Suomalainen nimi

Olemme mieheni kanssa yrittäneet keksiä tulevalle tyttärellemme nimeä mutta se on yllättävän vaikeaa. Mielestämme nimen pitää olla suomalainen, oli se sitten uusi tai vanha. Mieheni on myös sitä mieltä ettei nimessä saa olla R-kirjainta. Tärkeää kuitenkin on myös se ettei ihan jokainen tarha/koulukaveri ole samanniminen. Näitä vaatimuksia vastaavia nimiä on niin paljon että suuri osa on varmaan jäänyt muistamatta. Onko ehdotuksia?
141308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mites ois Rosmari tai Rosa-maria ? =)

Äänestä

Tässä muutamia ehdotuksia:

Tinja
Selma
Alma
Siina
Sohvi
Eevi
Leeni

Oliko yhtään sellaista mistä pidit?

Äänestä

noilla vinkeillä,eli Jenny,Moona,Vilma,Taija,Annika,Hanna,Jenita,Senni,Sanni muutama ekaksi mieleen tullut

Äänestä

Miehesi ei siis osaa ääntää r-kirjainta?

Äänestä
  • Itseasiassa kyse on siitä että hän muistaa koulukaverinsa Erkon jolla oli paha r-vika. Hän joutui epämiellyttäviin tilanteisiin koska ei osannut lausua omaa nimeään ja joutui toistelemaan sitä vastapuolen kuitenkaan ymmärtämättä.

    R-vika on melko yleinen pienillä lapsilla, mutta yleensähän se opitaan jossain vaiheessa. Miehelleni on kuitenkin jäänyt tämä trauma vaikkei se omalle kohdalle osunutkaan.

    Äänestä

Miten olisi

Elisa
Heini
Jenny
Katja
Leea
Minna
Pauliina
Sonja
Tytti

Äänestä

Antakaa tytölle nimeksi Julia. Olen itse kantanut nimeä ylpeästi jo 22 vuotta, olen sitä mieltä etten olisi parempaa ja kauniimpaa nimeä voinut saada. (Tarkoitus ei ole kuullostaa itserakkaalta, olen vain vilpittömästi iloinen omasta nimestäni..)
Julia sopii suomalaiseen "suuhun" vaikka onkin ehdottomasti myös kansainvälinen nimi. =)

Äänestä
  • Ihan totta, julia on kaunis nimi... ei se ole itserakasta jos pitää omasta nimestään, minä olen myös tykännyt omastani. Liian usein ihmiset haukkuvat nimeään!!!

    Äänestä

Osa näistä tuli jo, mutta miten olisi vaikka

Anja, Auni, Elina, Elvi, Eve, Hannele, Helvi, Henni, Hilja, Ilona, Ilta, Kielo, Lahja, Liisa, Saimi, Sanni, Sohvi, Sointu, Vanamo, Vieno.

Miten "suomalaista" nimeä etsitte? Pidättekö vanhanaikaisista vai uudemmista nimistä? Vähän enemmän tarkennusta... Mitkä ehdotukset ovat miellyttäneet eniten?

Äänestä

Vaula, Kielo, Kaiho.. Minkätyyppistä nimeä tosiaan haetta; siis saako olla suomalaistyylinen, mutta myös vähän erikoinen?!
Linda, Aava, Eeli, Moona, Milla, Minttu, Suvi, Inna, Unna (tarkoittaa saameksi 'pientä'), Aada, Leila... Vaikka kuinka paljon! Kerrohan mielipiteesi sitten, jookosta?! ;)

Äänestä

Ehdotan teidän tyttösen nimeksi Ilonaa. Se tulee alunperin Helena-nimestä, mutta on kuitenkin aika suomalainen. Ja lisäksi se on tosi iloinen ja reipas nimi :)

Äänestä

Ehdotan teidän tyttösen nimeksi Ilonaa. Se tulee alunperin Helena-nimestä, mutta on kuitenkin aika suomalainen. Ja lisäksi se on tosi iloinen ja reipas nimi :)

Äänestä
  • Pipsa on mielestäni kiva nimi!

    Äänestä

  • jossu kirjoitti:

    Pipsa on mielestäni kiva nimi!

    Mielestäni ihania nimiä ovat juuri Ilona, Iisa, Elli? Mites joku näistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö mahassa kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa yrittäneet keksiä tulevalle tyttärellemme nimeä mutta se on yllättävän vaikeaa. Mielestämme nimen pitää olla suomalainen, oli se sitten uusi tai vanha. Mieheni on myös sitä mieltä ettei nimessä saa olla R-kirjainta. Tärkeää kuitenkin on myös se ettei ihan jokainen tarha/koulukaveri ole samanniminen. Näitä vaatimuksia vastaavia nimiä on niin paljon että suuri osa on varmaan jäänyt muistamatta. Onko ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu