nuohooja

Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Huomenna
on tulossa paikallinen nuohooja nuohoamaan.
Hän on tunnetusti vähemmän tarkka siisteydestä.
Imuria hän ei omista. Aikaisemmin olen tilannut
nuohoojan naapurikunnasta mutta kuulemma enään
niin ei saa tehdä. Naapurin rouva irroittaa jopa
verhot ikkunoista ennen nuohoojan saapumista.
Millä estän pahimman nokipölyn ja millä aineilla
sen voi poistaa pinnoilta ? Meillä on parketti-
lattia.
188886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

siivouslasku jonka saat tilattuasi siivouspalvelulta täyssiivouksen...Mielestäni nuohoojan tulee varoa mahdollisimman paljon pöllyyttämistä. Ei meillä ainakaan saanut huushollia mustax, oli sen verran tarkka mies...

Äänestä

Nuohous on nykyään kiinteistönomistajan vastuulla. Ei nuohooja voi enää marssia teille silloin kun hänellä itsellä huvittaa. Ennen oli nuohoojalla oma monopolipiirinsä ja velvoite nuohota kaikki piiput paikallisen plomestarin määräysten mukaisessa tahdissa (voi olla siis tiheämpikin nuohoustahti kuin mitä palolaki edellytti).

Silti ei kannata nuohousta jättää väliin, sillä jos talo palaa nuohoamattomuuden vuoksi, ei vakuutuksista heru välttämättä mitään.

Mutta koska nuohoojilla ei ole enää monopolia alueellaan, voit tilata nuohoojasi mistä itse haluat ja silloin kun haluat. Näin se ainakin meidän kunnassa toimii. Tosin nuohooja yrittää edelleen tuputtaa väskisin palveluksiaan kaksi kertaa vuodessa. Itse olen tilannut hänet vain kerran vuoteen, enempää ei vaadita. Eikä harvoin käytettyä takkaa tarvitse nuohota edes joka vuosi. Näin sanoi palomestarimme ja sen mukaan ilaan nuohoojan käynnit.

Äänestä
  • Palomestari on saanut muropaketista toimilipansa.
    Kerran vuodessa on tietääkseni sisäministeriö määrännyt tulisijat nuohottaviksi,siis riippumatta siitä miten usein tuli pesässä rätisee.

    Äänestä

  • ei mikään pakota käskemään nuhoojaa ne hommat voi hyvin tehdä itsekkin. ostaa harjan vaan ja vetelee puhtaaksi, muut tulipeesäthän on vuden varrella, puhistettava muutenkin.aina olemme itse nuhonneet sen jälkeen kuin kunnan pakkonuhous loppui.

    Äänestä

  • jan kirjoitti:

    Palomestari on saanut muropaketista toimilipansa.
    Kerran vuodessa on tietääkseni sisäministeriö määrännyt tulisijat nuohottaviksi,siis riippumatta siitä miten usein tuli pesässä rätisee.

    Meillä käy nuohooja joka vuosi ja nuohoaa pirtin uunin, koska sitä lämmitetään talvisin joka päivä, Sitten meillä on ulkosauna, jota lämmitetään kesäisin pari kertaa viikossa. Ulkosaunaa ei nuohota kuin joka toinen vuosi. Joten ei ole lakisääteistä nuohota tulisijoja joka vuosi. Esim vapaa-ajan asuntojen tulisijoja ei kans tartte nuohota joka vuosi. Nuohooja itse kertoi !!!

    Äänestä

Olen vuokrannut omakotitalon, kumman tulee huolehtia nuohouksesta, omistajan vai minun eli vuokralaisen? Mistä nuohooja tilataan ja paljonko se maksaa?

Äänestä
  • kiinnteistön palovakuutuksen maksanee myös nuohouksen ellei sitä ole vuokrasopimuksessa sovittu tarkemmin.

    Äänestä

  • Jos ei muuta ole sovittu, kyllä vuokranantaja hoitaa nuohouksen (ja tietysti mitoittaa vuokran määrän sen mukaan :). Se kuuluu asunnon ylläpitoon aivan kuten kuuluisi rikki menneen hellan tai jääkaapin huolto. Käytännössä vuokralaisen varmaan on helpompi tilata nuohooja ja sopia aika omien menojensa mukaan. Ja kannattaa tosiaan varustautua siihen, että saa viettää kunnon siivouspäivän nokikolarin vierailun jälkeen.

    Äänestä

kuka tietää onko nuohous pakollista vain nuohoojan tekemänä ? siis kun meillä osataan tehdä nuohous itse.
Viime kerralla kun nuohooja kävi oltiin siivottu jo kaikki tulisijat ja hormi ja hän vain pyörähti paikalla ja kirjoitti laskun tekemättä mitään, onko tämä oikein ? en ole saanut tähän vastausta kuin ympäripyöreesti , SIIS ONKO NUOHOOJAN KÄYNTI PAKOLLISTA KUN NUOHOTAAN ITSE ?

Äänestä
  • Meillä kävi nuohooja ja laskutti 5 minuutin työstä 50 euroa. Toista kertaa en enää maksa. Nuohoan itse. Jos tulee pyyntö käräjille, niin sitten mennään.

    Äänestä

  • nokipoika vaan kirjoitti:

    Meillä kävi nuohooja ja laskutti 5 minuutin työstä 50 euroa. Toista kertaa en enää maksa. Nuohoan itse. Jos tulee pyyntö käräjille, niin sitten mennään.

    jo laskun kirjoittaminen kestää 5 minuuttia.Koska mennään?

    Äänestä

Mitä tehdä sotkuiselle nuohoojalle. Korvaako vakuutus siivoojan kulut sotkuisen nuohoojan käynnin jälkeen.

Äänestä
  • Ottaa yhteyttä sotkuiseen nuohoojaan ja kysyä haluaako hän itse siivota vai maksaako hän siivousfirman hoitamaan homman. Kaiketi hänellä yrittäjänä on jonkin asteen vakuutukset kattamaan vahingot.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Ottaa yhteyttä sotkuiseen nuohoojaan ja kysyä haluaako hän itse siivota vai maksaako hän siivousfirman hoitamaan homman. Kaiketi hänellä yrittäjänä on jonkin asteen vakuutukset kattamaan vahingot.

    Kiinteistön omistaja on velvollinen huolehtimaan tulisijoiden nuohouksesta kerran vuodessa.
    Loma ja vapaa ajan asuntojen nuohoukseen riittää kerran kolmessa vuodessa, sekin riippuu käytöstä mikäli on ympärivuotinen käyttö niin kerran vuodessa nekin.
    Toki sitä saa itsekkin nuohota, jos siihen löytyy pätevyydet ja siihen on saatu erikoislupa.
    Vakuutusyhtiöt voivat evätä korvauksia, jos kiinteistöä ei ole nuohottu lain vaatimalla tavalla ja kaiken sen päälle voi saada rikesakon.
    Ja kyllä nykynuohoojilla pitää olla asianmukaiset välineet nuohoukseen ja tarkastuksiin sillä ei se nuohous ole yksistään sitä että vain tuhkat poistetaan tulisijoista vaan se on samalla tarkastuskäynti ja kaikki viat ja puutteet kirjataan pelastuslaitokselle sekä kiinteistön omistajille.
    Ja jos nuohooja on tavallista sotkuisempi sen kans pitää sopia mahdollisesta siivouksesta miten se hoidetaan.
    Toki nuohoojilla jää jotain jälkiä esim hanskoista ja kengistä, mutta muuten ei pitäs pölyyttää.

    T: Nuohoojana yli 6-vuotta

    Äänestä

  • Nuohooja82 kirjoitti:

    Kyllä on monenlaista nuohoojaa nähty. Ihan itku tuli, kun meidän vanha nuohooja jäi eläkkeelle. Tuli tilalle nuori husari, joka sotki paikat pahemman kerran. Vanha nuohooja aina soitti etukäteen ja pyysi sanomalehtiä lattioille, ettei tule kengänjälkiä eikä vanha nuohooja ikinään pöllyyttänyt nokea seinille. Uuden nuoren nuohoojan jäljiltä piti pestä koko talo, kun seinäpanelitkin olivat käytävillä ihan noessa! Nuohoojien taidoissa on kyllä tasoeroja valtavasti.

    Äänestä

  • siivousapurina ollut kirjoitti:

    Tasoeroja taitaa olla vähän kaikilla aloilla, urheilussa jne...Miten joku voikin ajatella, että kaikki nuohoojat ovat samasta muotista. Taitaa olla aikamoiset tasoerot meidän aivotyöskentelyssä.

    Äänestä

  • siivousapurina ollut kirjoitti:

    Kyllä on monenlaista nuohoojaa nähty. Ihan itku tuli, kun meidän vanha nuohooja jäi eläkkeelle. Tuli tilalle nuori husari, joka sotki paikat pahemman kerran. Vanha nuohooja aina soitti etukäteen ja pyysi sanomalehtiä lattioille, ettei tule kengänjälkiä eikä vanha nuohooja ikinään pöllyyttänyt nokea seinille. Uuden nuoren nuohoojan jäljiltä piti pestä koko talo, kun seinäpanelitkin olivat käytävillä ihan noessa! Nuohoojien taidoissa on kyllä tasoeroja valtavasti.

    Näin on, menee suursiivoukseen koko talo kun nuohooja käy, noki pölyä on kaikkialla.Harmittaa vaihtaa nuohoojaa toiseen, sillä mitään henkilökohtaista ei ole nykyistäkään vastaan, toinen tekee vain paljon siistimmän työn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuula kirjoitti:

Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Huomenna
on tulossa paikallinen nuohooja nuohoamaan.
Hän on tunnetusti vähemmän tarkka siisteydestä.
Imuria hän ei omista. Aikaisemmin olen tilannut
nuohoojan naapurikunnasta mutta kuulemma enään
niin ei saa tehdä. Naapurin rouva irroittaa jopa
verhot ikkunoista ennen nuohoojan saapumista.
Millä estän pahimman nokipölyn ja millä aineilla
sen voi poistaa pinnoilta ? Meillä on parketti-
lattia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu