Lopputulos

Katsoitko Ruune snookerin loppuottelun?
Oli jännä.
Selby voitti O´Sullivanin komeasti lopulta.
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katsoin tietysti!

Ronnie O', ei ole koskaan ollut suosikkini ihmisenä ja Selbyä taas olen ihaillut joka suhteessa.

Selbyn taidot "seiftissä" purivat ja yllättivät Ronnien muillakin pelin osa-alueilla.

Minulla on ollut monia suosikkeja, kuten vaikkapa Trump ja Williams, joiden taidot ovat parhaimmillaan huikeita.

Täällä palstalla ei taida olla snookerihulluja kovin montaa. marlis3 on muistaakseni maininnut innokkuudestaan seurata k.o. lajia.

Taitaa olla niin, että meissä muutamissa kirjoittajissa on tietynlaista samanlaisuutta, joka itseäni on suuresti miellyttänyt oloani palstallakin tukenut.

Äänestä

Meillä katsotaan kaikki snookeripelit. Nyt MM_kisojen aikana oli todella katseltavaa,
Australialainen Robertson on ollut suosikkini ja viime vuoden MM-voittajaa on pakko ihailla, vaikka nyt Selby hivutti itsensä voittoon. Tytär viestitteli kymmenet kerrat joka pelin aikana ja iloitsi valtavasti Selbyn voitosta. Niin kyllä minäkin.
Sanoin aina kun viesti tuli ottelun aikana, että nyt "apuselostaja" taas kommentoi:)

Äänestä
  • Robertson on varmasti suomalaista sukujuurta, kun on perinyt Jukolan Jussin hiukset!
    O´Sullivan on joskus aivan robottimaisella taituruudella naputtanut pallot pussiin, Robertson osoittaa enemmän tunteitaan, mutta on ymmärrettävää kyllä, että monen tunnin peli vaatii niin tiukkaa keskittymistä, että ei ole varaa muuhun.
    Selbylle kyllä soi voiton. Vaihteeksi nyt ainakin, O.S:n ylivoimaisuuden murtajana.

    Kiitos on mielestäni annettava myös selostajille, joiden avulla pääsee tällainen ulkopuolinenkin perille snookerin säännöistä ja käytännöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_9870 kirjoitti:

Katsoitko Ruune snookerin loppuottelun?
Oli jännä.
Selby voitti O´Sullivanin komeasti lopulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu