Mulla on 3kk vauva. Lapsiluku on nyt täynnä, 3kpl. Me ollaan käytetty kondomia, otetaan kuparikierukka sitten myöhemmin kesällä. Lääkäri kun ei mielellään laittanut vielä, kun täysimetän. Hormonaalista ehkäisyä en halua käyttää, koska vuosien varrella olen todennut ettei ne sovi.
Aiemmin synnytyksien jälkeen kuukautiset on alkaneet n. 7kk synnytyksen jälkeen. Molempia isompia lapsia olen täysimettänyt 6kk ja siitä vielä osittain 1v asti. Raskaaksi olen aina tullut imetyksen lopettamisen jälkeen. Tosin silloin on jätetty ehkäisy pois ja heti tultu raskaaksi.
En ole siis koskaan tullut vahingossa raskaaksi, mutta aina tullut heti kun on ehkäisy jätetty pois.
Ensimmäistä kertaa lapsi nukkuu pitempiä pätkiä yössä, joten yöllä tulee syötettyä vain 1-2 kertaa, jos sitäkään. Kondomia tosiaan on kyllä koko ajan käytetty ja päivällä imetän enemmän. Tiedän että mahdollisuus olla raskaana on pieni, mutta viime aikoina on ollut kummallisia oireita. Kuukautiskipumaista jomotusta on ollut jo viikon verran. Viikko sitten tuli parina päivänä ihan vähän vaaleanpunaista vuotoa. Ei kuitenkaan tullut suurempaa vuotoa. Kuukautiskipumainen jomotus tosiaan kuitenkin jatkuu. Yhtäkkiä olen aivan kiukkuinen, väsynyt ja noustessa alkaa huimaamaan.
Tiedän ettei kukaan voi vastata tähän kysymykseen, mutta jos sattuisi linjoilla olemaan, joka on tullut tällaisesta "tuplaehkäisystä" huolimatta vahingossa raskaaksi, eli täysimetyksestä ja oikein käytetystä kondomista huolimatta. Ei olla kertaakaan edes aloitettu ilman kondomia.
Käyn ostamassa huomenna raskaustestin, mutta olisi kiva kuulla kokemuksia. Onko muilla ollut kuukautisoireita synnytyksen jälkeen, mutta silti kuukautiset pysyneet poissa? En vain millään muista miltä tuntui kun kuukautiset alkoi viime raskauksien jälkeen, enkä muista oliko kuukautistuntemuksia ennen kunnon kuukautisia. Raskautta en tosin vakavasti ajatellut vanhempien lasten syntymän jälkeen. Nyt kuitenkin se on alkanut hiipiä mieleen.. Ehkä johtuu vain pelosta, kun tosiaan ajateltiin jos lapsiluku olisi tässä.
Imetys ja ehkäisy
1
107
Vastaukset
- Minulla näin
Hei
Onhan siinä pieni mahdollisuus, että raskaana olisit, onhan se aina kun seksiä harrastaa :D kuulostaa kyllä epätodennäköiseltä. Minulla on takana kaksi synnytystä, nuorempi on nyt 5kk vanha. Täysimetän edelleen. Koskaan en ole hormonaalisia ehkäisyä käyttänyt ja tälläkin hetkellä mennään kondomilla. Ensimmäisen raskauden jälkeen kuukautiset alkoivat 8kk jälkeen. Tässä toisessa raskaudessa ovat kai omalla tavallaan alkaneet. Aina kuukautisten aikoihin on tullut iiihan pientä tippaa hyvin vähän, mutta kuukautisjomottelua on ihan, kuin olisi kuukautiset. Tälläiset "kuukautiset" ovat olleet siitä asti, kun nuorin oli 2kk vanha. Kerran olen myös raskaustestin tehnyt ja tee sinäkin ihmeessä mielenrauhan vuoksi :) raskaudet muuttavat naisen kehoa ja hormoonitoimintaa, uskoisin sen olevan syynä, varmemmin kuin raskauden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252084Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.881909Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881881MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131593Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881456Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11444Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241347Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481247Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731114Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351109