Kuka yliveti?

Hyvään vauhtiin päässyt mamu-keskustelu ylivedettiin ja mustattiin.
Sivistyneiltä senioreilta vedettiin matto alta. Iskivätkö siveät suvaitsijat?
2699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

sehän on kielletty aihe täällä
en seurannut koko jutustelua
mutta jo aloituksessa oli muutama sana
jota täällä ei saa mainita
ihmettelin että niinkin kauan sai täällä olla.

Äänestä

Minulle ihan sama, jos olisi jatkunut hamaan tulevaan.

Lukien, samaa jankutusta, kaikilla sama, oma mielipiteensä, johon ei kai voi koskaan tulla pienintäkään muutoksen hajua.
Ollaanko jo juututtu?

Äänestä

Onhan täällä yksi pitkä mamukeskustelu nytkin. Sinne vaan sekaan esittämään mielipiteitään.

Äänestä

Voi olla, että hieman rönsyili, mutta mielestäni väärin pyyhkiä kaikki.

Äänestä

Sun pitää aloittaa uusi mamukeskustelu sen entisen kaipaamisesi tilalle.
Josko aloittaisit mamujen alkoholiongelmista ja niiden seurauksista? Tai peräkylän ahtaista sukulaisuussuhteista.

Kerroppa vähän lisää itsestäsi sinä mamukeskustelun kaipaaja. Kuinka pitkät on sukujuuresi suomenmaalla?

Äänestä
  • Sukuselvityksissä on päästy 1500-luvulle, ja juuret ovat itä- ja länsi-Suomesta.
    Pelkästään saman kylän savuja ei ole jatkuvasti katseltu.

    Äänestä

Mamut ja musiikki ovat kiellettyjä palstalla. Jonkun poistattajan mielestä.

Äänestä
  • Juu....kenellekö musiikkiketju taas toi hengenahdistusta.....kysyy hän..
    Eniten harmittaa Jytymamman puolesta....tekisit uuden vaan....

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Juu....kenellekö musiikkiketju taas toi hengenahdistusta.....kysyy hän..
    Eniten harmittaa Jytymamman puolesta....tekisit uuden vaan....

    "mimmimummi*"

    Minä luulen, että musta taas tuntuu.
    Että sanojesi harsojen lävitse kajastaa jotain outoa.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "mimmimummi*"

    Minä luulen, että musta taas tuntuu.
    Että sanojesi harsojen lävitse kajastaa jotain outoa.

    H.

    Sama tunne nyt ....sinun sanoistasi minulle....jotain outoa on...
    Onneksi tunnen itseni ja oman omantunnon....

    Äänestä

  • Hei! Olisin palauttanut musiikki aloituksen, mutta en muista millä nimellä se oli ja milloin palstalle laitettu.
    Musiikkiketjuja on annettu lupa pitää, kunhan se ei ole pelkkää linkitystä.

    Äänestä

  • old_profile_52527 kirjoitti:

    Hei! Olisin palauttanut musiikki aloituksen, mutta en muista millä nimellä se oli ja milloin palstalle laitettu.
    Musiikkiketjuja on annettu lupa pitää, kunhan se ei ole pelkkää linkitystä.

    "tsihh"

    Olen sanaton.
    Vähän onnellinenkin.
    Malta odottaa, eiköhän sen joku löydä.

    yst.
    H.

    Äänestä

  • old_profile_52527 kirjoitti:

    Hei! Olisin palauttanut musiikki aloituksen, mutta en muista millä nimellä se oli ja milloin palstalle laitettu.
    Musiikkiketjuja on annettu lupa pitää, kunhan se ei ole pelkkää linkitystä.

    Minä en muista milloin oli aloitettu....mutta muistan otsikon ...Hyvää huomenta...kun ilmestyi toinen hyvää huomenta ...musiikkialoitus...

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Minä en muista milloin oli aloitettu....mutta muistan otsikon ...Hyvää huomenta...kun ilmestyi toinen hyvää huomenta ...musiikkialoitus...

    Huomenta! Nyt on pakko sanoa etten löytänyt kyseisellä nimellä yhtään poistettua aloitusta.

    Äänestä

  • old_profile_52527 kirjoitti:

    Huomenta! Nyt on pakko sanoa etten löytänyt kyseisellä nimellä yhtään poistettua aloitusta.

    "tsihh"

    Haluaisitko nimmarin?

    H.

    Äänestä

  • old_profile_52527 kirjoitti:

    Huomenta! Nyt on pakko sanoa etten löytänyt kyseisellä nimellä yhtään poistettua aloitusta.

    Olisiko ollut "Lauantaita" ,tai jotakin sinnepäin?

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Olisiko ollut "Lauantaita" ,tai jotakin sinnepäin?

    Hei! Se oli kuitenkin sillä edellisellä nimellä ja olen sen nyt palauttanut. Oli jäänyt piiloon kaiken sekamelskan keskelle ja vahingossa löysin. Välillä en ymmärrä ylläpidon poisto politiikkaa lainkaan. Voi olla että saan sanktiota menettelystäni, mutta se on sitten sen ajan murhe.

    Äänestä

  • old_profile_52527 kirjoitti:

    Hei! Se oli kuitenkin sillä edellisellä nimellä ja olen sen nyt palauttanut. Oli jäänyt piiloon kaiken sekamelskan keskelle ja vahingossa löysin. Välillä en ymmärrä ylläpidon poisto politiikkaa lainkaan. Voi olla että saan sanktiota menettelystäni, mutta se on sitten sen ajan murhe.

    "tsihh"

    Toistaiseksi en ole sitä huomannut.
    Mutta melko varmasti voin vakuuttaa, että et siitä sanktioita saa.
    Jokaiselle elämä on ihanaa, kunhan sen oikein oivaltaa.
    Oli sitten pomo tai piika.

    yst.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "tsihh"

    Toistaiseksi en ole sitä huomannut.
    Mutta melko varmasti voin vakuuttaa, että et siitä sanktioita saa.
    Jokaiselle elämä on ihanaa, kunhan sen oikein oivaltaa.
    Oli sitten pomo tai piika.

    yst.

    H.

    Kumpi sinä olet?

    Äänestä

  • tu pee or kirjoitti:

    Kumpi sinä olet?

    "tu pee or"

    En minä enää tiedä.
    Onko sellaista kuin jalka-mies?

    H.

    Äänestä

Varmaan on taas yöllä joku, jota ei ole huomioitu tarpeeksi, sairaalloisen
hysteerisesti hihittäen on antanut sormiensa palaa.
Joku nörtti sitten jossain kiroilee, yrittäen löytää aikaa korjata ohjelmisto-
virheensä.
Ties vaikka olisi siellä osasto-tappelu, onko se virhe vai ei...

H.

Äänestä
  • Kyllä iltayöstä hihitytti muutamien kommentit saattireissuistaan :).

    Äänestä

Sivistyneiltä senioreilta on vedetty matto alta, koska täällä ei kovin usein onnistu asiallinen, aiheessa pitäytyvä keskustelu.
Yleensä törmää mukaan erilaisia vain tökeröstä sanailusta kiinnostuneita, itsensä Jeesuksen rinnalle nostanut, puolijumalana itseään pitävä, joka tuskin itsekään ymmärtää omia tekstejään ja monen, monenlaisia muita. Useimmiten nämä kohdistavat kirjoituksensa aloituksen tai kommentin kirjoittajan persoonaan, eivät itse keskustelun aiheeseen.

Äänestä
  • Tähän on tultu, että kovin pitkät kaunokirjalliset kirjoitelmat eivät ole palstoilla "kuumia".
    Onneksi ei kuitenkaan ihan Twitter-luokkaa, jossa meidän isohampainen ministerimme
    kunnostautuu.

    Äänestä

Mitä täältä on vedetty vai työnnetty??

Äänestä

Mamukeskustelu ei voikaan olla yksioikoinen. Se on ja pitääkin olla rönsyilevä. Negatiivisia asioita on mamuista niin jokaisella yhteiskunta-sektorilla joita pitää käsitellä (muullakin tapaa kuin poistamalla niitä) keskustelemalla ja korjaamalla epäkohdat
Sensuroimalla, leimaamalla rasismiksi tai vihapuheeksi maton alle lakaisusta puhumattakaan, ongelmat eivät poistu.
Varmasti suvaitsevaistonkin etuna olisi toimiva maahanmuuttopolitiikka ja maata hyödyttävät maahanmuuttajat. Vosivat sitten vasta kehua saavutuksiaan. Nyt kehuttavaa ei ole.
Tuskin täällä päättäjät käyvät näitä kommentejamme lukemassa. Hehän tietävät kaiken ja osaavat tehdä aina oikeat päätökset. Ainakin omasta mielestään.
Vääriä omia päätöksiäan en muista kenenkään suomalaisen poliitikon / virkapäättäjän myöntäneen omakseen. Ehkä Saksan Angela Merkell, joka sanoi Saksan maahanmuuton olevan täysin epäonnistunut, on ottanut ainakin osavastuun.
Vain edellisten tai eri puolueesta olevien päätökset saatetaan leimata vääriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.,. kirjoitti:

Hyvään vauhtiin päässyt mamu-keskustelu ylivedettiin ja mustattiin.
Sivistyneiltä senioreilta vedettiin matto alta. Iskivätkö siveät suvaitsijat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu