Äitienpäivä?

Mettis ei kirj

Aina tulee mieleen äitienpäivänä se taakka ja huoli mitä äidit ovat kantaneet vuosia, kun ovat jälkikasvua maailmaan kasvattaneet ja siksi sydämelliset onnittelut heille!

Itselläkin vielä elossa 80v äiti, joka odottaa melkein 60v pikkupoikaa onnittelu käynnille, joten huomenna´kukkien kera kylään.

Mitä sinun äitienpäivääsi kuuluu tai miten vietät sen?

6

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <3<3

      Yli 30 vuoteen ei ole enää saanut viedä äidille kukkasia, muualle, kuin haudalle.
      Itse olen ikikiitollinen äidilleni.

    • Mettis ei kirj

      Näinhän se on, ettei kaikilla ole äiti elossa, mutta monellakin on muistot jotka eivät häviä.

      On hienoa, että hyvät muistot ja kiitollisuus seuraa sinua elämässä eteenpäin.

    • Ikävä sanoa näin äitienpäivänä, mutta minä olin isäntyttö. Minun nuoruudessani oli meilläpain tapana lähettää lapset maailmalle elantoansa hankkimaan niin pian kuin mahdollista ja en tiedä millaista huolta äitini mahtoi kantaa.

      Olen muuttanut lähelle kotiseutuani maalle ja odottelen skypeviestiä tyttäreltä ja tyttären pojalta kaupungista. Asun nykyään sen verran kauempana että vierraillaan harvemmin. Viimeksi nähtiin livenä pääsiäisenä.

      Kakkua syön ja soittelen äitibiisejä youtubeesta...

    • Huh huh

      Äitienpäivä! Aivan ihanaa! Sade ropisi, kun heräsin ja nyt paistaa aurinko. Keitin kahvit ja söin pari ruisleipää, luin Hesarin ja nyt vaan nautin.

      Eilen kävimme syömässä yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa. On mukava tietää, että elämä jatkuu ja kiva katsella lastenlasten touhuja omien vanhempiensa kanssa ja itse saa nauttia vaan.

      Kai sitä kuvittelee jotenkin oman kasvatustehtävänsä hoitaneensa, kun nuoret pärjäävät ja hoitavat taas vuorostaan oman kasvatustehtävänsä.

      Omaa ns. äitiäni en muistele, koska hän ei halunnut äidiksi tulla, eikä lapsia hyväksynyt ja kasvatuksessaan sitä agressiivisesti korosti! Kukin tyylillään!

      Kaikille aurinkoista ja onnellista äitienpäivää kuitenkin ja erilaisista olosuhteista riippumatta :-) @->

    • Byro B

      Kyllä meillä käy lapset tai vähintään soittelee. Kakkua ei nyt syöty, kahviteltiin vain piirakan kanssa. Hautausmailla ei nyt käyty, mummot ovat siellä olleet jo vuosikausia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe