Voimakkaasti takertuva!

Onko pojalla minkäänlaista isäsuhdetta? Isä on lapselle yleensä se vanhemmista joka "tutustuttaa" lapsen ulkomaailmaan ja luo lapselle sen tunteen, että sinä pärjäät omana itsenäsi. Eli nyt lapsi isän matkaan, hopi, hopi.

Siskoni on alusta asti ollut valitettavasti yksinhuoltaja kun mies jätti kun poika syntyi.
Siskoni on reipas ja aktiivinen, eivätkä ole missään nimessä vaan kahdestaan kotona luuhanneet.
Heillä on ollut ihan "tasainen" elämä eikä mitään suuria muutoksiakaan ole ollut.
Ymmärtäisin pojan käytöksen jos esim olisi joutunut menettämään isänsä ja siitä olisi jäänyt menettämisen pelko, mutta isä ei ole koskaan ollutkaan pojan elämässä.

Jotenkin vain pojan käytös on aivan ylihysteeristä.
On muutenkin sellainen että "uppoutuu" pitkiksi ajoiksi esim pitämään autoa kädessään ja päristelemään sillä.
En tarkoita välttämättä että pojalla olisi jokin diagnoosi, mutta jokin kyllä mättää js pahasti.
Välillä säälittää siskon puolesta kun poika on niin kiinni..:(

Tiedän lapsia, jotka ovat hyvin huomionhakuisia ja ärsyyntyvät siitä, jos vanhempi keskustelee toisen aikuisen kanssa. Näissä tilanteissa on ko. perheissä ainakin auttanut se, että lapselle kerrottu etukäteen, että tulee vieraita ja miten silloin käyttäydytään. Kun vieras tulee, huomioidaan ensin lasta ja sitten mennään vaikka kahville ja pienistä hetkistä aloitetaan se, ettei huomioida sitä huutamista, kerrotaan vain, että ei hätää, juttelen tässä aikuisten asioita ja sinähän voisit vaikka leikkiä autoilla. Ja sen pienen hetken jälkeen sitten taas annetaan huomiota sille lapsellekin.

Neuvola, lastenpsykologi, mahd. -psykiatri tai neurologi auttaa paremmin kuin me.
Luulen, että kyse on synnynnäisestä temperamentista ja ehkä jostakin neurologisesta asiasta. Lähetettä neuvolasta tutkimuksiin ehdotan.

Minä pistäisin tuossa vaiheessa lapseni edes osa-päivähoitoon. Kyllä lapsi siellä oppisi olemaan ja saisi uutta kokemusta ihmisten parissa olemisesta ja huomaisi, että kyllä ilman äitiäkin pärjää.

Ainahan lapsien hoitoonvienti on kamalaa ensimmäisillä kerroilla, kun muksu saattaa siellä huutaa äidin perään viikon kaksi, ennenkuin tottuu... Mutta selvästi tuo nelivuotias tarvitsisi pieniä irtiottoja äidistään, joko ulkopuolisessa hoidossa, tai miksi sinä et siskona ottaisiu häntä aina hetkeksi ilman äitiä...

Melko selvä läheisriippuvuus lapsella. Surullista, mutta asiassa on yksi hyväkin puoli: lapsi on vasta 4, joten kun asiaan puuttuu nyt, se voidaan vielä korjata. Ehkä jopa ennen lapsen kouluikää.

Siskosi saattaa olla hyvää tarkoittava ja rakastava äiti, mutta tuollaista suhdetta äitiin lapselle ei tule, mikäli äiti ei tue lasta väärillä kasvatuskeinoilla. Itse tunnen yhden yh-äipän, jonka lapsi on isänsä luona joka toinen viikonloppu. Pariinkin kertaan kun lapselle on tullut isän luona pikkuinen ikävä äitiä (isän luona siis kaikki on hyvin ja isä pitää hyvää huolta lapsesta), tuo äiti on mennyt yhtäkkiä lapsen isän luo ja hakenut lapsen kotiinsa kesken isän luona vietettävän viikonlopun!!! Siis että näin ei todellakaan tueta lapsen turvallisuuden tunteen kehitystä, eikä estetä läheisriippuvuuden muodostumista...

Siskosikin tulisi todellakin ottaa itseään niskasta kiinni. Lapsi ei mene rikki siitä, jos hänelle sanoo ei, et saa juuri nyt huomiota, koska puhun nyt ystäväni kanssa tovin. Lapsi ei saa oppia, että hän on ainoa ihminen maailmassa, jota täytyy arvostaa.

Ehdottomasti lapsi myös hoitoon. Ei ole hyvä, että on esim. kouluikään asti koko ajan äidin helmoissa... Apua, mieti mitä siitä seuraisi.