isä näyttää alle 10-vuotiaalle K16-elokuvia

Lapsi on isällään kerran kk:ssa yhden yön.
En ollut aluksi lainkaan huolestunut, onhan kyseessä raitis ja rehellinenkin alakouluikäisen etäisä, mutta sitten lapsi alkoi puhua...
Yli vuosi sitten 8-vuotiaani ahdistui isän luoksemenon lähestyessä, muuttui jäykäksi ja puhumattomaksi - kysyi onko hänen taas pakko mennä sen "hirviön" luo.
Olin järkyttynyt lapsen sanavalinnasta, ja kyselin mikä isän luona on vialla.
Isä ei kuulemma puhu lapsellemme mitään, ja sitten tämä isän mieltymys poliisisarjoihin:
Vuosi sitten lapsi alkoi puhua kotona, miten häntä pelotti isän luona "kauhuelokuva", jossa oli verta ja ihmissyöntlä. (se oli joku poliisisarjoista, K16. mm. CSI, NPB, ym. ovat isän suosikkeja, minä en harrasta lainkaan tv:tä,
minun luonani on tv vain lasta varten: siis pikkukakkosta ja lapsen omia leffoja). Lapsi huusi kauhuissaan, jolloin isänsä oli nauranut: "Oleks sä ihan hölmö? Tää on pelkkä elokuva."
Ei 8-vuotias erota elokuvaa todesta, ja tällaiset sarjat vahingoittavat lasta.
Soitin silloin isälle ja kielsin enää katsomasta lapsen hereilläollessa poliisisarjoja tms. toimintaleffoja. Mies loukkaantui, että olen taas "pelle" ja elokuva on pelkkä elokuva, enkä minä muka koskaan "kiellä lapselta mitään" ja "tottelen aina lasta". Varmasti pelastan lapsen, jos häntä pelottaa - enkä naura - kuten isänsä. Kiellän lasta enemmän kuin isä:
kotona hän ei valvo 21:n jälkeen, viikonloppuisin 22:n jälkeen, eikä ikinä katsoisi mitään lapsiltakiellettyä televisiosta!
Isä lupasi kuitenkin minulle pitkinhampain, ettei näytä enää lapselle aikuisten elokuvia. Minä uskoin.
Sunnuntaina, eli eilen lapsi tuli kotiin isän luota, mitään katsekontaktia, hein-sanomista tai vastaavaa heidän välillään ei tietenkään ollut kotiovella,
lapsi oli vaisu. Pian hän kertoikin että oli taas nähnyt poliisisarjoja ja "vaarallisin vankila" tms. sarjoja isän tv:stä.
Kun lapsi kiljui pelosta, isää nauratti.
Sain nyt vasta selville, että isä on sijoittanut lapsen sängyn olohuoneeseen, sohvan viereen, tv:tä vastapäätä. Tämä tv on isälle rakas; sitä hän tuijottaa joka ikinen ilta sohvalta, sammuttaen ensin kaikki valot huoneistostaan.
Lapsi on valittanut, että pelkää pimeässä, johon isä äyskii: "Tyhmä! Ei siellä mitään oo! Ihan sama vaik sä näet näitä sarjoja, ne on vaa elokuvaa. Ek sä tajuu, nää on hauskoja!" Selittelee ukko 9-vuotiaalle!
Lapsi pelkää sängyllä ja nukahtaa kertomansa mukaan ihan hikisenä peiton alla, ja kun hän lopulta herää aamulla, kauhuelokuva on hiljennyt, on taas valoisaa - ja isä on poistunut makuuhuoneeseen - nukkumaan leveästi parisängyssään yksinään.
Lapsen sängyn sijoittelu oudoksuttaa, minkä tähden hänet pitää isän mielestä altistaa pelottaville sarjoille ja valvottaa tv:n edessä -
kun makuuhuoneessa hän voisi rauhassa nukkua?
Yövalon isä kieltää lapselta turhana menona, "pimeänpelko johtuu sun äidistä".... Eiköhän se ole sisäsyntyinen kaikilla nisäkkäillä, eikä ilmaannu liiasta lellimisestä tms.
Voisin tietysti vannottaa isän nukuttamaan lasta makuuhuoneessa - hän voi itse nukkua yhden yön kk:ssa sohvallaankin - mutta kun en enää luota häneen.
En usko enää, jos hän vannoo ettei näytä lapselle poliisisarjoja.
Toistaiseksi lapsi ei siis mene lainkaan isänsä luo.
Haluaisin mielipiteitä: Mikä on syynä isän käytökseen.
Miksi hän katselee lapsen nähden tuollaista, eikä lue lapselle, juttele, pelaa tms.?
Miksi? Vihaako hän kaikkia lapsia? Inhoaako hän omaa lastaan?
Isä kielsi lapsensa koko raskauteni ajan - erosimme ja hän vannotti, etten vaan mene sanomaan kenellekään hänen nimeään.
Kasvatin lasta yksinäni, olin toisen miehen kanssa naimisissa 6 vuotta,
sitten erosin ja lopulta pyysin lapseni isää tunnustamaan isyytensä.
Hän ei vastustanut tätä(en olllut aiemmin yrittänytkään saada häntä tunnustamaan) vaan myönsi, ja maksoimme DNA-testit, minä entisen aviomieheni ja lapseni testit, lähes 1000€, lapsen isä oman testinsä, alle 500€.
Lapsi tapasi biologisen isänsä ensi kerran melkein 3 vuotta sitten, juuri täytettyään 7 vuotta.
Isä oli alusta asti jäykkä, puhumaton ja juro - mutta kylmäkiskoisuus ei ole vuosien aikana lainkaan vähentynyt!
Mies kykeni lämpimiin tunteisiin yhteisen puolen vuotemme aikana,
yli 10 vuotta sitten.
Hän ei vastusta, jos lopetan tapaamiset,
neuvojani hän ei alennu ottamaan vastaan, joten lapsi ei tapaa enää isäänsä, koska hän ei kestä poliisisarjojen katselua.
Kuvaavaa kyllä lapseni isä ei halunnut lapsen yhteishuoltajuutta - vaan vaati että minä otan yksinhuoltajuuden. Lapsen sukunimen saan minä päättää ennen ja jatkossakin. Elatusmaksuista emme kiistele, emmekä mistään niin banaalista kuin päihteistä - olemme molemmat absolutisteja.
Mitä liikkuu ihmisen päässä, kun hän katsoo jännityssarjoja lapsen kanssa? En tule koskaan käsittämään....
Vaikuttaa kylmäkiskoiselta ihmishirviöltä/ itserakkaalta androgyyniltä/ infantiililta persoonallisuushäiriöiseltä/ silkalta vihalta lasta kohtaan?