Raivostuminen lapselle

En valitettavasti osaa neuvoa, olen itsekin 3-vuotiaan äiti ja välillä saatan myös raivostua lapselle aivan älyttömästi :( Se on ihan käsittämätöntä, en myöskään ole ikinä ollut aggressiivinen, edes ärsytettynä.. Jostain syystä kun se oma lapsi ei vaan tottele niin itsekin muuttuu lapsen tasolle.. En edes yritä puolustella itseäni, koen valtavaa syyllisyyttä suuttuessani lapselle oikein kunnolla. Koskaan ei ole tullut mieleen lyödä, mutta joskus olen tarttunut lapsen lyövään käteen turhan lujasti. Se on pelottavaa ja vaikka kuinka lupaan ja vannon etten enää ikinä raivostu näin, niin jo taas joku päivä huomaan vannovani samaa.. :(

Lapsi ei ota sinua todesta. Muuta äänensävyä matalemmaksi ja tiukemmaksi, laskeudu lapsen tasolle, ota katsekontakti (kädestä kiinni) ja sanot "Ei saa potkia, tekee kipeää." Tuon ikäiselle voisi myös jäähynurkkakin jo toimia (minuutti per vuosi)

Tärkeintä on se, ettet hermostu liikaa tai etenkään huuda, kun se vie arvoasemaasi lapsen silmissä. Ajattele aina kun sinua ärsyttää lapsen käyttäytyminen, että olet aikuinen ja osaat ajatella aikuismaisesti, sinulla on ohjakset!

Samaa raivostumista täälläkin 3veelle. En ollenkaan hyväksy, mutta olen miettinyt, olisiko tämä joku primitiivinen sisäänrakennettu käyttäytyminen. Koiratkin kouluttavat kovin ottein pentua joka on tarpeeksi vanha. Ja muut eläimet, häätää pesästä ym. Raivon hetkellä mulle tulee joskus halu tarttua lasta poskista ja pitää lujaa kiinni tai antaa luunappi. En ole tehnyt. Mutta aika hurjaa ja hämmentävää tällaiselle pullantuoksuiselle, rakkaudentäyteiselle äipälle joka aina tarjoutuu korvaksi ja olkapääksi ja muutenkin pitää itseään maailman parhaana kasvattajana. ;) Mietin, kuinka jossain toisessa ajassa ja paikassa missä normi ja odotus on lievä ruumiillinen kuritus, lentäisikö multakin litsari ja tukkapölly? Raivon hetkellä joskus huudan kurkku suorana. Tulee hirveä ja epäonnistunut olo jälkeenpäin. Yleensä raivoissanikin pystyn välttämään sen, että haukkuisin lasta ihmisenä. Tietoisesti tsemppaan. Huudan vaan jotain "älä tee sitä, sanoin jo!" Mutta joskus lipsahtaa naljailun puolelle. Kaikki rähjäykset käyn lepyttyäni läpi. Mitä lapsi teki, miksi ärsyynnyin, pyydämme anteeksi. Yks aika toimiva on ollut sanoa rauhallisella äänellä, että jaahas oletkin noin väsynyt, jos vielä teet niin meet heti nukkumaan. Toiminut meillä. :)

Sama juttu, että joskus raivostuu älyttömästi. Ihan kuin edellisillä ei ole normaali olotila kaiken aikaa. Kuukautisten aikaan huomaan olevani äärettömän herkkä ärsyyntymään, liekö hormonaalista myrksyä?

Mun lapsi on vasta 1,5 ja koko maailmani, mutta niin vain tulee joskus se raivostuminen kun millään hyvällä ei temppuileminen lopu. Kamala morkkis heti perään ja syyllistän itseäni maailman paskimmaksi ja epäonnistuneimmaksi äidiksi, kun en hillitse tunteitani. En myöskään satuta lasta, mutta mietin että tajuaako hän minun järjetöntä pillastumistakaan? Kamala tilanne, kun kiehahtaa ja alkaa kiukkuinen ja suorastaan pelottava rääkyminen lapselle. Miten tästä voisi päästä eroon?

Täällä kans yksi, jolla hermot on välillä ihan riekaleina. Mun tyttö on nyt 4v, uhma alkoi 2-vuotiaana, jolloin oli kaikkein raskainta. Pieni ihminen koetteli, mutta oli liian pieni ymmärtämään selityksiä, järkeä kun ei´vielä liiemmin niin pienessä päässä ole. Onneksi nyt tyttö jo ymmärtää hyvin, asioista voi keskustella ja perustella, mikä helpottaa kurinpitoa. Pahimpina aikoina kysyin neuvoja tuttaviltani, jotka ovat kasvatuksen ammattilaisia ja heiltä sain tosi hyviä neuvoja. Ne ovat ainakin meillä toimineet, ja vaikka välillä tuntuivat ikäviltä lasta kohtaan, olivat ne kuitenkin ainoita keinoja opettaa pienelle ihmiselle syy-seuraussuhteita:

Meillä jos tyttö teki jotain täysin kiellettyä (löi, potki tms.), eikä uskonut ensimmäistä ei-kieltoa, vein hänet välittömästi "miettimispaikkaan". Aluksi hän ei pysynyt siellä itse, silloin piti pysyä lähellä ja palauttaa takaisin jatkuvasti, kunnes hän oli rauhallisesti paikallaan vaikka ihan kymmenen sekuntia aluksi (sitten aikaa ´pystyi alkaa pidentämään kun ymmärsi että tätä tässä nyt haetaan, että hän istuu siellä miettimispaikassa). Komensin aina ensin tiukasti, että "ei saa lyödä, äitiin sattuu" ja heti vein miettimispaikkaan. En puhunut lapselle mitään, ennenkuin rauhoittui, en ottanut katsekontaktia. Vein vaan paikalleen ja heti itse pois. Pian tyttö tämän oppi. Kun sama "seuraamus" seurasi AINA, jos ei totellut, tilanne alkoi parantua tosi paljon!!! Seuraamukseen kuului aina, että miettimisen jälkeen kerroin miksi joutui siihen. Sitten alkoi riittää jo se, että sanoi että "ei saa, jos et usko, joudut miettimään". Hauskinta oli se, että tyttö alkoi mennä sinne miettimispaikkaansa ihan itse :D:D

Miettimispaikka toimi ihan joka asiassa, vaikka oltaisiin oltu kaupassa tai puistossa, aina löytyi joku paikka. Kun opetteli nukkumaan omassa sängyssä, sitä ramppaamista oli paljon, mulla oli pitkään pinnasänky varalla, ja sitten jo ENNEN nukkumaanmenoa sovittiin, että jos tulee sängystä pois, sitten joutuu vauvasänkyyn nukkumaan. Se toimi, kun sovitusta piti kiinni. Aluksi ajattelin ettei tyttö ikinä siirry isompaan sänkyyn kun aina joutuu laittamaan pinnoihin, mutta yhtäkkiä uskoi ja ymmärsi asian.

Kaikista eniten meiltä vanhemmilta vaaditaan johdonmukaisuutta, olen huomannut että sillä lapsi oppii parhaiten. Tietyistä asioista tulee seuraamuksia, ei voi olla niin että joskus tulee, joskus ei. Ensimmäisestä kiellosta pitää totella, siinä yhteydessä kerrotaan, mikä on seuraamus, jos ei tottele. Ei kannnata uhata asioilla, joita ei voi toteuttaa, eikä asioilla/ajatuksilla jotka horjuttavat lapsen perusturvallisuutta. Meillä tämä miettimispaikka toimii joka asiaan, ei tarvitse uhkailla lelujen viemisellä tai muulla, jossain reissussa joskus saatan sanoa että ei saa jäätelöä tms kivaa mitä pitäisi saada jos ei tottele. Ja sitten siitä pitää pitää kiinni!!! Se on kaikista kurjinta! Varsinkin kun nykyään lapsi sanoo, että äiti, mähän olen nyt ollut kiltisti, vaikka puoli tuntia sitten ei ollut ja menetti esim.jäätelön, mutta silloin pitää vain rauhallisesti perustella ja selittää, että näin se asian nyt vaan on.

Voimia meille!

Itselläkin meinaa joskus pinna kärähtää lapset 2v, 4v ja 10v, mutta en silti raivoa lapsille. Kun tuntuu että meinaan räjähtää niin menen vessaan ja väännän käsipyyhkeen rullalle ja lasken 10 tai tarvittaessa 100!! Kumma kyllä mutta auttaa, sitten kun olen itse rauhoittunut niin pystyn toimimaan järkevämmin ja hoitamaan tilanteen paremmin. Minulle on huudettu lapsena ja joskus melko turhanpäiväisestäkin ja muistan sen vieläkin miten pahalta se tuntuu en halua omieni kokevan samaa.

Sulla on virheellinen käsitys siitä että lapsen tulisi totella heti, jotta "oppi" menisi perille. Ei se mene niin. Lapsilla on terävä muisti, vaikkei aina se näy päällepäin. Lapsi oppii siitä miten muut reagoivat hänen käytöksensä. Se että lapsi ei totellut edellisellä kerralla ei tarkoita etteikö hän muistaisi mitä hänen huonoon käytökseen vastattiin. Tämän vastauksen perusteella lapsi muokkaa käytöstään jatkoa ajatellen.

Uhmaiässä koitetaan monta kertaa mikä se vastaus on erilaisiin käytöstapoihin. Älä suotta hermostu jos ei heti näy muutosta lapsen käytöksessä. Riittää kun kerrot rauhallisesti tosiasiat. Kun uhma on ohi muistissa on äitin ohjeet.

"Miten pitäisi toimia kun lapsi ei tottele vaikka sanoo rauhallisesti ettei saa potkia ja pitää kiinni, mutta heti kun päästää irti lapsi potkii taas? Lapsi 3-vuotias. "

Jo on tyhmä 3-vuotias, kun ei järkipuhetta ymmärrä...

Oletko ajatellut antaa luettavaksi psykologista kirjallisuutta tai käytösopaita?

Vai miettimispaikka? Entä, jos miettimispaikka ei ole lähellä? Entä, jos uhmiksen tottelemattomuus vaarantaa hänen terveytensä? Entä, jos tottelemattomia on monta, ja MIKÄÄN muu kuin napakka huuto ei auta? Miten kylpeä, saunoa, olla rannalla esim. kaksosten kanssa, kun eivät tottele? Kaupassa? Voin kertoa teille villien, toisiansa kolttosiis houkuttelevien tuplien äitinä, että tämän viestiketjun neuvojat ovat todellakin besserwissereitä. Kaikkeen sitä törmääkin.