"Labradorinnoutajani oli 14-vuotias sairastuessaan lonkkatulehdukseen, joka lopulta äityi hoidosta huolimatta niin pahaksi, että koira jouduttiin lopettamaan. Koira oli meillä jo ennen syntymääni, joten siitä tuli tosi läheinen ja rakas.
Viikko koiran lopettamisen jälkeen istuin huoneessani tekemässä läksyjä, kun selkäni takaa alkoi kuulua tassujen rapinaa. Kun katsoin taakseni, ei näkynyt mitään. Hetken kuluttua, kun katsahdin toisen kerran, huomasin, että kaappini ovessa roikkuvan kylpytakkini helma liikkui, niin kuin sitä olisi kiskottu. (koira tykkäsi vetoleikeistä).
Kun lähdin huoneesta, kuulin viereltäni koiran kaulapannan metalliosan kilinää, joka kuului aina, kun se rapsutti itseään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Siihen loppui se siltä erää, mutta muutamaa päivää myöhemmin ollessani tietokoneen ääressä, tunsin märän, ystävällisen kielen nuolaisun kädessäni, vaikka missään ei näkynytkään ketään ja meillä ei ole enää ainoatakaan koiraa.
Ensimmäisessä tapauksessa kanssani kotona oli 9v pikkuveljeni, joka kuitenkin kaiken aikaa katsoi alakerrassa telkkaria, toisessa kokemuksessa olin "yksin".
Noista jutuista tuli tosi onnellinen ja hyvä mieli, eikä pelottanut ollenkaan. Aloin itkeä liikutuksesta, kun tajusin, että Mettahan se siinä kävi moikkaamassa ja kertomassa, että kaikki oli hyvin ja että välittää minusta edelleen. Toivon vielä joskus, että enkelihauvani esiintyy minulle uudestaan(:"
Miksei sitten minun lopetettu kissa kummittele!
Viikko koiran lopettamisen jälkeen istuin huoneessani tekemässä läksyjä, kun selkäni takaa alkoi kuulua tassujen rapinaa. Kun katsoin taakseni, ei näkynyt mitään. Hetken kuluttua, kun katsahdin toisen kerran, huomasin, että kaappini ovessa roikkuvan kylpytakkini helma liikkui, niin kuin sitä olisi kiskottu. (koira tykkäsi vetoleikeistä).
Kun lähdin huoneesta, kuulin viereltäni koiran kaulapannan metalliosan kilinää, joka kuului aina, kun se rapsutti itseään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Siihen loppui se siltä erää, mutta muutamaa päivää myöhemmin ollessani tietokoneen ääressä, tunsin märän, ystävällisen kielen nuolaisun kädessäni, vaikka missään ei näkynytkään ketään ja meillä ei ole enää ainoatakaan koiraa.
Ensimmäisessä tapauksessa kanssani kotona oli 9v pikkuveljeni, joka kuitenkin kaiken aikaa katsoi alakerrassa telkkaria, toisessa kokemuksessa olin "yksin".
Noista jutuista tuli tosi onnellinen ja hyvä mieli, eikä pelottanut ollenkaan. Aloin itkeä liikutuksesta, kun tajusin, että Mettahan se siinä kävi moikkaamassa ja kertomassa, että kaikki oli hyvin ja että välittää minusta edelleen. Toivon vielä joskus, että enkelihauvani esiintyy minulle uudestaan(:"
Miksei sitten minun lopetettu kissa kummittele!
Vastaukset 4
Vanhimmat
En itseasiassa ole koskaan kokenut mitään paranormaalia.
Kokeile spiritismiä.
Meidän äidin äidin talossa on pari "kummittelevaa" ovea, jotka muistuttavat pelottavan paljon sitä siiliön creepypastassa ollutta.
Ja isän äidin asunnossa tapahtuu myös outoja asioita.
En tosin varsinaisesti usko mihinkään sellaiseen.
Vaadin (valta kansalle!) todisteita.
En kuitenkaan väitä, ettei kummituksia olisi.
Vaadin (valta kansalle!) siitäkin todisteita.
Boniwillidyz on jo darbeegzi baranormaalia ollagzeen baranormaali.
Tiedehän ei pysty todistamaan, ettei kummittelua olisi. Tosin, Raipparikaan ei voi todistaa, että hänen kotonaan kummittelisi.
Oletan kuitenkin nyt, että kummittelee.
Mutta jos kissat ovat niinkuin siinä "Uinu uinu lemmikkini" -hommassa. Hautaa se intiaanien hautausmaalle ja sinulla olisi ikioma zombikissa...
Jospa sinä et ole huomannut tai olet luullut kummituskissaa koiraksi??