Kenen vastuu kuka korvaa???

putkonen2

Meillä valmistuu par'aikaa pakettitalo, ns puolivalmiiksi. Siihen kuuluu talon pystytys, ikkunoiden asennus, vesikatto jne. Perustukset ja lattiavalu ei kuulu. Tilasin lattiavaluporukan ulkopuolisena työnä. Talopaketin ehtoihin kuuluu se, että rakennuttaja (=minä) hoitaa siivouksen ja rakennustavaran suojaamisen. Suojasin kaiken mahdollisen ennen lattiavalun tuloa, esim ikkunoihin muovit päälle. Alakerran osalta ikkunat siis ovat paikallaan, villat ja höyrynsulkumuovi paikallaan. Yläkerran ikkunat ovat odottaneet ulkona lavalla, muoveihin käärittynä jo jonkin aikaa.

Lattiavaluporukka tuli, ja olin töissä hyvillä mielin, tietäen että kaikki oli suojattu. Mutta kuinkas ollakaan kun tulin klo 16 jälken katsomaan työn jälkeä, niin yllätykseksi huomasinkin, että yläkerran ikkunat oli purettu lavalta, ja kannettu valmiiksi odottelemaan ulko-oven eteen yläkertaan kantoa. Pakettitalon pojat tämän olivat siis tehneet, ja lähteneet sitten jonnekin toiselle työmaalle. Vaikka vielä sanoin pakettitalopojille, että kyseisenä päivänä on lattiavalu, että silloin voivat mennä muille työmaille.

Valuporukka oli ajanut ylimääräisen lattiabetonin juuri tuosta oviaukosta ulos, välittämättä siitä, että kaikki roiskeet meni suoraan noihin ikkunoihin, jotka odottivat oviaukon ulkopuolella. Syytin aluksi valumiehiä, ja haukuin heidät pystyyn, sekä soitin heidän firmaansa, josta sitten muistutettiin vain että kaikki suojaaminen kuuluu asiakkaalle, joten sekin tie nousi pystyyn. Sitten soitin pakettitalofirman työpäällikölle, joka sanoi myös että heille ei kuulu suojaamistoimenpiteet.

Eli voiko tosiaan vastuu ja syy olla minun? Vaikka suojasin kaiken mahdollisen. Enhän minä voinut tietää, että pakettitalon pojat päätti tullakin työmaalle, ja kantaa ikkunat valmiiksi oviaukon eteen. Ei kai minua voi vaatia olemaan koko ajan läsnä, ettei tule tällaisia typeryyksiä. Varsinkin, kun päätin teettää kaiken ulkopuolisena työnä, jotta voin tehdä normaalia päivätyötä, ja käydä sitten aina illalla hoitamassa siivoamiset ja suojaamiset.

Ja tuli kyllä huomattua, että kukaan ei tule YHTÄÄN vastaan tällaisessa asiassa. Luulisi että talopakettifirmalle olisi pikkujuttu lähettää muutama ikkuna korvaukseksi heidän työntekijöiden hälläväliätoiminnan johdosta. Tottakai suojaaminen kuuluu minulle. Mutta eihän se nyt niin voi olla, että sotketaan tahallaan, ja sitten väitetään vain että suojaaminen kuuluu asiakkaalle???

12

544

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sovittelija

      No jos haette kompromissia eli talotehtaan miehet putsaa ne ikkunat.
      Betoniroiskeet lähtee kyllä lasipinnasta ja puukarmi voidaan kevydesti hioa ja maalata päälle. Tarvittaessa kittiä alle, tulos on niin hyvä ettei sitä huomaa.
      Talotehtaalla on ammattitaitoisia kirvesmiehiä töissä joten varmasti onnistuu.

      • putkonen2

        Eivät tule yhtään vastaan... Ei käy.

      • vähä tolkkua
        putkonen2 kirjoitti:

        Eivät tule yhtään vastaan... Ei käy.

        Laitat ne apina lattiavalu miehet vastuuseen. Mitä jos ikkunoiden paikalla olis ollu sun tuliterä audi s6 hyväksyisitkö selitykseksi että mikset suojannu autoas.. mehän roiskitaan kurat minne lystätään.

    • Et tällaista sitten

      Kun olet talopaketin ostanut, niin oikea riitakumppani on myyjä.

      Suojauksen puuttumisesta olisi pitänyt reklamoida sinulle ja antaa mahdollisuus tilanteen korjaamiseen. Suojauksen puute ei oikeuta pilaamaan toisen omaisuutta.

      Kun nyt näin, nii tee valitus kuluttajariitalautakuntaan ja osoita se paketin myyneelle lestafirmalle.

      Sen verran vielä näistä talopakettimyyjien ja työpäälliköiden osaamisesta ja sopimustekniikkatuntemuksesta, etteivät ne tietämättömyyttään osaa kunnioittaa niitä. Ala on täynnä mutustelijoita, joita tosin te halpaa ostavat ruokitte joka senttiä vinguttamalla.

      On tuossa muitakin lähestymistapoja, mutta ne vaativat ammattitaitoa, joka maksaa.

      • ei oikeuteen

        Jos rakennuttaja on unohtanut ilmoittaa lattiavalusta toiselle urakoitsijalle, tässä tapauksessa talotehtaan porukalle niin kyllähän rakennuttaja voi itse katsoa myös peiliin. Jos palkattu urakoitsija ei tiedä muusta aikataulusta eikä hänelle sitä ole ilmoitettu, niin miten ihmeessä hän voisi olla korvausvastuussa. Homma on aika kimurantti ja tuosta ei voi sanoa kumpi osapuoli voittaisi jos oikeuteen lähdettäisiin. Kyllä sovitteluratkaisua kannattaa voimakkaasti hakea ennenkuin oikeusistuimiin lähtee.

        Minusta kannattaisi kyllä sopia vaikka pikapalaveri / kokous tontille jossa mukana rakennuttaja, talotehtaan edustaja, betoni-firman edustaja sekä vastaava mestari. Sopimalla siitä selvitään ja voidaan vielä jatkaa hyvillä mielin töitä. Urakka on kuitenkin vielä pahasti kesken ja tuossa vaiheessa sen pitäisi sujua joutuisasti.

      • Älä jauha pask@@
        ei oikeuteen kirjoitti:

        Turha maallikon nimissä sönköttää mutuja. Lue sopimusehdot ja kysy fiksummiltasi, jollet edes työsi perusasioita ymmärrä. Surkean lestatrollin höpötystä, kuten joku tuossa edellä teikäläisistä talotehtaiden ns. "ammattilaisista" totesi.

        Ei kannattaisia sianosaisuuttaan ja omaa typeryyttään palstalla julistella. Nyt ei ole kyse jeesustelusta, vaan ihan selvästä ja törkeästä sopimusrikkomuksesta. Asiakkaan kannalta kyse on tahallisesta vahingon tuottamisesta ja korvausvelvollinen kuluttajasuojalain mukaan ihan helposti todettavissa.

        Turpiin tulee ja 6-0

      • olet tyhmä !
        Älä jauha pask@@ kirjoitti:

        Joku fiksu jo tuossa aiemmin kysyi että jos ikkunoiden tilalla olisi ollut uusi audi 6, niin olisiko sen päälle saaneet betonimiehet roiskia betonia. Eihän talotehdas voi olla vastuussa eri urakoitsijan eli betonifirman sähläämisestä ja sen lisäksi vielä talon rakennuttaja ei ole ymmärtänyt kertoa talotehtaan urakoitsijoille lattiavalun aikatauluista ym. Tässä tapauksessa 6-0 syyllisiä on joko rakennuttaja ihan itse tai betonifirman töskärit.

      • putkonen2
        ei oikeuteen kirjoitti:

        Jos rakennuttaja on unohtanut ilmoittaa lattiavalusta toiselle urakoitsijalle, tässä tapauksessa talotehtaan porukalle niin kyllähän rakennuttaja voi itse katsoa myös peiliin. Jos palkattu urakoitsija ei tiedä muusta aikataulusta eikä hänelle sitä ole ilmoitettu, niin miten ihmeessä hän voisi olla korvausvastuussa. Homma on aika kimurantti ja tuosta ei voi sanoa kumpi osapuoli voittaisi jos oikeuteen lähdettäisiin. Kyllä sovitteluratkaisua kannattaa voimakkaasti hakea ennenkuin oikeusistuimiin lähtee.

        Minusta kannattaisi kyllä sopia vaikka pikapalaveri / kokous tontille jossa mukana rakennuttaja, talotehtaan edustaja, betoni-firman edustaja sekä vastaava mestari. Sopimalla siitä selvitään ja voidaan vielä jatkaa hyvillä mielin töitä. Urakka on kuitenkin vielä pahasti kesken ja tuossa vaiheessa sen pitäisi sujua joutuisasti.

        Kyllä ilmoitin talopaketin pojille, oli kyllä kaikki kuulolla, ja kaikki taatusti tiesivät että on lattiavalupäivä. Sen takia ne ei tullutkaan tontille, muuta kuin vähän ennen valuporukan tuloa nostamassa ikkunat valmiiksi, ja hakivat samalla sirkkelinsä sekä muita työkalujaan. Ymmärrän toki, että eivät nämä talopaketin pojat tienneet, että valuporukka on apinalauma. Asiallinen valuporukka olisi ottanut 5 metrin päästä vaikkapa levyn ikkunoiden eteen, tms.

        Mutta kun ei auta mikään. Valuyhtiö vain ei tule yhtään vastaan, apinoille on turha sanoa mitään, johtajalle olen soitellut. Mutta se johtaja tuntuu olevan sellainen, joka on kaikessa oikeassa, ja asiakas kaikessa väärässä. Enää en saa koko ukkoon edes keskusteluyhteyttä, alkaa heti räyhäämään kun sille soittaa. Kun kerran jossain lukee että suojaus kuuluu asiakkaalle, niin sitten se kuuluu, ja sillä sipuli.

        On tää vaan niin tyhmän tuntuista... Itse pitää niitä nyt sitten alkaa jollain raaputtamaan.

      • @_@ silmilläsi
        olet tyhmä ! kirjoitti:

        Joku fiksu jo tuossa aiemmin kysyi että jos ikkunoiden tilalla olisi ollut uusi audi 6, niin olisiko sen päälle saaneet betonimiehet roiskia betonia. Eihän talotehdas voi olla vastuussa eri urakoitsijan eli betonifirman sähläämisestä ja sen lisäksi vielä talon rakennuttaja ei ole ymmärtänyt kertoa talotehtaan urakoitsijoille lattiavalun aikatauluista ym. Tässä tapauksessa 6-0 syyllisiä on joko rakennuttaja ihan itse tai betonifirman töskärit.

        Kuraa vaan myyjäurpon Audin nokkapellille ja talotehdas vastuuseen ammattitaidottomasta toiminnasta.

        Näi se juntti kuulepas oikeassa elämässä menee. Vastuu ei siis edelleenkään siirry pelkällä asiasnosaisen myyjän paskan jauhamisella.

        Aloittajalle: pistäpä laatien valitus kuluttajariitalautakuntaan. Sovintohalukkuutta löytyy taatusti ja välittömästi. Tässä linkki lomakkeelle:

        http://www.kuluttajariita.fi/material/attachments/kuluttajariitalautakunta/kril/lomakkeet/6IiKeWmSt/Valitus-asuntokaupasta.pdf

        Tämän jo niin moneen kertaan nähnyt. Ei tarvitse käsittelyä odotella, kun vapaaehtoisia maksumiehiä löytyy.

      • 2+3=9
        putkonen2 kirjoitti:

        Kyllä ilmoitin talopaketin pojille, oli kyllä kaikki kuulolla, ja kaikki taatusti tiesivät että on lattiavalupäivä. Sen takia ne ei tullutkaan tontille, muuta kuin vähän ennen valuporukan tuloa nostamassa ikkunat valmiiksi, ja hakivat samalla sirkkelinsä sekä muita työkalujaan. Ymmärrän toki, että eivät nämä talopaketin pojat tienneet, että valuporukka on apinalauma. Asiallinen valuporukka olisi ottanut 5 metrin päästä vaikkapa levyn ikkunoiden eteen, tms.

        Mutta kun ei auta mikään. Valuyhtiö vain ei tule yhtään vastaan, apinoille on turha sanoa mitään, johtajalle olen soitellut. Mutta se johtaja tuntuu olevan sellainen, joka on kaikessa oikeassa, ja asiakas kaikessa väärässä. Enää en saa koko ukkoon edes keskusteluyhteyttä, alkaa heti räyhäämään kun sille soittaa. Kun kerran jossain lukee että suojaus kuuluu asiakkaalle, niin sitten se kuuluu, ja sillä sipuli.

        On tää vaan niin tyhmän tuntuista... Itse pitää niitä nyt sitten alkaa jollain raaputtamaan.

        Soon kuulepas putkonenkakkonen firman mies tässä ketjussa jo väkyttämässä. Etkö tunnista?

      • en ummarra
        @_@ silmilläsi kirjoitti:

        Kuraa vaan myyjäurpon Audin nokkapellille ja talotehdas vastuuseen ammattitaidottomasta toiminnasta.

        Näi se juntti kuulepas oikeassa elämässä menee. Vastuu ei siis edelleenkään siirry pelkällä asiasnosaisen myyjän paskan jauhamisella.

        Aloittajalle: pistäpä laatien valitus kuluttajariitalautakuntaan. Sovintohalukkuutta löytyy taatusti ja välittömästi. Tässä linkki lomakkeelle:

        http://www.kuluttajariita.fi/material/attachments/kuluttajariitalautakunta/kril/lomakkeet/6IiKeWmSt/Valitus-asuntokaupasta.pdf

        Tämän jo niin moneen kertaan nähnyt. Ei tarvitse käsittelyä odotella, kun vapaaehtoisia maksumiehiä löytyy.

        miten talotehdas joutuu vastaamaan toisen yrityksen aiheuttamasta vahingosta ?

    • Raksatj

      Ne on talotehtailla katteet niin nollassa, ettei sieltä enää ole varaa maksaa yhtään ylimääräisiä. Sovintohalukkuus menee, kun firma tuottaa nollaa. Eli edullisuus syö laatua myös näissä asioissa. Kun ei ole rahaa, ei ole rahaa.

      Minun mielestäni betonifirman pojat on tässä mokanneet. Maalaisjärjen käyttö on sallittua myös työntekijällä. Ja asiakkaalle olisi pitänyt soittaa ja varmistaa, että haluaako tulla ikkunansa siirtämään - varoittaa vahingon vaarasta. Niin ne olisivat sen Audin suhteen toimineet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      19
      1315
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      762
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      729
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      559
      630
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      578
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      534
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe