Olemme huomanneet täällä Suomi24:sella, että vainot meikäläisiä kohtaan ovat alkaneet. Tässä mukana on itse Suomi24:sen päätoimitus, joka nostaa tarkoituksella sekä Ruotsiin, että myös meidän ruotsisuomalaisiin liittyviä kielteisiä juttuja. Tällä hetkellä ensimmäisenä nostona on aihe, jonka tarkoituksena on saada ruotsinsuomalaisuus mahdollisimman huonoon valoon.
Nämä nostot eivät olleet ensimmäisiä, vaan niitä on nostettu systemaattisesti tuon tuosta. Suomi24:sen tarkoituksena on vain saada ruotsinsuomalaisille mahdollisimman huono maine. Erityisesti meidän ruotsinsuomalaisuuttamme on paneteltu viime aikoina ihan kunnolla.
Suomi24 on valjastettu saatanan käyttöön.
Olemme yhdessä muiden ruosusisarien kanssa tulleet siihen tulokseen, ettei täällä ole enää meidän ruosujen millään muotoa hyvä olla. Eihän tämä paikka koskaan ennenkään ole ollut mikään hyvä keskustelukanava, mutta etenkin nyt meno on mennyt niin asiattomaksi, että ihan rukouksen mielellä haluan sanoa teille rakkaat ruotsinsuomalaiset sisaret ja veljet, että ettehän kuluta aikaa täällä. Tiedän, että tämä keskustelupalsta on saanut monia eksymään taivastieltä ja siihenhän tämä palsta onkin omiaan. Onhan tämä saatanan palveluksessa. Ja ******* haluaa, että mahdollisimman moni joutuisi harhaan. Täällä kuuluu voimakkaana sielunvihollisen ääni. Ihan rakkaudella haluan sanoa kaikille ruotsinsuomalaisille, jotka tämän lukee, että ettehän enää kuluta aikaa täällä. Tämä on pelkästään loanheittopalsta.
Olen tehnyt aloitteen siitä, että tämä keskustelupalsta saataisiin lainnimessä suljettua. Tämä palsta ei palvele ketään muita, kuin sensaationnälkäisiä, joita piupaut kiinnostaa asioiden todellinen puoli. Ja Suomessa tunnetusti tällaisia ihmisiä on yllin kyllin. Kuuluuhan mm. Allerin omistama Seiska Suomen luetuimpiin aviiseihin. Lehti, joka kelpaa korkeintaan tapapuolen pyyhkimiseen, jos siihenkään.
Suomi24 saatanan asialla ruosuja vastaan
8
87
Vastaukset
- skärdgårdsbo, finsk
Ainoa mainitsemasi s**tana taitaa olla tuo niin_no, joka on ottanut elämäntehtäväkseen kaikkien ruotsalaiseen vähänkään viittaavien palstojen häiriköinnin; tämä ei ole ainoa. Ahvenanmaan palsta ja Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen palstat ovat häiriköinnin kohteena oikeastaan enemmän kuin ruosujen palsta.
Myös kaksi muuta vähemmistöryhmien palstaa on jatkuvan häiriköinnin kohteina, nimittäin Eestiläisten palsta ja Sapmí, eli saamelaisten palsta.
Aina löytyy henkisesti vinksahtaneita, joille toisten mollaaminen kehittyy elämäntehtäväksi mutta itse he eivät tunnu tajuavan, että näillä palstoilla päivystäminen ja ilkeyksien kirjoittaminen lisää heidän omaa pahaa oloaan - ei ihminen kestä pitkään jatkuvaa negatiivisuutta, etenkään jos tulee omasta itsestä. Sellaisen negaation purkaminen kirjoittamalla tänne voinee hetken lievittää mutta tiheästi toistuvana se vie ajatuskapasiteettia liikaa. Negaatioihin keskittyminen kun täyttää ajatukset ja mahdollinen luovuus ja positiivisuus pysyy poissa. Onneksi noita palstahäirikköjä on vain vähän, luultavampaa on, että keskittynee ihan yhden käden sormilla laskettavien määrään. - Järkevästi
Näin on!
Kirjoittakaa kaikki ylöspidolle että postavat tämän Niin-no:n täältä!
Mitä kumman porukkaa siellä ylöspidossakin on, kun eivät saa yhtä sairasta inhokkia pois täältä vaan antavat hänen rienata vuodesta toiseen.
Eikä tämä ole "ruosujen" vaan ruotsinsuomalaisten palsta!
Täällä on ihan tavallisia ruotsinsuomalaisia, jotka haluavat kommunikoida toisten ruotsinsuomalaisten kanssa. Mutta sitten on näitä inhottavia ilkeitä tyyppejä, joilla ei oo muuta elämässään kuin yrittää häiriköidä. Heidän elämänsä on s......:sta ja nämä ovat pahan asialla.
Ei muut tavalliset. Eihän meillä ole muuta paikkaa keskustella.
Voisi ylöspito järjestää niin, että pitäisi voida rekisteröityä ja että ylöspidossa olisi tosiaan henkilö, joka hoitaisi työnsä ja poistaisi välittömästi nää häiriköt pois.
Kaikki ilmoittamaan joukolla ylöspidolle tästä Niin-nosta, ja muistakin asiattomista!
Kirjoitankin heti tämän jälkeen ylöspidolle. - Järkevästi
Kirjoitin tälläisen viestin ylöspidolle:
"Poistakaa nämä Niin-no:n kirjoitukset!!
Mitä kumman porukkaa teillä siellä ylöspidossa on, kun ette saa yhtä sairasta inhokkia pois täältä vaan annnatte hänen rienata täällä vuodesta toiseen.
Kyllä teillä täytyy olla siellä sen verran tekniikkaa siellä, että voitte estää tämän henkilön häiriköinnit!"
Kirjoittakaa muutkin!
Kun yhdessä tartumme asiaan, niin pakkohan ylöspidon on reagoida.
Antakoot täysin oman palstan hänelle, missä vastailkoon itselleen ja jankuttakoon samaa mitä on jauhanut viimeiset vuosikymmenet täällä.
On se kumma jos ylöspito ei selviä niin helposta hommasta kuin vain poistaa yks häirikkö!
Pitäis oikeastaan tehdä poliisi-ilmoitus ylöspidosta, JOKA ANTAA HÄIRIKÖN HÄIRIKÖIDÄ MUITA!! - lhljvh
Ylläpito on puolueellinen, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Sen huomaa jokainen joka vähän aikaa seuraa mitä viestejä poistetaan. Itse olen tehnyt sitä nyt ihan tarkoituksella, ja suureksi yllätyksekseni voin vaan todeta, että tällainen yleinen palsta todellakin ihan pokkana suosii natseja.
Hyvin selkeänä esimerkkinä nyt tuo "Vad gör man med såna som Niin-onl?": sieltä kyllä hyvin nopeasti poistetaan viestejä, kun taas natsipropagandaa joka tukkii koko kategorian ei poisteta lainkaan.
Joo, poliisiilmoitus. Kyllä.
Auttakaapas muotoilemaan, te joilla ei ole suomenkieli niin kangistunut, niin minä sitten lähetän sen.
Mikä esim. suomessa on virallinen vastine hets mot folkgrupp:ille?- Unohtui
Ai niin: jokaisen viestin oikeassa alakulmassahan on "Ilmoita asiaton viesti".
Eli nyt vaan kaikki kimpalla menemään keskusteluja läpi ja ilmoittelemaan viestit.
Ja jos ei mitään nopsaan tapahdu, niin uusiksi.
Alkoi NYT :-) - Ja vielä
Unohtui kirjoitti:
Ai niin: jokaisen viestin oikeassa alakulmassahan on "Ilmoita asiaton viesti".
Eli nyt vaan kaikki kimpalla menemään keskusteluja läpi ja ilmoittelemaan viestit.
Ja jos ei mitään nopsaan tapahdu, niin uusiksi.
Alkoi NYT :-)Yritin lähettää tämän palautekaavakkeessa, mutta se ei toiminut:
"Ruotsinsuomalaiset y.m. kategoriat on täynnä rasisti- ja natsipropagandaa.
Mahdollisesti ette pysty estämään mm nimimerkki Niin-no´ta postaamasta, koska palstalla ei ole kirjautumis- eikä jäsennyyspakkoa.
Mutta teillä on velvollisuus siivota palstanne.
Olkaa ystävällisiä ja tehkää se."
Jos joku muu tahtoo kokeilla saako sen lähtemään, niin ollos hyvä :-)
- lhljvh
En tainnut olla ajan tasalla aikaisemmin - en löydä niitä pahimpia postauksia enään.
Jos olen tullut sokeaksi = paha.
Jos ylläpito on siivonnut palstan = HYVÄ!! Ja kiitos :-) - Nahjus-ylöspito!
Lähetin seuraavan kirjoituksen Ylöspito-palstalle 16.5.:
"Ruotsinsuomalaisten palstalla on häirikkö Niin_no.
Tällä hetkellä hän on yhdeksällä eri palstalla.
Monet ruotsinsuomalaiset ovat vaikka miten monta kertaa pyytäneet ylläpitoa poistamaan tämän häirikön palstalta.
Tämä "ylläpito" ei tee kuitenkaan mitään!
Antakaa tälle "ylläpidolle" potkut ja laittakaa joku toinen huolehtimaan että tämä häirikkö ei saa terrorisoida enää!
Tämä sairas tyyppi on häiriköinyt ruotsinsuomalaisten palstalla vaikka miten monta vuotta!
Hän EI OLE EDES ruotsinsuomalainen vaan joku Suomen suomalainen, ja hänellä ei ole mitään oikeutta olla terrorisoimassa ruotsinsuomalaisten palstalla.
TEHKÄÄ JOTAIN!
POISTAKAA TÄÄ HÄIRIKKÖ!
ANTAKAA POTKUT TÄLLE SAAMATTOMALLE "sheriffille" ja LAITTAKAA JOKU TOINEN TÖIHIN!"
Jatkakaa! Tehdään poliisi-ilmoitus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100