miten valmistautua

kissojen paritteluun sisätiloissa? Meillä on leikkaamaton, puolentoista vuoden ikäinen naaraskissa ja reilun puolen vuoden ikäinen uroskissa saman katon alla. Ajattelin kuitenkin teettää kissallani pentuja, vaikka maatiaisia ovat kummatkin (osa tulevista pennuista jo varattukin) ja haluaisinkin nyt tietää että mitä olisi hyvä tietää etukäteen. Pikku uroksemme on jo alkanut näyttää merkkejä aikuistumisesta.
Olen kuullut että uroskissa kuseksii ympäriinsä parittelun yhdeydessä, pitääkö tämä paikkansa? Entä miten se suhtautuu tuleviin pentuihin? Tottakai sekin on varmasti yksilöllistä, mutta noin yleensä, agressiivinen, välinpitämätön?
Rasittaako odottavaa emoa liikaa uroskissan jaloissa pyöriminen?

Minkäläiset mahdollisuudet on tulla pitkäkarvaisia pentuja kun naaraan emä on pitkäkarvainen (naaraalla on kuitenkin suht lyhyt turkki) ja uros on puolipitkäkarvainen?

Olisin hyvin kiitollinen vastauksista!

-Kissatar
4269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kollin kuseskelu parittelun yhteydessä on yksilöllistä. Meillä ne yleensä käyvät laatikolla, merkkaamassa isot lätäköt jotta naaras ymmärtäisi, että kyseessä on KOLLI. parittelun jälkeen, sitten kun kaikki - useat astumiset parin päivän aikana - ovat ohi, on enemmänkin toden näköistä, että kuseskelua tapahtuu. Kolli haluaa korostaa olevansa edelleenkin KOLLI - jos sattuisi lähistöllä olemaan muitakin halukkaita;-))

Tiine naaras voi olla ärhäkkä kollia kohtaan jos se koko ajan tuppaa niskaan kiinni, mutta yleensä kolli ymmärtää pysytellä kauempana, ihan oman turvallisuutensa takia.

Sitten pikkuisen karvan pituudesta; kaksi lyhytkarvaista voi saada pitkäkarvaisia pentuja, jos taustalla on pidempää karvaa. Kaksi pitkäkarvaista ei koskaan saa lyhytkarvaisia pentuja vaikka takana olisi lyhyt karvaisia kissoja. Tämä noin genetiikan lakien mukaan, poikkeuksiakin on tapahtunut (kuten 2 perskiä on saanut exotic pennun, vaikka edes taustalla ei ole exoja). Koska kissoistasi toinen on puolipitkäkarva ja toisellakin taustalla pidempää karvaa löytyy, on mahdollisuus pidempään karvaan suurempi kuin lyhyempään suhde ehkä 50%-50% tai 25%-75% (lyhytkarvaisen tausta vaikuttaa eniten jakaumaan).

Äänestä
  • tuli tiedot! Silmäni kun avasin tänä aamuna, kisu neitimme pyöriskeli lattialla ja kurnusi innolla.
    Tosin taitaa meidän "kollia" pitää vielä liian pentuna, kun aamulla räimi otsalle kun hän tuli siihen katsomaan että mikä on homman nimi. Isommalle leikatulle pojalle kyllä käy takapäätään esittelemässä, mutta eihän se raukka enää mahda asialle mitään.

    Toivottavasti tämä leikattu poika ei ota nokkiinsa kun hänhän nyt tipahtaa periaatteessa arvojärjestyksessä alimmaiseksi.

    Kiitoksia paljon taas kerran!

    Äänestä

Kollin merkkausinto astumisen yhteydessä on tosiaan yksilöllistä, jotkut merkkaavat ja toiset eivät. Jos sinulla on muitakin kissoja, pariskunta kannattaa erottaa niistä että saavat olla rauhassa. Astumisia ei saisi tapahtua kuin kahtena peräkkäisenä päivänä, jotta pennut olisivat syntyessään saman ikäisiä. Kun naaraan tiineys varmistuu, uros on hyvä leikata (leikatut urokset suhtautuvat pentuihin yleensä suopeammin kuin leikkaamattomat). Jos uros ja naaraan äiti ovat pitkäkarvaisia, pennuistakin keskimäärin puolet ovat pitkäkarvaisia. Muista tarkistaa emon rokotukset ja madotukset miel. ennen astutusta. Onnea yritykseen!

Äänestä
  • Meillä ei oikein tuo erottaminen taida onnistua ja miehen puolikas on hieman pentuja vastaan eli jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu...
    Kyllähän tuo meidän "kolli" on yritellyt mutta se taitaa olla liian pieni kokoinen suhteessa naaraaseen ja ei yletä vielä ihan sinne minne pitäisi :)...

    Siitä leikkaamisesta sen verran että paikkakunnan eläinlääkäri suosittelee kollia leikattavaksi vasta tuossa 9-10 kuukauden iässä ja jos ne pennut on tullakseen, kollimme on silloin vasta noin 8 kuukauden ikäinen. Jospa ne pärjäisivät...Naaraasta kyllä ainakin löytyy luonnetta sen verran että luulis kollin pysyvän loitolla oman terveytensä parhaaksi :)

    Kiitoksia paljon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissatar kirjoitti:

kissojen paritteluun sisätiloissa? Meillä on leikkaamaton, puolentoista vuoden ikäinen naaraskissa ja reilun puolen vuoden ikäinen uroskissa saman katon alla. Ajattelin kuitenkin teettää kissallani pentuja, vaikka maatiaisia ovat kummatkin (osa tulevista pennuista jo varattukin) ja haluaisinkin nyt tietää että mitä olisi hyvä tietää etukäteen. Pikku uroksemme on jo alkanut näyttää merkkejä aikuistumisesta.
Olen kuullut että uroskissa kuseksii ympäriinsä parittelun yhdeydessä, pitääkö tämä paikkansa? Entä miten se suhtautuu tuleviin pentuihin? Tottakai sekin on varmasti yksilöllistä, mutta noin yleensä, agressiivinen, välinpitämätön?
Rasittaako odottavaa emoa liikaa uroskissan jaloissa pyöriminen?

Minkäläiset mahdollisuudet on tulla pitkäkarvaisia pentuja kun naaraan emä on pitkäkarvainen (naaraalla on kuitenkin suht lyhyt turkki) ja uros on puolipitkäkarvainen?

Olisin hyvin kiitollinen vastauksista!

-Kissatar

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu