin rivompi teko SDPLÄISILTÄ urpilaiselt ja rinteeltä varastaa jo muutenkin huonosta, leikatusta eläkeindeksistä v 2015 yli 2/3 pois. SDP-rinne olisi halutetssaan voinut perua sen, mutta ahneuttaa meni kokoomuksen "Parhaaksi Kaveriksi". TÄMÄ TEKO SDPLTÄ EI UNOHDU.
- vasurit nousuun
Vasurit on ainoa puolue joka ajaa meille todellista mahdollisuutta tulla toimeen tukien varassa tarvitsematta vastaanottaa paskaduunia.
- kielen-vallankumous
Kunnallisvaaleissa päätetään vain kunnallisista asioista.
Nämä vaalit eivät ole eduskuntavaalit.
Nykyistä hallitusta ei näissä vaaleissa mikään horjuta!
Vain typerät äänestää SDP:tä, vihreitä, vasemmistolaisia, rkp:tä, sillä juuri nuo puolueet yhdessä Kataisen ja Stupin kanssa ovat meidät vieneet lamaan.
Julkisen vallan menot aiheuttivat valtion rajut leikkaukset.
Lisäksi SDP ay-liikkeen tuella ajoivat teolliset työpaikat, Kiinaan, Viroon, Latviaan, Italiaan, Saksaan, Venäjälle jne
Suurimmat konnat ovat ammattiyhdistysliikkeen Lauri Ihalainen ja Antti Rinne .
Tämä yritys vihamielisyys on syy hallituksen leikkauksiin.
Nuo leikkaukset olisi pitänyt tehdä kokonaan ruotsinkielen tukien leikkauksiin. Niin ei olisi tarvinnut leikkauksia tehdä eläkeistä, lapsilisistä, opintotuesta jne.
Ajatella Ruotsin kieltä Suomi tukee 6 miljardilla eurolla vuodessa.
- Paitsi että
Leikkikää te persut vain puheenjohtajanne johdolla niitä pyllyleikkejänne, maan asioiden hoitaminen on vastuullisten puolueiden työtä.
- sinunkin elättäjäsi
Ja näitä vastuullisia puolueitahan ei Suomessa ole ollut vuosikymmeniin yhtään. IPU saattaisi olla, en tiedä, sille ei vielä ole annettu mahdollisuutta kähmiä kuten kaikille suuremmille. Ja sen ovat totisesti tehneet!
- Anonyymi
Onko näin
- Anonyymi
rahaa riittää herrojen , johtajien, ministerien ja heidän assistenttiensa sekä kansanedustajien palkkoihin ja heidän etujensa ESIM MATKA-JA RUOKA ETUIHIN MUTTA suomen vanhukset , vammaiset sekä kaikkein köyhimmät joutuvat tinkimään kun poistetaan heiltä edut ja nostetaan asiakasmaksuja jolloin heidän avun saamisensa kaventuu ja elämä kurjistuu neljän seinän sisälle ja yksinäisyys , masennus ,nälkä, lääkäriin pääsy ja sairaudenhoito jää hoitamatta.
Vanhuksien ateriapalvelut niin kalliita etei monikaan pysty tilaamaan niin kallista lounasruokaa ja niiiden sisällöt on monesti sellaisia ettei nämä politiikot ja ministerit edes suostuisi syömään niitä sörsseleitä.
Suomen varat kuluu täällä elävien maahanmuuttajien elättämiseen joka on on tällä hetkellä tuhansia per henki per kuukausi kun saavat asua ,vesi ja sähkömaksuineen
ilmaitteeksi, terveydenhuolto pelaa heille ympärivuorokauden palvelut vastaanottopisteissä, puhelimet ja niiden maksut, maksusitoumukset ruokakuluihin, pyöriin, vaunuihin ym muihin lastentarvikseisiin, lapsilisät ja elatusmaksut. tulkit, koulutus ja päiväkoti maksut, sosiaali ja kelahenkilökunnan palkkakustannukset heidän asioidensahoitoon ym. SEN LISÄKSI HUMANITÄÄRISTÄ APUA MILJADRIEN EDESTÄ ja moneen eri kohteeseen moneen kertaan vuodessa ja sotatarvikkeet. SOTE RAHAT JO MONEEN KERTAAN LOPPU JA HOITOJONOT KASVAA ,,,ihmiset kärsii kivuissaan ja kuolee koska hoitoon ei pääse, - Anonyymi
Niin se vaan on kun elätämme täällä miljardien menoerällä lomalaisia jotka eivät tuota yhtään ja niin se jaettava raha tunntuu menevän matuille ja suomalaisilta vähennetään ja halutaan maksattaa lisää päivittäis tavarasta esim ruuasta.
Samoin yli rajojen menee rahaa,tavaraa, sotatarvikkeita miljardien edestä.... seuraa velkaa ja näiden korot ennestään huikeat.
KUINKA KAUAN NÄIN VOI OLLA?
SUOMESSA NYTKIN PÄIVITTÄIN tieto yritysten lomauttamisista ja suurin osa koskee miesten työpaikkoja ja suurin osa mamuista on miehiä jotka eivät myöskään työllisty, vähäisen koulutuksen ja kielitaidottumuuden vuoksi. KONKURSSEJA TULOSSA enemmän kuin viime vuonna .... eli nekin velat maksatetaan kansalla.
Jos ei ole töitä , ei verotuloja niin pankrotti suomessa ja siitähän on jo oltu huolestuneita eurooppakomissiossa ja myös taviksien köyhyys ongelmasta
Nyt Nato ja sotavarustelu tuo pelkkää menoerää tämän kaiken lisäksi. Pelottavaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560