Tapasin Thaimaalaisen naisen suomessa ja hän kysyi miksi kaikki suomalaisiset ovat pahoja täällä suomessa ja Thaimaassa he ovat erinlaisia ?
Kerroin heidän vihaavan sinua siksi, koska olet Thaimaalainen nainen ja kerroin myös, että ainoastaan Isä aurinkoinen ja Politrukki Kanerva voi valtakunnalisesti ottaa nuoremman naisen syyllistymättä pedofiilisiin syytöksiin Ovat paikallisia
kommunisti hallitsijoita. Heidän vallankäyttönsä perustuu sosialistiseen järjestelmään eli heidän organisoimaan Tuki- ja Vero-järjestelmäänsä heidän heille antamiin puitteisiin medialle ja sitä kautta poliittiseen ohjaukseen.
Toisaalta matkoilla on aina kiva verrata sosialistisen-suomen aikaansaannoksia ja sitä millaista skeidaa ne syöttää olemassolonsa perusteiksi. Uutisointi on luonnollisesti aina sellaista, että kerrotaan luku mutta jätetään kertomatta mistä luvusta luku on.
Thaimaasta sosialisti-suomen hallitsemansa media tahtoo luoda jotain kulttuurisia ja erinlaisia arvoja kunnioittavia ihmisiä
Todellisuudessa Thaimaassa on vain tavallisia ihmisiä ja heidän kulttuurinsa on totisesti käytännön läheistä ja näin kuin sanotaan, että Thaimaassa on helppo elää jos osaa itse ajatella.
Myös monet Thaimaan palstan kirjoittajat ovat Suomen sosialistisen vallan poliiseja ja osa heistä toimii valtakunnan propagandanistijen (Ylen propaganda osaston) kanssa yhdessä ja hallitsevat alueen verkkoliikennettä
ja myös vakoilevat sillä ihmisiä.(Katkaisevat IP-osoitteita, mutta eivät poista nettikirjoitusta=Kyttä)
Tapsa 2012 nimimerkin takaa löytyy uskonnollinen ihminen ja olen aina pyrkinyt kirjoittamaan ja kuvaamaan hyvää.
Olen myös oppinut näkemään asiat eritavalla mitä valtionmedia on niistä kertonut ja alkanut enemmän ja enemmän katsomaan heitä ja olen löytänyt heidän valheensa.
Miksi Thaimaa sitten kiinnostaa suomen sosialistihallintoa ?
Monet Thaimaan matkaaja tahtovat muuttaa asumaan tänne ja etsivät keinoa päästä asumaan Thaimaahan
ja törmäävät sitten näihin peruskysymyksiin Miten järjestetetään sairasturva ja riittääkö eläke tai mitä tuloja tarvitaan.
Havaitaan tässä vaiheessa asuvan todellisessa kommunistikylässä ja havitaan kommunistihallinon varastaneen rahat ja myös eletyn elämän sosialisti-suomessa. Ovat myös valmiita potkimaan meidät pois ja varastavan näin viellä
vanhempienkienne omaisuuden ja kirjoitan tästä syystä Vapaan suomen nimissä. (Sosialisti-hallinto omistaa 70 % koko reaaliomaisuudesta).
Briteillä ja USA:n ihmisillä on etu. He saavat koko eläkkeensä ja koko sairasturvansa tänne Thaimaahan ja näin ollen voivat viettää eläkepäivänsä paremmin.
Teillä sairasturva on jaettu ehtoihin ja vain sosialistisiin terveystarhoihin ja eläke on kai myös jaettu moniin moniin tarpeisiin ja neuvotteluihin ja ehtoihin ym. ym.
Mitä ääri-kommunistit sitten katuvat suomessa ?
Luonnollisesti EU:ta ja sen mukana tuomia vapauden ja vertailun ja tasa-arvon mahdollisuuksia ja siirtymistä pois totaalitäärisestä kommunismista. (Hallintorakenteet ja virastojärjestelmät ym.)
Thaimaan matkailu on lisäksi tullut edulliseksi vapautuneen lentoliikenteen ja yleensäkin lentoliikenteen kasvun johdosta.
(Lentoliikenteen arvioidaan kasvavan noin 3 kertaiseksi 8 vuodessa)
Nykyään sosialistisessakin suomessa on ihmisillä varaa ostaa lentolippu Thaimaahan ja saada näin poliittisesti arkaluonteisia
vaikutteita vapaasta maailmasta eli havaita ihmisten asioiden käytännöllisyys ja sitä kautta se "helppo elää Thaimaassa".
(en viitsi edes luetella, vaikka tupakka kaupan kahdensekunnin sääntö ym. ym skeidaa)
Vahvistuksena sosialitien pelolle hinta tahimaahan maksaa halvinmillaan 350 - 500 euroa meno-paluu ja ajankohdan ja päivämäärät
voi itse päättää ja tältä palstalta saa tietoja halvoista hotelleista ja mahdollisesti astinlaudan suomi-baareista.
Tottakai heidän Propaganda sotansa on kovaa ja he paljastuvat heidän pyrograattisuudellaan ja heidän kiinnostuksensa kohteista,
tällä-palstalla kytäksi tai propaganda-toimittajaksi. Jokainen teistä havaitsee oikean matkaajan tai oikeasti paikan päältä kirjoittajan.
Tämä sika-amalia voi olla vaikka netti-poliisi, koska ei normaali ihminen viihdy sellaisen aiheen parissa, jos ei matkusta tai ole kiinnostunut.
Rokotusta eivät monetkaan eurooppalaiset tarvitse heillä on myös se B-hepatiitti josta sosialisti-suomalaisen täytyy maksaa.
Autokanta on Thaimaassa uudenpaa ja julkinen liikenne on monesti yksityisten firmojen tuottamaa ja näin ollen hyvin saatavilla.
Metrot ja Skytrainit ovat Bangkokissa moderneja ja siistejä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.