Mulla on nyt reilun 2 vuotta vanha uros koira jonka kanssa on tehty kovasti töitä että saatu "yhteiskuntakelpoiseksi".
Koira on iso (68kg) ja voimakasluonteinen ja dominoiva. Rupesi "hyppimään silmille" reilun vuoden vanhana ja nyt vuosi kovasti koulutettu ja vahvistettu minun johtajuutta koiran silmissä koirakouluttajan avustuksella. Kovasti on edistystä tapahtunutkin, välillä hitaammin ja välillä nopeemmin.
Nyt ole kylässä mummolassa (koira ollut täällä mukana edellisen kerran vuosi sitten joten ei tuttuja) ja se ärähti papalleni kun hän käveli koiran läheltä sen syödessä. Ensin koira murahti ja tästä valpastuin ja menin koiran viereen ja komensin. Kun pappa jatkoi köpöttelyä koiran vieressä koira selkeästi näytti hampaita ja murahti kovasti ja agressiivisen kuuloisesti. Otin tällöin koiran pannasta kiinni ja poistin huoneesta. Koira rauhoittui heti eli ärähdys kesti noin sekunnin.
Koira antaa minun pitää kiinni esim. ruokakupista syödessä ja ollut tämän jälkeen taäs "normaali" eli antanut papan kävellä ohi kun söi esim. luuta. En tiedä olisiko näykkäissyt pappaani jos en olisi ollut vieressä.
Lisättäköön vielä että koira söi tällä kertaa sen herkkuruokaa, kana-¨riisi-vihannes sekoitusta.
Mitä mieltä olette tämmöisestä ruoan vahtimisesta?
Koira äräti syödessä
2
117
Vastaukset
- jatkakaa
No kai tuon tiedät itsekin. Ei hyväksyttävää. Dominoivan koiran koulutus ja rajojen laitto kestää useita vuosia. Mutta onnistuu, kun olet sitkeä, ja puutut asioihin, juuri niinkuin teitkin. Koira on vielä keskenkasvuinen, nyt on tärkeät vuodet menossa johtajuuden vahvistamiseksi.
Muistakaa kylässä ollessakin, että koiralle laitetaan rajat. Ei tarvitse herkkuja sille tuputtaa, vaan makoilkoon syrjemmällä.Lisää treeniä: ei se riitä että yksi ihminen saa olla ruokakupin vieressä, se koskee kaikkia ihmisiä.
Nuorelle koiralla pitää tehdä vahvistavaa koulutusta lähes koko ajan. Ruokakäyttäytymistä harjoitellaan ihminen kerrallaan kunnes koira ymmärtää että se koskee kaikkia ihmisiä. Nyt jos sallii vahtimisen, niin se on vain vaikeuksien hakemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637