Miksi valita STS, on otsikkona STS:n sivuilla.
Luettuani tekstin läpi, totesin sen STS kokemuksemme perusteella olevan täyttä scheissea.
Vastauksena voisinkin kertoa, miksi EI kannata valita STS:ää:
- Turvallisuudesta ei ole tietoa, eikä vaihto-oppilaan turvallisuus tuntunut ketään kiinnostavan. Meidän nuoremme joutui mm. etsimään itse itselleen katon päänsä päälle tai olisi ollut kadulla.
- Vahvaa paikallista tukea ei ole. Itse asiassa ei ole minkäänlaista tukea. Yhteydenpitoa vältellään ja vanhempia kielletään ottamasta yhteyttä.
- Sijoitus taataan. Joo, mutta minkälainen? Perhe voi olla millainen hyvänsä (jopa vain lyhyeksi aikaa hankittu, joka salataan vaihto-oppilaalta.) Likainen, sotkuinen, psyykkisiä ongelmia, pedofiliaa, rikosrekisteriä, päihdeongelmia alkoholista ja lääkkeistä huumausaineisiin jne. Kaikkia on STS:n ja heidän yhteistyökumppaneidensa "huolella valitsemissa" perheissä nähty.
- Yhtenä painavimpana syynä sille, että sanoisin jyrkän EI:n STS Kielimatkoille, on totaalinen piittaamattomuus nuorista ja sopimusten noudattamisesta. Ketään ei järjestön sisällä kiinnosta enää vaihto-oppilas, tämän mahdollinen pahoinvointi ja ongelmat sen jälkeen, kun järjestö on rahansa saanut. Oppilas vaikuttaakin olevan järjestölle pelkkä riesa, jonka toivotaan luovuttavan ja häipyvän kotiinsa aiheuttamasta ylimääräistä hommaa.
-STS:llä ei ole minkäänlaista halukkuutta neuvotella korvauksista. Tehtyjä virheitä ei myönnetä, vaan kaikki pyritään kääntämään vaihto-oppilaasta johtuviksi.
-Mielivaltaisuudella ei ole mitään rajaa. STS:n mielivaltaisuus ja röyhkeys asioiden tulkinnassa on jotain, mitä vastaavaa en ole koskaan kokenut.
Tarkoitukseni ei ole mustamaalata järjestöä, vaan todellakin varoittaa teitä kaikkia, jotka suunnittelette kielimatkaa tämän järjestön kautta. Oman lapsemme kokemus oli siksi raskas ja painajaismainen vaihtarikokemus vaikuttaa häneen ties kuinka kauan vielä tulevaisuudessakin.
Miksi EI STS
31
392
Vastaukset
- ALE hintaan
STS:n tulee käymään kuten EF:n. Vaihto-oppilasbusiness joudutaan ennenpitkää lopettamaan jatkuvien riitojen vuoksi ja kannattamattomana, kun on ahneuksissa laskettu toiminnan laatu niin alhaiselle tasolle, ettei matkat enää mene kaupaksii edes erilaisin houkuttimin. 500€:n alehintaan on STS pitkin talvea mainostanut vaihto-oppilasmatkoja ja myymättä on edelleen lukuisia paikkoja useisiin maihin.
STS:n ja sen yhteistyökumppaneiden maine ja tapa hoitaa asioita alkaa olla jo ihmisten tiedossa. STS:n jatkuva riitely vaihtariperheiden kanssa antaa varmasti myös monille ajattelemisen aihetta.- vaihtarii 14->
"lopetetaan kannattamattomana..." Joo ei ainaakan vielä olla lopettelemassa mitään, sillä nyt tulevalle vaihtari kaudelle oli lähdössä päälle sata ihmistä, joista jokainen maksaa ~10 000e. Siitä voit laskea minkä suuruista bisnestä pyörittäävät. Anyway lähdenpä itsekin, ja kaikki menee varmasti hyvin, sillä STS hoitaa jos tulee ongelmia.
- Loppu häämöttää
vaihtarii 14-> kirjoitti:
"lopetetaan kannattamattomana..." Joo ei ainaakan vielä olla lopettelemassa mitään, sillä nyt tulevalle vaihtari kaudelle oli lähdössä päälle sata ihmistä, joista jokainen maksaa ~10 000e. Siitä voit laskea minkä suuruista bisnestä pyörittäävät. Anyway lähdenpä itsekin, ja kaikki menee varmasti hyvin, sillä STS hoitaa jos tulee ongelmia.
Jos tulevalle vaihtarikaudelle on lähdössä "päälle sata ihmistä" kertoo se jo STS:n myyntilukujen romahtamisesta. Suunta on siis ennakoitu, oikea ja täysin ymmärrettävissä. Lopullinen romahdus on vielä edessä.
- STS hoitaa...
vaihtarii 14-> kirjoitti:
"lopetetaan kannattamattomana..." Joo ei ainaakan vielä olla lopettelemassa mitään, sillä nyt tulevalle vaihtari kaudelle oli lähdössä päälle sata ihmistä, joista jokainen maksaa ~10 000e. Siitä voit laskea minkä suuruista bisnestä pyörittäävät. Anyway lähdenpä itsekin, ja kaikki menee varmasti hyvin, sillä STS hoitaa jos tulee ongelmia.
...rahastuksen ja hyvin hoitaakin. Siina kaikki!
- Selkäpiitä karmii
vaihtarii 14-> kirjoitti:
"lopetetaan kannattamattomana..." Joo ei ainaakan vielä olla lopettelemassa mitään, sillä nyt tulevalle vaihtari kaudelle oli lähdössä päälle sata ihmistä, joista jokainen maksaa ~10 000e. Siitä voit laskea minkä suuruista bisnestä pyörittäävät. Anyway lähdenpä itsekin, ja kaikki menee varmasti hyvin, sillä STS hoitaa jos tulee ongelmia.
Selkäpiitäni karmii kun taas on lähdössä nuoria ihania ihmisiä heidän armoilleen. Haluaisin antaa sellaisenkin käytännön ohjeen, että tarkistakaa mitä vakuutus korvaa. Ja lukekaa loppuun saakka kaikki pieni printti! Meillä nimittäin kävi niin, että luin Ciee:n pskapuljun vakuutusehdoista vain siihen saakka missä sanottiin,että korvataan "valuables" tiettyyn summaan saakka. Mutta kun nuoreltamme ryöstettiin kännykkä (yhdellä näistä hyvistä alueista, joihin järjestö sijoittaa), niin kävikin ilmi,että ihan viimeisimpänä pienellä printillä vakuutusehdot sulkevat pois kaikki "portable electronics"!
Otimme sitten selvää omalta vakuutusyhtiöltämme kuinka voimme vakuuttaa kännykän( kalliin sellaisen) ja me maksoimme matkavakuutuksen vuodeksi 30€. Että tämmöst. - Järkyttynyt äiti
Selkäpiitä karmii kirjoitti:
Selkäpiitäni karmii kun taas on lähdössä nuoria ihania ihmisiä heidän armoilleen. Haluaisin antaa sellaisenkin käytännön ohjeen, että tarkistakaa mitä vakuutus korvaa. Ja lukekaa loppuun saakka kaikki pieni printti! Meillä nimittäin kävi niin, että luin Ciee:n pskapuljun vakuutusehdoista vain siihen saakka missä sanottiin,että korvataan "valuables" tiettyyn summaan saakka. Mutta kun nuoreltamme ryöstettiin kännykkä (yhdellä näistä hyvistä alueista, joihin järjestö sijoittaa), niin kävikin ilmi,että ihan viimeisimpänä pienellä printillä vakuutusehdot sulkevat pois kaikki "portable electronics"!
Otimme sitten selvää omalta vakuutusyhtiöltämme kuinka voimme vakuuttaa kännykän( kalliin sellaisen) ja me maksoimme matkavakuutuksen vuodeksi 30€. Että tämmöst.Selvennykseksi vielä, että Ciee on Sts:n "yhteistyökumppani " Kaliforniassa. Ciee:n toiminta oli täysin ala-arvoista, ammattitaidotonta ja nuorta vahingoittavaa kautta linjan. Voitte lukea kauhukokemuksemme tuolta " millaista vaihto-opiskelu on"-ketjusta " joulu mäkkärissä". Pistäkää jakoon someen. Tämä siis tapahtui nyt vuonna 2013-2014. Eli homma jatkuu Danielle Grijalvan työstä huolimatta. Meidän vanhempien on puututtava asioihin. Kuten Danielle sanoi, minun sanani vanhempana painaa enemmän kuin hänen. Eli valitusta State departmenttiin ja muihin vastaaviin instansseihin kussakin maassa. Ja sekään ei tunnu riittävän, joten jakakaa informaatiota ja kertokaa näitä törkeitä vaihtokokemuksianne, että muut osaavat olla päästämättä nuoriaan näiden ns.järjestöjen kynsiin!
- Pr-student
vaihtarii 14-> kirjoitti:
"lopetetaan kannattamattomana..." Joo ei ainaakan vielä olla lopettelemassa mitään, sillä nyt tulevalle vaihtari kaudelle oli lähdössä päälle sata ihmistä, joista jokainen maksaa ~10 000e. Siitä voit laskea minkä suuruista bisnestä pyörittäävät. Anyway lähdenpä itsekin, ja kaikki menee varmasti hyvin, sillä STS hoitaa jos tulee ongelmia.
Voi rakas lapsi, että sinutkin on saatu aivopestyksi! Toivon sinulle kaikkea hyvää matkallesi, ellet sitten ole pr-student. Joo, kyllä STS hoitaa (rahastuksen viimeistä senttiä myöten), mutta jos olet noin selvillä asioista, niin kerropa meille, miksi pari vuotta sitten lähti n. 300 oppilasta ja nyt 100?.....
- Postipoika
STS lähetti meille kotiin uuden hienon esitteen, jossa nimenomaan mainostetaan tuota laatua ja turvallisuutta.
- Kallis kusetus
Kannattaa uskoa kaikki, mitä esitteessä kerrotaan... :D :D
Pian alatte saada puhelinsoittoja STS:n toimistolta (lehtimyyjätkin jää toiseksi!!) ja uhriksi houkuttelu jatkuu taivaallisin lupauksin ikimuistoisesta vaihtarivuodesta ja kerrotaan kuinka nyt on kiire, viimeisiä paikkoja enää jäljellä jne.
Uskokoon ken tahtoo.
- tyttö90
Kerronpa oman muutaman vuoden takaisen STS:kokemukseni.
Minulle itselleni ei tapahtunut sinänsä mitään aivan kamalaa, mutta perhe oli todella outo. Äidillä oli selvästi mielenterveysongelmia, mutta niitä ei tietenkään myönnetty. Kaikkea outoa, esim. lääkkeitä ei saanut missään nimessä käyttää. Salaa kerran kävin ostamassa ihan kamalassa kuumeessa buranaa ja jäin kiinni. Kamala huuto.
Leipää, perunaa, pastaa yms. ei saanut syödä. Ei saanut syödä mitään, mikä ei ole "luomua". Kotona oli todella harvoin ruokaa. Rupesin laihtumaan. Laihduin koko vuoden aikana noin kymmenen kiloa.. Koska laihduin, niin äiti ja ruotsalainen host sisko rupesivat kiusaamaan minua. Välillä valittivat, kuinka en syö, mutta toisaalta tekivät niin, että piilottivat minulta kaiken ruoan ja lähtivät itse ravintolaan syömään. Kuulin, kuinka he kuiskuttelivat keskenään.
Jäin täysin hylkiöksi. Pyysin molemmilta selitystä mitä olen tehnyt väärin. En saanut, takaisin tuli vain "emme pidä sinusta." Koulussa ja muualla tulin todella hyvin toimeen ihmisten kanssa niinkuin yleensä tulenkin. Host isä sääli minua näiden kahden muiden naisen käytöksen johdosta. Hän yritti puhua järkeä, mutta ei. Kerran host sisko rikkoa lavuaarin. Hän laittoi sen minun syykseni, ja melkein lensin ulos perheestä.
Nämä viisi vuotta kun olen ollut suomessa, olen sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa. Taisin olla siihen taipuvainen, koska vaihtovuosi laukaisi sen laihtumisen kautta. Äitini vei minut lentokentältä suoraan osastolle, koska olin niin alipainoinen. Onneksi vei, muuten tuskin olisin enää elossa.
Kaverille kävi vielä kamalammin. Host-isä raiskasi hänet monta kertaa. Ja niinkuin jenkeissä on tapana, kaikki tulee lehteen nimien kanssa. Tyttö sai aivan järkyttävästi paskaa niskaansa, kuinka hän oli vietellyt host-isän ja rikkonut avioliiton. Järjestö ei tehnyt mitään.
Sitten tyttöraukka yritti tappaa itsensä. Viimeisen kerran näin hänet mielisairaalassa vakavasti häiriintyneiden osastolla. Onneksi hänen isänsä lensi hakemaan takaisin kotiin.
Tämä host-isä onneksi sai kunnon sanktiot, varsinkin, kun raiskaamansa tyttö oli alle 18-vuotias. - STS huijausta
Ottamalla hieman asioista selvää sen sijaan, että sokeasti uskoo STS:n valheelliseen mainontaan, ymmärtää varmasti miksi ei kannata valita tätä huijarijärjestöä!
- Ei mitään hyvää
Sts:stä ei kuule puhuttavan enää mitään hyvää. Pettymyksiä, kauhutarinoita, riitoja, oikeudenkäyntejä, traumoja ja ikäviä muistoja loppuiäksi.
Vaatii rohkeutta lähteä näiden huijareiden matkaan. Täytyy olla tosi kova polte päästä vaihto-oppilaaksi, jos päätyy Sts:ään. Ellei ole mahdollisuutta päästä vaihtoon muiden järjestöjen kautta, voi kymppitonnista päästä miellyttävämmälläkin
tavalla eroon, kuin lähteä näiden välinpitämättömien huijareiden kiusattavaksi.
Kannattaa tosissaan miettiä vaihtoehtoja ja mitä kaikkea Sts:n kynsissä on tapahtunut nuorille ja mitä kaikkea voi olla edessä! - Hmh...
Tälläisiä tarinoita mäkin oon kuullut... Oikeasti luotettavia järjestöjä (kuten vaikka Lions/Rotary) on olemassa, lähtekää hyvät ihmiset niillä, niin saatte kaiken irti ja voitte olla turvallisin mielin.
- ex-vaihtari
http://vaihtarit.info/forum/index.php?topic=42.0
Vaihtarifoorumilla on aika paljon keskustelua kyseisestä järjestöstä, lukaise ihmeessä jos kiinnostaa :) - Vaihtari2014->
Minä taas kirjoitin jo ylempänä että olen lähdössä ja päälle 100 oli kanssa lähössä.
Ensiksi voisin sano että minulla ei ole ollut ongelmia stsn kanssa, ellei lasketa kämmiä että luulivat että lähdin amerikkaan paitsi etten lähtenyt ja siinä ehkä se miksi olen ollut onnekas. Minun korviini on kantautunut että kolme on jättänyt leikin kesken, koska on tullut ongelmia perheiden kanssa ja sts on tietysti katsonut sen oppilaan syyksi ja sitten ei kiinnosta etsiä uutta perhettä. Enemmistö siellä kuulostaa olevan tyytymättömiä STS:ään joista varmaan osa tulee lopettamaan kanssa pian, uskomattomia tarinoita kanssa sieltä kuulunet STS:n paskamaisuudesta.
Anyway kuten sanottu minä olen ollut onnekas perhe on ystävällinen ja todellakin välittää minusta vaikka katsoo osaa säännöistä sormien läpi, paitsi kyllä sen näkee läpi että raha näidenkin silmissä paistaa, koska rahaahan nämä minusta saa. Mutta tosiaankin tiedän täältä ainakin kaksi ihmistä jotka lähtivät kotiin host perheiden pilattua heidän vuotensa. Toiselle kerrottiin jo heti ensimmäisenä päivänä että ensi vuonna lomaillaan hänestä saamilla rahoilla. Ja toinenkin oli dumpattu kadulle kylmästä
. Siitä vinkki että kannattaa välttää maita jossa maksetaan perheille sekä pohjois-amerikkaa, joka on todella suosittu ja siksi siellä juuri aiheutuu kanssa eniten ongelmia tämän takia. Mutta jos nyt saisin päättää en valitsisi STS:ää, ja ehkä jopa odottaisin mieluummin yliopisto vaihtoon.- Miran ja Anun vastuu
Missä on vaihtoyritysten vastuu siitä, että pohjois-amerikassa homma on kussut pahasti jo pitkään?
Mira Silvonen nyt ei ota mitään vastuuta mistään ystävänsä Anu Husu-peltosen kanssa.
Ei näihin vaihto-oppilastouhuihin voi luottaa yhtiään.
Miralla ja Anulla taitaa olla vain rahat ja pahat mielessä. - KäymmeYhdessäAin
Miran ja Anun vastuu kirjoitti:
Missä on vaihtoyritysten vastuu siitä, että pohjois-amerikassa homma on kussut pahasti jo pitkään?
Mira Silvonen nyt ei ota mitään vastuuta mistään ystävänsä Anu Husu-peltosen kanssa.
Ei näihin vaihto-oppilastouhuihin voi luottaa yhtiään.
Miralla ja Anulla taitaa olla vain rahat ja pahat mielessä.Siltä vaikuttaa, ettei tosiaan oteta vastuuta mistään. Ja vaikka ollaan kuinka väärässä, käydään vielä yhteistuumin ja rintarinnan vaihto-oppilasta vastaan -loppuun asti!!
Arvostaako joku näiden naisten ja yritysten toimintaa? - KäymmeYhdessäAin
KäymmeYhdessäAin kirjoitti:
Siltä vaikuttaa, ettei tosiaan oteta vastuuta mistään. Ja vaikka ollaan kuinka väärässä, käydään vielä yhteistuumin ja rintarinnan vaihto-oppilasta vastaan -loppuun asti!!
Arvostaako joku näiden naisten ja yritysten toimintaa?Kyseessä siis STS Kielimatkat Mira Silvonen sekä
EXPLORIUS ASSE Anu Husu-Peltonen - Faktaa vaihtarilta
Vaihtari2014:n palaute pitäisi saada paremmin julki!!!!
- Kiitos vaihtari 2014
Kiitos, että annoit lupaamaasi palautetta! Aito ja rehellinen palaute on arvokasta kielimatkaa suunnitteleville nuorille ja heidän perheilleen.
Kun rahanahne vaihto-oppilasjärjestö on tuhonnut nuorelta vuoden elämästä, se ei tarkoita pelkästään rahallista menetystä, vaan kyse on paljon isommista asioista. Seuraukset voivat olla todella ikäviä, traumaattisia ja kauaskantoisia. Esimerkkejä on valtavasti, miten nuori ihminen on rikottu vaihtarivuoden aikana. Osa päätyy terapiaan ja osa jopa itsemurhaan.
Nuorista ei kertakaikkiaan välitetä eikä heistä huolehdita. Järjestöt kohtelevat nuoria ja jopa heidän vanhempiaan (maksajia) täysin mielivaltaisesti ja röyhkeästi. Ainoa, millä on merkitystä, on saada rahaa virtaamaan järjestön kassaan. Kunpa ihmiset uskoisivat, miten uskomattoman törkeää tämä toiminta on ja säästäisivät rahat nuorelle tulevaisuutta varten.
Sts on juuri saanut Helsingin käräjäoikeudessa tuomion ja määrätty korvauksiin, koska erotti vaihto-oppilastytön Kanadasta ja passitti kotiin kesken vaihto-oppilasvuoden ilman minkäänlaisia perusteita. Oli järjestölle helpompi ratkaisu lähettää tyttö kotiin (ja pitää rahat) kuin etsiä isäntäperhettä.
Olet ollut onnekas, että kaikki on sujunut kohdallasi hyvin. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin loppuun asti!- Julkisuuteen
Kiitos täältäkin! Kiitos ,että tulit todistamaan, että täällä ei valehdella eikä vääristellä vaan halutaan tiedottaa ja varoittaa ihmisiä vaihtoyritysten toimintatavoista!
Pidäthän kuitenkin itse huolen siitä, ettei kertomasi kantaudu Sts:n maajohtaja Mira Silvosen korviin!
Tuota naista täytyy varoa. Voi perusteetta irtisanoa sinutkin.
Noiden tietämiesi nuoryen kannattaa nyt ehdottomasti laittaa kuluttajariitalautakunnan kautta korvausvaatimukset vetämään. Ja vähintäänkin ilmoittaa kuluttajavalvontaan .
Olisi myös kiva jos poislähteneet vaihtarit ottaisivat yhteyttä lehdistöön.
- STS Taktiikkaa
STSn taktiikkana on lähettää vaihtari matkaan, vaikka hostperhettä tai koulua ei olisikaan tiedossa. USA:ssa näihin STSn laittomuuksiin on yritetty puuttua. Hostperhe määränpäässä voi olla ihan mitä tahansa, missä kukaan ei voi kuvitellakaan asuvansa.
Taktiikka on se, että vaikka järjestöllä ei ole osoittaa hostperhettä/koulupaikkaa, mikä salataan vaihtarilta ja hänen perheeltään lähtöhetkellä, on vaihtari saatu matkaan ja rahat.
Sitten alkaa perheiden reklamointi ja riitely STS:n kanssa, mikä voi kestää vuosia (kokemusta!).
Parhaimmillaan, mikä yleensä jo vaatii lakimiestä, järjestö tarjoaa jotain muodollista osakorvausta, vaikka vaihtari olisi kohdemaasta palannut kotiin melko pian epämääräisissä perheissä pompottelun jälkeen. ...ja ellei sopivaa perhettä löydy, eikä vaihtaria ole saatu kypsytettyä, jotta hän itse tekisi päätöksen lähteä kotiin, hänet kylmästi erotetaan ja kotiutetaan.
Tämä on valitettavasti totta. Esimerkkitapauksia löytyy jatkuvasti ja yhä enemmän ja enemmän. Uutisia em. tapuksista on linkitetty tällekin foorumille.
Tämä on tapa tehdä rahaa STSn kassaan!! - Vastaankysymykseen
Vastaukseni kokemuksemme perusteella alkuperäiseen kysymykseen:
STS ei noudata sopimuksia, ei kunnioita vaihto-oppilasta eikä tämän vanhempia, ei ota vastuuta alaikäisestä nuoresta, ei hoida välttämättä edes vaihto-oppilassopimuksen perusasioita (koulu, hostperhe), ei vastaa, ei selvitä asioita, ei neuvottele (=välttelee ja pakoilee vastuuta viimeiseen asti), valehtelee, salaa asioita, käyttää rajatonta mielivaltaa, Suomen maajohtaja käyttäytyy röyhkeästi ja ylimielisesti käskyttäen maksavia asiakkaitaan kuin alaisiaan (mutta kielimatkoja mainostaessaan osaa olla lipevä...) Asioiden riitaantuessa maajohtaja kieltäytyy keskustelemasta....jne. jatkanko?
Pisteenä iin päälle: Lukemattomat kuluttajariitalautakuntaan ja oikeuteen päätyneet riidat, joissa taitaa kaikissa olla yhteisenä nimittäjänä "vaihto-oppilaan kyseenalainen erottaminen"!!! Näitä tapauksia on jatkuvasti. Tälläkin hetkellä useampi vireillä!!! Nämä tapaukset ja niiden päätyminen julkisiin prosesseihin kertoo jo kuluttajille riittävästi yrityksen luotettavuudesta, vastuusta sekä sovitteluhalukkuudesta. STS Kielimatkat on yritys, jota valveutuneet ihmiset ymmärtävät varoa.
Julkisten riitaprosessien perusteella vaihto-oppilasyritysten pohjasakkaa!!!!- STSriidoista
Ruotsissa on puitu kuluttajariitalautakunnassa STS språkresoria vastaan 66 valitusta..!!!!!! Tähän päälle sitten vielä oikeudessa olleet riidat...
Suomessa on myös jatkuvasti vireillä olevia STS-juttuja!!!!
....ja 99% suosittelee STS:ää, vai miten se oli??
- Tilastonikkari
Kuinka monta Suomessa?
- VarkaatjavalehtelijatSts
Sitäpä voisikin käydä kysymässä Sts:n maajohtaja Mira Silvoselta, jonka "työtehtäviin" mm. kuuluu nämä valitukset ja oikeusjutut. Tuntuu oikein tykkäävän ja jopa olevan ylpeä kun hän on niin tärkeä, että saa "edustaa" Sts:ää, jota syytetään kaikenlaisesta vääryydestä.
Mutta tuskin antaa vastausta. Yrittäkääpä vain. - EpärehellinenMira
Kokemuksesta voin kertoa, että vastailee jos vastailee ja mitä huvittaa... Virheitä ei STS:n ylväs maajohtaja myönnä, vaikka tietää, että täysin väärin on tullut toimittua. Vastuun ottamisen sijaan keksii loputtomiin kaikenlaisia selityksiä ja valehtelee ummet ja lammet, kuten STS:n fb-sivuillakin "vastaillessaan" tyytymättömille asiakkaille. Miltä tuntuu Mira puhua paskaa omille asiakkailleen??!! Näin katoaa ne loputkin vähät asiakkaat mitä STS:llä on enää jäljellä!!! Hyvä niin.
- Varkaatjavalehtelijat
https://docs.google.com/spreadsheets/d/tt78WGyU0WFQFTItPtodtmQ/htmlview?pli=1
Jos näin paljon joka "järjestöstä" keskeyttää vuotensa niin eiköhän niitä valituksia ole Suomessakin ehtinyt kertyä.
Huomatkaa myös, että esimerkiksi yksi MOT Vaihto-oppilas heitteillä ohjelmassa esiintynyt vaihtari oli "sinnitellyt" koko vuoden, mutta ei tainnut olla tyytyväinen toiminnan tasoon. Eli tuollaisia sinnittelijöitä on vielä varmasti toinen mokoma joka vuosi. Eli Sts:n maajohtajan niin rakastamassa markkinointilauseessa ei taida ihan olla prosentit kohdallaan tai sitten kaikilta ei edes kysytä....- Maajohtajanprosentit
Nämä tyytyväisyysprosentithan on samaa kusetusta kuin koko STS toiminta!!! Ei kai kukaan niin tyhmä ole, että uskoo 99% asiakkaista olleen tyytyväisiä ja suosittelevan STS:ää, jos kerran osa passitetaan kotiin ilman syytä kesken vuoden ja osa lähtee omasta tahdostaan, kun ei hommaa hoideta järjestön puolelta niin kuin kuuluisi. Eikä vielä tässä kaikki.... Lisäksi vielä nämä lukemattomat riidat ja valitukset kuluttajariitakautakunnassa ja käräjillä!!!! Ettei olisi maajohtajalta menny prosentit väärinpäin? Jos se onkin se 1% joka suosittelee... Kuulostaisi uskottavammalta!
- RahaaKeinojaKaihtamatta
Vaihto-oppilaiden kertomat kokemukset paljastavat tämän kelta-mustan yrityksen todelliset arvot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3237678Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771866
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161402- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j581196Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029