Kuten otsikosta käykin jo ilmi, haaveilen matkaoppaan ammatista. Matkassa on kuitenkin yksi iso mutta; minulla ei ole toisen asteen koulutusta. Aloitin aikanani (8v sitten) ammattioppilaitoksessa tarjoilijan perustutkintoa, mutta sukulaisen ehdottamana rupesin samanaikaisesti hakemaan kokemusta suoraan työelämästä - mille tielle lopulta jäinkin, ilman loppuun suoritettua tutkintoa.
Olen sittemmin miettinyt useita eri aloja, lisä- tai jatkokoulutusta, mutta halusin olla varma että lähden opiskelemaan ammattia, jota tulen rakastamaan pitkään. Palattuani reissusta Väli-Amerikasta, josta osan matkasin itsekseni, osan pienryhmässä ns. seikkailumatkalla, tiesin, että tämä on SE ammatti. Onko unelmani kuitenkin tuomittu? Tämän ikäisenä ei kärkitoiveena olisi paluu ammattikouluun itseäni 10v nuorempien joukkoon, mutta tietenkin jos se on ainut vaihtoehto, silloin se on. Haluaisin kuitenkin tietää onko muita mahdollisuuksia? Tekevätkö matkatoimistot (tai Päivölän opisto, missä tämä koulutus on ilmeisesti myös mahdollinen) poikkeuksia? Nykyisen ammattini puolesta paineensietokyky ja ulospäin suuntautuneisuus on enemmän itsestäänselvyys kuin haaste. Olen hauska, räväkkä ja esiintymiskykyinen ja tiedän, että minusta tulisi mainio opas. Kielipäätäkin löytyy aina englannista venäjään, ranskaan ja pian myös espanjaan. Mutta kuinka päästä siihen pisteeseen?
Toisekseen, minun sydän on ja tulee aina olemaan Väli- ja Etelä-Amerikassa. Haluaisin siis ensisijaisesti työskennellä siellä. Kuinka toisin tämän ilmi ja kuinka suuret todennäköisyydet on päästä haluamaani kohteeseen?
Kiitos valtavasti avusta jo etukäteen!
Haaveena matkaoppaan ammatti.
5
488
Vastaukset
- travelling<3
Tuo Päivölän opisto on toki yksi vaihtoehto, sekä matkailualan perustutkinto ammattiopistossa, mutta kumpikaan ei suinkaan ole pakollinen, sillä matkatoimistot kouluttavat itse omat oppaansa kursseillaan.
Nyt on meneillään haku esimerkiksi Tjäreborgilla, joten rohkeasti vain hakemaan jos oppaan työstä haaveilet :)
Kohteista en osaa sanoa kuinka hyvin pääsee haluaamaansa paikkaan, riippuu tietenkin matkatoimiston kohdevalikoimasta. Toiveita varmaan voi esittää. - Haaveilija00
Ymmärsin, että kuitenkin myös Tjäreborg (kuten muutkin matkatoimistot) edellyttävät, että sinulla on toiseen asteen koulutus. Tämä on juurikin se asia, mistä haluan tietää onko enemmänkin este vai vain hidaste?
- Mella1
Minkä ikäinen olet? Ainakaa Tjäreborg ei ota yli 35 vuotiaita enää oppaikseen.
- Haaveilija00
Tuohon ikään on vielä vajaat kymmenen vuotta. :)
- RasvatonMaito
Kuopiossa on ainakin matkaopaskoulutus 1,5v (iltakoulutus 1 päivä viikossa) johon suositellaan toisen asteen koulutusta taustaksi mutta ilmankin pääsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2353001Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell131682Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.91368- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291211- 751127
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932