Tulokset

tulevat YTL:n mukaan viimeistään viikon 21 alkupuolella. Todennäköisesti siis saatavissa kouluilta jo perjantaina 16.5!!!!!
15343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Viime keväänä tulokset tulivat toukokuun 17. päivänä, joten tämän viikon perjantai on täysin mahdollinen.

Äänestä
  • Rehtorilta tuli viestiä, että tulokset tulevat 16.5. :) Toivottavasti kaikilla meni oman tasonsa mukaisesti!

    Äänestä

HYPE HYPE HYPE

Äänestä

Yllätys, ytl ilmoitti jo helmikuussa, että tulokset tulevat viim. 23.5, mistä luonnollisesti pystyimme päättelemään, että tulokset julkaistaan 16.5. Tulokset nimittäin tulevat aina perjantaisin ja todistusvalinnan tulokset saapuvat ainakin minulla (dia-yhteisvalinta) 26.5. Suomen posti ei viikonloppuisin kulje, joten pe 23. ei käynyt mieleenkään. 16. se on

Äänestä

Ainakin itse mitä olen kuullut, eivät tule kuin aikaisintaan 27.5. kuten tavallista että niihin aikoihin ovat saatavilla. :) Mukavaa kesää!

Äänestä
  • Höpöhöpö! YTL:n sivuilla on selkeästi aika ilmotettu. Tulokset eivät koskaan ole tulleet noin myöhään kuin 27.5.

    Äänestä

Voivatko pisterajat nousta syksystä tai viime keväästä paljoa? Varsinkin keskipitkää ruotsia jännitän koska se on noin 13p yli syksyn pisterajasta.

Äänestä
  • Keskipitkän ruotsin pisteet voivat heilahdella erittäin paljon vuodesta toiseen kokeen vaikeustasosta riippuen. Viime syksynä oli verrattain helppo koe, joten jonkinlaista pisterajojen nousua on odotettavissa tänä keväänä.
    Kielten (kuten äidinkielenkin) ikävänä kääntöpuolena on kertoimet, joiden vuoksi pisteet voivat tippua (tai vastaavasti nousta) huimasti jos tarkastusvaiheessa on tehty edes pieniä tarkastusvirheitä (minulla keskipitkä ruotsi tippui lähes 20p YTL:ssä, koska tarkastava opettaja antoi helposti pisteitä).
    Kuitenkin 13 pisteen nousu olisi erittäin suuri, minkä vuoksi en pidä sitä laisinkaan todennäköisenä, mutta sensorit saattavat tiputtaa pisteitäsi.

    Äänestä

  • ruotsib kirjoitti:

    Keskipitkän ruotsin pisteet voivat heilahdella erittäin paljon vuodesta toiseen kokeen vaikeustasosta riippuen. Viime syksynä oli verrattain helppo koe, joten jonkinlaista pisterajojen nousua on odotettavissa tänä keväänä.
    Kielten (kuten äidinkielenkin) ikävänä kääntöpuolena on kertoimet, joiden vuoksi pisteet voivat tippua (tai vastaavasti nousta) huimasti jos tarkastusvaiheessa on tehty edes pieniä tarkastusvirheitä (minulla keskipitkä ruotsi tippui lähes 20p YTL:ssä, koska tarkastava opettaja antoi helposti pisteitä).
    Kuitenkin 13 pisteen nousu olisi erittäin suuri, minkä vuoksi en pidä sitä laisinkaan todennäköisenä, mutta sensorit saattavat tiputtaa pisteitäsi.

    Mitä helv...? Tarkoititko, että YTL:ssa olisi tehty nyt keväällä vielä viime syksyn koettakin helpompi koe, kun kerta pisterajoissa on sinun mukaasi odotettavissa nousua. :)

    Äänestä

  • Etkö tollo osaa lukea viestiäni? Vaikka YTL lähettää yo-kokeiden tulokset 16.5. lukioihin, lukiot eivät kuitenkaan näitä tuloksia koskaan ole käytännössä, niin kuin eivät nytkään, julkaisseet ennen 27.5. :) Hyvää kesää Sinullekin!

    Äänestä

  • Opinko?-ohjaaja kirjoitti:

    Etkö tollo osaa lukea viestiäni? Vaikka YTL lähettää yo-kokeiden tulokset 16.5. lukioihin, lukiot eivät kuitenkaan näitä tuloksia koskaan ole käytännössä, niin kuin eivät nytkään, julkaisseet ennen 27.5. :) Hyvää kesää Sinullekin!

    Kaikki Turun lukiot ainakin julkaisevat tulokset puolen päivän aikoihin 16.5.
    Hyvää kesää sinulle, joka et näistä YO asioista selkeästi tiedä yhtikäs mitään! :)

    Äänestä

  • Opinko?-ohjaaja kirjoitti:

    Etkö tollo osaa lukea viestiäni? Vaikka YTL lähettää yo-kokeiden tulokset 16.5. lukioihin, lukiot eivät kuitenkaan näitä tuloksia koskaan ole käytännössä, niin kuin eivät nytkään, julkaisseet ennen 27.5. :) Hyvää kesää Sinullekin!

    Opinko?-ohjaaja: En mene tuohon halpaan ;)

    Äänestä

  • Faktan paikka. kirjoitti:

    Opinko?-ohjaaja: En mene tuohon halpaan ;)

    No kenen täs ny johonki halpaan tarviskaa mennä? :/ Kai ny kaikki tajuaa ettei ton mun harvinaislaatusen paskan provon tarvi edes harhauttaa ketää... Huoh... Heti ollaa repimäs persettä kun vaa huviksee kirjottelee jotai jonnekki suoli24 ei tartte ottaa vakavasti. Sit mä ymmärrän jos sä tarkotit ton sun "En mee halpaan" -viestiski provoksi :D Mut ku mun provokaa ei saanu muuta ku miinuksia vitust nii jos porukka luulis että sunki viesti ois provo nii ei ne laittas plussaa siihe (mikäli siis omat arviot ei petä ja toi sun viestis ei provona ollessaa olis yhtään humoristisempi ku mun provot, mitä pidän kylläki lähes 100% todennäkösenä). PS: Toi Faktat haltuun nimimerkin asialline viesti tossa ylempänä on kans mun kirjottama sit :D T: Opinko?-ohjaaja. :) (Ja joo, tosi paska nimimerkki, ei kertakaikkisen mitää hauskaa)

    Äänestä

Tulokset tulevat kouluille sähköisesti to-pe välisenä yönä, ja koulun koosta ja käytänteistä riippuen ne ovat sitten pe 16.5. n. puolen päivän aikaan (ehkä aiemmin ehkä myöhemmin iltapäivällä) opiskelijoiden tiedossa (ilm.taululla, kansliasta kysyttävissä tms.).

Yleensä n. 27.5. kaikkien ylioppilaaksi valmistuvien nimet julkaistaan mediassa. Tuo yhden kirjoittajan mainitsema päivämäärä viitannee tuohon julkistamiseen.

(Ja mikä järki koululla olisi pihdata tuloksia 10 päivää kansliassa? :DD)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensi pe kirjoitti:

tulevat YTL:n mukaan viimeistään viikon 21 alkupuolella. Todennäköisesti siis saatavissa kouluilta jo perjantaina 16.5!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu