Endometrioosi

Hei!

Epäilen, että minulla olisi endometrioosi. Kun luin listaa oireista, ne tuntuivat vastaavan omaa tilannettani ihan täydellisesti. Lapsettomuus on ainut (tätä oirelistaa luin http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista), josta en suoraan voi sanoa, että minulla olisi, en ole lapsia yrittänytkään hankkia.

Olen ihan jo ensimmäisten menkkojen alettua miettinyt, etteivät omat menkkani olisi täysin normaalit. Minulla on myös outoja kipuja lantion, alavatsan ja haarovälin alueella, mitkä ilmenevät aina samaan aikaan menkkakierron mukaan, mutten ole koskaan keksinyt niille mitään järkevää selitystä. Olen myös syönyt useamman vuoden e-pillereitä varsinkin kipujen takia, ja osa merkeistä ei ole auttanut lainkaan, ja osa on pitänyt kivut poissa käytön ensimmäisen puoli vuotta, mutta sitten kivut ovat palanneet. En enää uskalla vaihtaa tämän vahvempiin pillereihin, joten tyydyn taas vain syömään pakettikaupalla buranaa.

Olen tämän päivän aikana lueskellut useampaakin sivua aiheesta, ja kaikilla sanotaan samaa: ei ole varsinaista hoitoa.

Onko minun järkeä lähteä esim. gynekologille keskustelemaan aiheesta, jos sitä kautta saisi selville onko minulla endometrioosi vai ei? Jos hoitoa ei ole, ja tulehduskipulääkkeillä elämä pysyy sillälailla mallillaan, etten joudu jättämään kivoja asioita tekemättä, tai velvollisuuksia hoitamatta, hyötyisinkö diagnoosista oikeasti mitään?

Onko paikalla ketään, jolla olisi diagnosoitu endometrioosi? Onko diagnoosilla väliä vasta siinä vaiheessa, kun yrittää hankkia perhelisäystä? Minulla siihen on vielä vuosia aikaa.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


laamaleidi kirjoitti:

Hei!

Epäilen, että minulla olisi endometrioosi. Kun luin listaa oireista, ne tuntuivat vastaavan omaa tilannettani ihan täydellisesti. Lapsettomuus on ainut (tätä oirelistaa luin http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista), josta en suoraan voi sanoa, että minulla olisi, en ole lapsia yrittänytkään hankkia.

Olen ihan jo ensimmäisten menkkojen alettua miettinyt, etteivät omat menkkani olisi täysin normaalit. Minulla on myös outoja kipuja lantion, alavatsan ja haarovälin alueella, mitkä ilmenevät aina samaan aikaan menkkakierron mukaan, mutten ole koskaan keksinyt niille mitään järkevää selitystä. Olen myös syönyt useamman vuoden e-pillereitä varsinkin kipujen takia, ja osa merkeistä ei ole auttanut lainkaan, ja osa on pitänyt kivut poissa käytön ensimmäisen puoli vuotta, mutta sitten kivut ovat palanneet. En enää uskalla vaihtaa tämän vahvempiin pillereihin, joten tyydyn taas vain syömään pakettikaupalla buranaa.

Olen tämän päivän aikana lueskellut useampaakin sivua aiheesta, ja kaikilla sanotaan samaa: ei ole varsinaista hoitoa.

Onko minun järkeä lähteä esim. gynekologille keskustelemaan aiheesta, jos sitä kautta saisi selville onko minulla endometrioosi vai ei? Jos hoitoa ei ole, ja tulehduskipulääkkeillä elämä pysyy sillälailla mallillaan, etten joudu jättämään kivoja asioita tekemättä, tai velvollisuuksia hoitamatta, hyötyisinkö diagnoosista oikeasti mitään?

Onko paikalla ketään, jolla olisi diagnosoitu endometrioosi? Onko diagnoosilla väliä vasta siinä vaiheessa, kun yrittää hankkia perhelisäystä? Minulla siihen on vielä vuosia aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu