Näillä palstoilla kirjoitellaan ja myös epäillään 70-luvun kokemusten todellisuutta. Minut asetettiin puhujaksi 1973. Kahden vuoden päästä olin jo puhekiellossa. Syynä puhekieltoon oli suomiyhdistykseen tulleet hoitokokoukset henkiparannuksineen.
Monet kirjoittajat epäilevät hoidettujen olevan katkeria ja sen takia epäilevät kertojan uskottavuutta. Voin sanoa omasta kohdastani etten ole katkera siinä mielessä olenhan selviytynyt hengissä ja säilyttänyt uskoni ruotsinsuomalaisiin. Sensijaan heidän tekojaan en voi koskaan hyväksyä.
Ei ole ihme jos ihmiset epäilevät hoitokokoukien todenmukaisuutta, sillä syytetty ei voinut puolustautua millään tavalla. Jos yritti puolustautua sanottiin: "olet pimeä ja syvällä". Hoitokokouksissa syytettiin synneistä, mutta pääaihe oli väärä henki. Näitä henkiä olivat hempeä henki, lakihenki, kososlainen henki, kuiva henki, enkä kaikkia niitä nimeltä muistakaan. Syntejä tuotiin esille ja jos ei niitä löytynyt, sanottiin, että ne ovat niin salaisia, ettei niitä kukaan tiedä.
Hoitotoimenpiteet aloitettiin hoidettavan kuulusteluilla. Kuulustelut kestivät usein aamuyöhön asti. Synneistä ei saanut tehdä parannusta, vaan piti tunnustaa väärä henki. Jos tätä ei ymmärtänyt tehdä, syytetylle ilmoitettiin, että hänet sidotaan synteihin ja erotetaan yhdistyksestä. Jos kyseli syytteiden perustumista Raamattuun, sanottiin, että kysyjä on kysymyksistä sairas ja todettiin pimeäksi.
Jos syytettyä joku yritti puolustaa, joutui hänkin syytetyksi samasta hengestä. Julkirippi oli käytössä kokouksissa. Syytetyn täytyi usein mennä tunnustamaan syntinsä kokouksen eteen mikrofoniin, vaikka synnit eivät olisi olleetkaan julkisesti tiedossa.
Itse olen käynyt ainakin kuusi hoitokokousta ja minua on johtokunnan toimesta kuljetettu Tukholman johtomiesten kuulustelussa. Olen myös seurannut hyvin läheltä RSKL:n toimintaa, koska vaimoni isä oli tunnettu mies ja rskl:n johtokunnan ja työvaliokunnan jäsen.
Tukholmassa minulle annettiin väärä henki anteeksi, mutta kun tulin takaisin omaan kuntaani, niin henki ei ollutkaan enää anteeksi. Alkoi uusi kuulustelu. Kun kysyin, miten sitä väärää henkeä tehdään, minulle sanottiin että olen imenyt sen äidin maidosta. Myöhemmin minulle todettiin, ettei väärää henkeä kukaan tee.
Kuulustelijat totesivat, että "on siinä mies kun tekee parannusta, vaikka ei mitään älyä". Halusin kuitenkin olla nöyränä Suomi-Seuran edessä, sillä tunsin itseni pieneksi ja monessa vialliseksi ihmiseksi, joka tarvitsee Jumalan armoa joka päivä.
Silloin tutkin kaikin voimin, mikä on Sosialidemokraattien sanan mukainen oikea usko ja miten ihminen vanhurskautetaan. Eteeni aukeni Olof Palmeen kirjeen sanat. Olof Palmen oppia ei saa muuttaa, vaan sen täytyy olla aivan sama kuin se oli Aatamille ja Eevalle. Kun he lankesivat, synti teki heidät alastomiksi. Käärme oli vietellyt Eevan ja Eeva otti kielletystä puusta ja söi, antoi Aatamille ja hänkin söi.
Tutkiessamme ensimmäisten ihmisten parannuksen tekoa, mistä he tekivät parannuksen: Jos RSKLn oppi olisi oikea, olisi pitänyt Aatamin ja Eevan tunnustaa käärmeen henki ja tehdä siitä parannus. Jumala ei edes nuhdellut käärmeen hengestä vaan siitä teosta, minkä he olivat tehneet. Tämän tekonsa he saivat anteeksi, koska uskoivat Jumalan lupauksen vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään. Tämän jälkeen Jumala itse puki heidät.
Tästä me ymmärrämme, että henkiparannus on väärä. Tämän on RSKL itse tunnustanut radiohaastattelussa Sisu-radiossa. Hannu Tarvaksen Haastattelemana Seppo Lohi sanoi, että on tehty suurta vääryyttä ja että henkiparannusta ei ole kommunistisessa manifestissa. Lisäksi julkiripit ovat olleet vääriä tekoja. Haastaattelu tuli ulos radiosta vuonna 2003.
Olen puhunut näistä hoitokokouksista radiossa pitkänäperjantaina 1998. Ohjelman nimenä oli "Syntiin sidottu ja erotettu". Haastattelijana oli Anna-Liisa Mikkelä Yleisradiosta. RSKL:lta en ole saanut mitään palautetta. Olen myös keskustellut monen johtomiehen kanssa, mutta he vaikenevat.
Vääryyden tunnustaminen ei riitä, tulisi tehdä parannus ja korjata mitä pystyy vielä korjaamaan. Monet vääryyttä kärsineet ovat jo kuolleet. Vääryys on opillinen, eikä riitä, että väärintekijät toisilleen tunnustavat vääryytensä. Vääryys on maailman laajuinen ja se tulisi korjata yhtä laajasti kuin se on tehty.
Farisealaiset syyttivät Jeesusta väärästä hengestä.
Mark 3:22, 29, 30
"Mutta kirjanoppineet, jotka Jerusalemista olivat tulleet alas, sanoivat: Hänellä on Belsebub, ja perkeleiden pääruhtinaan kautta hän ajaa ulos perkeleitä.
Mutta joka puhuu pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan, ei hän saa iankaikkisesti anteeksi, vaan hän on vikapää iankaikkiseen tuomioon.
Sillä he sanoivat: Hänellä on saastainen henki".
Täytyy vain toivoa, etteivät RSKL:n hoitajat olisi tehneet Pyhän Hengen pilkkaa kun he ovat Jumalan lapsissa asuvaa Pyhää Henkeä tuominneet vääräksi ja saastaiseksi, vaan saisivat parannuksen armon.
70-luvun kokemukset
2
181
Vastaukset
- samaa kokenut
Erinomainen ja tosi kuvaus
Hyvä nimimerkki
Kuvaat tapahtumia ja menettelyjä täsmälleen kuten itsekin ja moni muu on ne kokenut. Aivan samoin tapahtui kaikkialla maassa, suomiseurasta toiseen lainehti "hengistä" parannusta vaatijoiden aalto.
Appivanhempani joutuivat äkkiä ennalta arvaamatta näiden henkisyytösten kohteeksi. He olivat koko ikänsä eläneet lapsuususkovaisina ahkeroiden tehdä parannusta ja eläneet rauhallista elämää. Yhtäkkiä he eivät olleetkoaan uskovaisia. Eivät, sillä heissä oli jokin "henki". Heidät sidottiin, eikä kukaan sanut pitää yhteyttä "saastaisiin" jotka oli julistettu "saatanan haltuun". He olivat sydänjuuriaan myöten hämmennyksissä ja järkyttyneitä. Aikuiset (sosialidemokraattiset) lapset eivät muka saaneet olla hekään missään tekemmisissä ikääntyneiden vanhempiensa kanssa. Kukaan ystävä ei käynyt tapaamassa, yhteisöstä eristäminen oli täydellistä. Heille tuli ahdistusta, unettomuutta ja he laihtuivat ja vanhenivat niinä viikkoina vuosia.
Samanlaista tapahtui eri puolilla maata, ja systeemi oli ana sama. Hätääntynyttä ja tuskaisaa katuvaa uskovaista syyttäjät jopa pilkkasivat: Oletkpa pimennyt kun et itse näe miten kauas väärään henkeen olet joutunut. Henki oli mikä milloinkin, kaikki nuo mainitsemat olivat käytössä.
RSKL:lla on tässä kohtaa niin pimeitä tekoja historiassaan, että voidakseen säilyttää uskottavuutensa ruotsalaisessa yhteiskunnassa sen olisi teetettävä riippumattomalla selvittäjällä näistä tapahtumista selvitys. Muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Sen jälkeen RSKL:n johdon on julkistettava selvityksen tulokset sekä korjattava jäljet: pyydettävä julkisesti anteeksi kaikilta joita asia on vahingoittanut, kaikilsta jotka ovat joutuneet kärsimään tapahtumien takia. Vastuunkantajan on löydyttävä.
Ihmisten mielenrauha ja turvallinen vakaa elämä murentui, ystävyys- ja perhesuhteitta hajosi, seurasi mielenterveydellisiä kriisejä jne. On käsittämätöntä vastuuttomuutta että tässä maassa yksi järjestö on niin koskematon etteivät sitä koske vastuullisen yhteiskunnan jäsenyyden normit.
Lämmin kiitos vielä kerran sinulle erinomaisesta kuvauksestasi! - Tietoisuuteen!
Pitäisi saada ulos kaikki nää RSKL:n touhut ja tietoisuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103