Tyttörakkautta Elokuussa

minttulissu

Hän oli tutkimustyöni ohjaaja yliopistolla, rakastuin häneen silmittömästi, olin halunnut häntä sekoamispisteeseen asti ensimmäisestä luennostani alkaen. En ollut varma, kokiko hän itse samoin, kuitenkin tuntui, että meillä oli jo parin vuoden ajan ollut meneillään jotakin, jokin aivan erityinen juttu, pitkiä intensiivisiä katsekontakteja, varomattomia hipaisuja laitoksen yhteisellä matkalla Tukholmaan, käsinkosketeltavaa halua. Olin valmistumassa ja meillä oli tapaaminen hänen työhuoneessaan eräänä elokuisena iltapäivänä viime kesänä. Tarkoitus oli käsitellä työhöni liittyviä viimeistelyä vaativia yksityiskohtia ennen syksyistä publiikkia. Oli kuuma, helteinen iltapäivä, tuntui ettei yksikään lehti värähtänyt, ilma oli kuumuudesta sakeaa. Hän ehdotti, että ottaisimme paperit mukaamme ja menisimme hänen asuntonsa läheisyydessä sijaitsevalle uimarannalle keskustelemaan työstäni.Uimarannalla löysimme rauhallisen paikan pienen kallionkielekkeen takana. Keskustelimme vähän aikaa, kunnes hän sanoi haluavansa nauttia tuulesta, merestä ja kesästä,hän kävi pitkälleen ja sulki silmänsä. Arastellen kävin hänen viereensä, kuuntelimme jostain kaukaa kantautuvia ääniä, lokkien kirkunaa elokuun valtaisassa hehkussa. Nukuin ilmeisesti vähän aikaa, koska tunsin hänen valuttavan sormiensa välistä hiekkaa kesätopin alta paljastuneelle vatsalleni, avasin silmäni ja hän katsoi minua hymyillen, silmät kosteina. Hän siveli hyvin hiljaa ja varovasti kättäni ja kumartui ylleni sipaisten hiekanmurusen hiuksiltani, tunsin hänen lämpimän hengityksensä kaulallani. Hän oli aukaissut rintaliivinsä, näin että hänen nänninsä painuivat kovina ja herkkinä valkoisen teepaidan kangasta vasten. Hän kumartui jälleen ylleni,hipaisi pehmeät huulet kosteina ja raollaan omia huuliani, veti hitaasti toppini ylös ja liu’utti sormiaan pitkin kaulaani, alas rintojeni välistä poimua, paljaalle vatsalleni. Tunsin olevani läpimärkä, nännini törröttivät pystyssä enkä kyennyt sanomaan mitään.

2

3204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • munallaparantaja

      Haluisin parantaa noi molemmat nartut lespoudesta

    • Ihana, juuri tuosta haaveilen, en ihan noin pitkälle ole vielä päässyt ystäväni kanssa......mutta jotain jo

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe