Eli hölmöilin jokunen vuosi sitten kännissä ja sain reilu vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen niistä rikoksista koska olin ensikertalainen. No, kerkesin sitten olla puoltoista vuotta tätä kahden vuoden koeaikaa hölmöilemättä kunnes taas korkki aukesi ja se oli menoa. Nyt olisi luvassa taas ainakin vuosi vankeutta (tod.näk 1v2kk) ja rikos tosiaan tehty kun edellistä koeaikaa oli vielä puolisen vuotta jäljellä.
Onkohan tästä nyt enää mitään mahdollista saada toista ehdollista päälle vai tuleeko tämä nyt ehdottomana? Rikokset eivät ole samoja ja olen aikuinen.
Onkohan tästä nyt enää mitään mahdollista saada toista ehdollista päälle vai tuleeko tämä nyt ehdottomana? Rikokset eivät ole samoja ja olen aikuinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos uusi rikos on aivan erityyppinen kuin aikaisempi, voi olla mahdollisuuksia saada toinen ehdollinen. Mutta yleensä toisella kerralla ehdoton, jos rikos tehty koeaikana, pahimmassa tapauksessa aikaisempi ehdollinen pannaan lisäksi täytäntöön.
Voi, voi. Nykyisin ei vankilaan tahdo päästä millään. On yhdyskuntapalvelua ja valvottua koevapautta. Varsinkin nuori rikoksentekijä voi saada 5-6 ehdollista päällekkäin, ennen kuin häkki heilahtaa.
Todennäköinen vaihtoehto lienee ehdollisena tuo 1v2kk, mikäli se tuomitaan ja päälle yhdyskuntapalvelua max. 90 tuntia. Sitä voidaan käyttää ehdollisen ja ehdottoman linnatuomion välillä. Yhdyskuntapalvelua ei voida tuomita yli 8kk ehdottomasta vankeusrangaistuksesta (siinä maksimi 200 tuntia), mutta yli 8kk - max 2v (?) ehdolliseen vankeusrangaistukseen voidaan liittää enintään 90 tuntia ykpta.