Kirjoittelin tonne alemmas näistä kulttuuriasioista, kuvataiteesta ja ohimainiten musiikistakin. Mutta yks kulttuurijuttu, miä tavallaan käsitellään paljon ja keskustellaankin, mutta jotenkin asian vierestä.
Nimittäin lavatanssit.
Noo, tunnustetaan heti kättelyssä, olen aivan surkea tanssimaan, kompurajalka nyt vaan könkkösee parketilla jotenkin etiäpäin. Meitsi korvasi nuorempana tanssitaidon puuttumisen hurmaavalla olemuksella ja loistavalla supliikilla. Koskenkorvalla ehkä myös osuutta asiaan. Mutta tanssattua tuli paljon, vaikken siis asiasta yhtään mitään ymmärrä vieläkään.
Olen käsittääkseni pykälän verran nuorempi, kuin osa palstaa seurailevista. Mutta lavatanssit kuuluivat mun nuoruuteen. Sinne hinauduttiin jollain konstilla keskelle mettää juomaan kossua ja tanssittamaan tytyleitä. Sattui siellä kaikemlaista, oikeita halkotappeluitakin, itellä jäi niistä käsiin edelleenkin rakas vaimoni, joka jaksanut katella meitsiä jo useita kymmeniä vuosia ensitangon jälkeen, käsittämätön ihminen... tosin, yhtä kehno tanssimaan kuin itekkin olen.
Lavatanssit jotenkin siis kiinnostaisi. Jotenkin ehkä nosttslgisestikin, mutta myös kulttuurihistoriallisesti. Mun nuoruudessa lavatanssit eili kukoistuskautta. Ei niissä esiintynyt iskelmätähdet. Se oli joka toinen viikonloppu, kun tansseihin mentiin. Esiintyjinä sen aikaiset roketinrollipändit. Alwari Tuohitorvi, Hurriganes, jossain vaiheesa Juice Leskinen, Eppu Normaali, Pelle Miljoonakin.
Mä siis tarkoitan just näitä lavatansseja. Iskelmäporukat kiersi kyllä niissä, mutta kysyntä ei piisannut. Kyllä mä diggaan paljonkin vanhoista kenätnkiertäjistä. Tuli siinä joskus nähdyksi moniakin iskelmästaroja, ihan eikkä gröönistä alkaen.
Mutta mun ikäluokalla yhdistävä tekijä oli jotenkin musa. Sitä hinaantui vanhemmiten jonnekin perähikiälle rokkifestareille ja aina löytyikin valtavasti tuttuja, ihan ympäri suomen. Jonkinlaista yhteisöllisyyttä Woodstock meiningillä, hankala selittää.
Vaan. Missä ois tälle kesälle hikisimmät lavatanssit, jos siis rokkifestivaaleja ei lasketa?? Jotenkin epäilyttää, pitää kai hinautia jonnekin tadikalle kattomaan Cheekkiä, että varmasti pääsee hikoilemaan.
=DW=

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuolla yhtiön piha-maalla on kukka-lava.
Tuskin Perunaa siellä.
Ei minua haittaisi vakkka hikoilisinkin sitä katsellessani.
Hiki säästää nykyään verta enemmän kuin muinaiset lavat.
Ja muinoin en muista yhtään zipaletta.
Mutsien raivon vain.
Mut en mää uskonut että minä se aina olin.
Vaikka jalka joskus vaivaakin.
H.
Mulla kai jonkinlainen onni ollut.
Siis ihan kakarasta asti diggaillut musaa, Rollareitten Satisfactinista asti. Tullut tutuksi rattoriklubi, tampereen yo-talo, tavakin. Ja paljon muita paikkoja. siis lavojakin.
Toi yks valopää koitti pilata tämänkin ketjun, motiiviaan tuskin kukaan ymmärtää.
Mutta laitanpa linkin, jonka kattojat ihan varmasti ymmärtää, mistä kyse. Mulla ei ikinä ole ollut Tuija-nimistä naiskaveria, tahi tyttöystävää. Pihalla onn tokikin useita "tuija" nimisiä puita kasvekselemassa. Mutta kuka muistaa piisin"älä iske Tuijaa"??
Ikurin turbiini asialle, serkkunsa kanssa:
http://www.youtube.com/watch?v=XW1jb1mwKP0
=DW=
".."
Kuka muka?
Enhän mää laulanukkaa?
Ja siks toiseksee, mä kelasin Dambereen ja Jyskälän väliä.
Ei ollu bussissa ilmastointiakaa silloin.
Tietäisit vaan Koskenpään Ranta-pirtin juhannukset.
Kyllä virtasi.
Oikea-uskoisena en laita mitää musaa.
H.
Kaikkein hikisimmistä tansseista en osaa sanoa. Joku väittää Kajasteen tai Kesälahden lavaa Lieksassa, joku Naapurivaaraa Sotkamossa, joku Jenkkapirttiä Oulun tienoilla. Olen niin vähän kulkenut noissa etten tiedä mikä olisi paras.
Hyvin paljon nykyisin ihmiset tulevat kuuntelemaan orkesteria lavan reunoille. Monikin on valittanut että nykyisin soitetaan vaan foxia ja nopeita pelejä, niin ei huvita tanssiakaan.
Onhan niitä vieläkin vanhemmalle väelle tarkoitettuja tanssipaikkoja joissa musiikki vaihtelee polkasta, za-za-zaahan, jiveen tai sambaan.
Mielestäni paras tanssipaikka on sellainen jossa esitetään vaihtelevaista musiikkia kaikenikäisille.
Kunnon hikitanssit todellakin olivat entisaikaan melkein kaikkialla. Joskus oli meno niin vauhdikasta että tuli tanssittua koko illan kaikki kappaleet, muutamia vessareissuja lukuun ottamatta. Tanssejakin oli joka lauantai. Ei oikein kiinnostaneet koskenkorvan maistissa olevat, niinpä kaveerasin vain melkien raittiiden kanssa.
Melkein aina oli joku orkesteri soittamassa, levytansseja oli joskus keskiviikkoisin tai sunnuntaisin. Silloin ei tainnut kovin paljon tanssijoita käydä, paitsi muutamia innokkaita tanssin harrastajia.
Sieltä jostakin hikipaikasta lähti tuo kaveri mukaani, eikä ole vieläkään kyllästynyt useista kymmenistä vuosista.
Meni vuosikymmeniä ettei tullut käytyä missään lauantai-iltaisin, mutta kaitpa se uusi villitys tempaisi mukaansa opettelemaan uudenlaisia tansseja, ja lähtemään joukkoon mukaan.
Kivaahan se on välillä käydä toisten joukossa virkistäytymässä.
Sori.
Linkki unohtui.
http://www.youtube.com/watch?v=C5uCnWOtWRM
Toi on aivan käsittämätön piisi.
Alunperin jokin kreikkalainen kansallispiisi. Kuju levytti sen nuorena tyhmillä sanoilla suomeksi, suuri hitti aikanaan.
Vaan. Luunnelkaa helektissa toi viulisti. Aivan uskomatonta meininkiä. Ei hajuakaan, kuka soittaa, mutta sen verran rankkaa soolovoulua piisi alusta loppuun, että en ole ikinä kuullut. Siis aina alkaa naurattamaan hillittömästi, kun kuulen piisin. Mun veikkaus on, viulusti soittanut nuottipalkalla, mitä enenpi nuotteja saa piisiin tungeetuksi, sen enenpi massia. Ja tossa piisissä siis on viulua ja paljon. Keikunheikku vois noin ammattilaisena musiikki-ihmisenä kommentoida asiaa myös.... Mutta mä siis aina ihastellut tota piisiä, just sen viulua, aivan käsittämätöntä meininkiä.
=DW=
Kaavin Iloharjulla oli paljon nuorta porukkaa aikoinaan. En tiedä onko siellä enää mitään.
http://www.youtube.com/watch?v=H8Hk7IoF-R8
Onhan sieltä ihan laulukin tehty.
Muistui mieleen kaikenlaista.
Siis lavameiningistä. Ei kaikkea parane tietenkään kertoa, mutta oli se laistaan hommaa. Yhden ikimuistoisen keikan muistan nuorena, se tuli vietettyä tanssilavan alla tyttelöisten kanssa. Oikein oli hauskaa. Siinä pään päällä oli esiintymässä Arto Sotavalta. Se oli kaheliuttaan palkannut taustapändiinsä Eeki Mantereen ja Holle Holopaisen. Elikkäs Hullujussi-orjesterin. Artoa ei kai moni muista, mutta Hullujussin useammat. Se keikka meni jotensakin niin, että alkoi piisi, mikä hyvånsä Mantere alkoi soittamaan Friguna Skigunaa:DDDDDDD
Ei Hurriganes-sanoituksista kukaan ole ikinä oikein selvää saanut, mutta ei kyllä Frigunankaan lyriikoista oikein kellään ole hajua, mistä lauletaan.
HULLUJUSSI - Friduna Skikuna:
http://www.youtube.com/watch?v=wrRPZD-_keM