ja juhlitaanko lestadiolaisuudessa äitienpäivää? Saako hän ansaisemansa huomion kukkasin? Saako hän ainoastaan mieheltään "tulppaanin"?
Vai pidetäänkö äitiä vain miehen palvelijana ja Eevamaisena miehen syntiin houkuttelevana. ''
Meidän äiti on paras äiti maailmassa. Hyvää äitienpäivää kaikille, jotka nämä onnittelut saavat ottaa vastaan!
Kysympä taas. vietetäänkö
6
215
Vastaukset 6
Ei ole yhtenäistä sääntöä. Mielipiteitä on laidasta laitaan minun muistikuvieni mukaan. Lapsuus oli lähes kurjuutta,niin ei sitä oltu äitienpäivänä hurskaampia kurjia. Tällaiset merkkipäivät olivat monen mielestä kaypallisen kulutuksen juhlaa.
Myöhemmin on koitettu keittää kahvit, mutta nykyisin joskus uni pettää ja pääsee valmista kahvia pannusta lorauttamaan.- su***
Minun lapsuuteni osui kahtapuolen sota-ajan. Oli taatusti yhtä köyhää kuin vihjeelläkin. Keväällä viimeisen perunan äidin kanssa kuopasta haimme. Isä kävi kylillä jauhoja kerjäämässä. Korviketta keitettiin....Mutta. äiti oli äidin arvoinen äitienpäivänä. Lahjoja ei jaeltu, mutta kiitosta ja onneiteluja sitäkin enemmän. Kato vihje, äiti on muutakin kuin tiskari, pyykkäri, lastentekokone ja isän astinlauta.
Kun maailma on mennyt tällaiseksi kulutusjuhlakilpailuiksi, on hyvä muistaa äitiäkin vaikka ei kalleita ruusuaa saakkaan. Pieni itsetehty kukkakortti tai lahja. lämmittää äidin mieltä, ja samalla Jumalankin, Jos uskonto kieltää äidin muistamisen se ei estä rukoilla Jumalaa jokapäiväisen elämän suojelemiseen äidin kiitoksen ohella.
Kyllä te lestadiolaiset olette aika vekkuleita, kieltoja ja ohjeita täynnä. Eikö myös kiitos ja lähimäisen hyvän mielen saaminen tuo myös hyvää mieltä itsellekin.
Jos hyvää mieltä tarjotaan vain raamatusta, ja arkipäivä on sitten aivan muuta. Tätä en ymmärrä. - teu.
su*** kirjoitti:
Minun lapsuuteni osui kahtapuolen sota-ajan. Oli taatusti yhtä köyhää kuin vihjeelläkin. Keväällä viimeisen perunan äidin kanssa kuopasta haimme. Isä kävi kylillä jauhoja kerjäämässä. Korviketta keitettiin....Mutta. äiti oli äidin arvoinen äitienpäivänä. Lahjoja ei jaeltu, mutta kiitosta ja onneiteluja sitäkin enemmän. Kato vihje, äiti on muutakin kuin tiskari, pyykkäri, lastentekokone ja isän astinlauta.
Kun maailma on mennyt tällaiseksi kulutusjuhlakilpailuiksi, on hyvä muistaa äitiäkin vaikka ei kalleita ruusuaa saakkaan. Pieni itsetehty kukkakortti tai lahja. lämmittää äidin mieltä, ja samalla Jumalankin, Jos uskonto kieltää äidin muistamisen se ei estä rukoilla Jumalaa jokapäiväisen elämän suojelemiseen äidin kiitoksen ohella.
Kyllä te lestadiolaiset olette aika vekkuleita, kieltoja ja ohjeita täynnä. Eikö myös kiitos ja lähimäisen hyvän mielen saaminen tuo myös hyvää mieltä itsellekin.
Jos hyvää mieltä tarjotaan vain raamatusta, ja arkipäivä on sitten aivan muuta. Tätä en ymmärrä.Minun lapsuuteni sattui kokonaan sodan jälkeiseen aikaan . Joka oli kyllä hyvää.
aikaa mutta tajusin vasta n.-51,-52. koko aitien päivän , jolloin vasta senjälkeen
saatoin seuraavana Äitienpäivänä tuottaa hänelle unnittelut .eli -53
Muistan että opettaja sanoi että USA:ssa n.1916. tuotu Aidin kunnianosoitus on
tullut ensikerran voimaan ,,ja 1927 alettiin suomessa viettää samaa juhlaa todella.
Kyllä minusta Vihne ,niinkuin su. ovat asiaa puhumassa .
Su , se on Vihne (ei vihje)
Rukoilla voi jokainen ... Kun joku nuikuttaa lestaadiolainen , ja asia on erilainen
muiden kanssa , kun me olemme Es/Lestoja me hyväksymme vain meidän teke-
mämme ajatus maailman . ei muiden Siis LLL:n aika 1845- 1899 olisamaa
ja kun toiset halusi erota meistä se tapahtui n.1901/2. jä'rkevästi otetaan
asia huomioon sieltä asti me olemme olleet Esikoisia , se tarkoittaa jo ennen
seurakuntalaistren kunniottamaa oo30 jKr.Perustamaa Jeesuksen kirkkoa.
- su***
Nii teu, olisiko tuo Vihje ollut minulta kirjoitusvirhe. Eiköpä tuo sopisi vihneelle sekin. Onhan hän antanut omia vihjeitään tälläkin palstallan. teu, se on hyvä että huomaa toisen virheet, varsinkin mandaatilla kuin itsellä niitä ei ole...ei ainakaan kirjoitusvirheitä!
- teu.
En tarkoittanut kirjoitus virhéttä ,,
Niitähän mulla kyllä on enempikin ,
Vaan tarkoitin Ratsastusta jatkuvasti.. - teu,
Kun kerran kysyit viettääkö Es /Lestat äitien päivä.
Tottakai se on juuri niin että oikesti se on vähin , että muistaa äitiä edes kerran vuodessä , minun Äiti sattui vaan kuolemaan kun olin 12. ja hän oli 36.v.10 kk.
mutta onhan sitten ollut varaäitejä. Lasteni Äiti ,ja meni isäni kaksikertaa naimisiin
vielä sen jälkeen , oli kaikkien kanssa pitkään naimisisssa ,sitten hän kuoli .
Nythä'n on niin että äitien päivä ei tartte olla kovin kaupellinen , koska se vie
sellaisen rauhallisen hienon hohdon ,siitä kun se alkaa tuoda markkinaa
juttuja mukaansa, , no ei siinäkään mitään jos se on sovittu ,että se tulee
ikään kuin luvalla ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811159Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani198822Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va27770- 40755
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br220753Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai213748- 64699
- 104662
- 58624
- 49578