Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Raiskausko ?

Menin pitkin kapeaa kävelytietä elokuun hämärässä kohti tuttua uimarantaa. Oli hiljaista. Vain jostain kaukaa kuului moottoripyörän kiihdytysääni. Katuvalotkaan eivät vielä olleet päällä. Saavuin pukukoppien luo. Riisuuduin, mutta koska ei ketään näkynyt, otin vain pyyhkeen mukaan rantaan.

Olin ollut töissä hampurilaisbaarissa yhdeksään asti. Hiukseni tuoksuivat öllöttävälle rasvalle. Pudotin pyyhkeen yksinäisen venerähjän laidalle ja hitaasti kahlasin syvemmälle viileään veteen. Kylmä vesi sai minut kananlihalle ja vesirajan lähestyessä napaani pulahdin kokonaan veteen. Hui, pääsi ääneen vaimea huutoni.
Uin muutaman lenkin rannan suunnassa, mutta en mennyt kovin syvälle. Pienenä oli varoiteltu siitäkin ja se oli jäänyt alitajuntaani pysyvästi.
Käännyin kohti rantaa palatakseni, ennen kuin tulisi liian kylmä. Havahduin rannalta kuuluviin ääniin. Puhe ei ollut suomea. Pakko kuitenkin ehtiä pois ja nopeasti kiiruhdin veneen luo hakemaan pyyhettäni.

Sitä ei kuitenkaan enää ollut ainakaan siinä, mihin sen jätin. En nähnyt sitä maassakaan. Nopein askelin pukukopeille jossa kiljaisin ja menin ihan kipsiin. Kaksi tummaa nuortamiestä seisoi pukukopin ovella. Toisella oli minun pyyhe kädessään ja toinen katseli alastonta vartaloani hyvin suurilla ja tummilla silmillään. Minua pelotti. Tästä minä en taida selvitä. Huutaa en pystynyt. Ääntä ei tullut, vaikka kuinka yritin. Pyörrytti ja paleli. Ojensin hitaasti käteni kohti pyyhettä pitävää miestä.
Hän ei reagoinut mitenkään. Toinen miehistä vilkaisi kaveriaan ja lähti minua kohti. Seisoi edessäni aivan lähelläni. Hän oli ainakin päätään pisempi, kuin minä. Katoin alaspäin kohti maata. Odotin ääenti ja pelko oli lamaannuttanut minut täysin . Mies tarttui lujasti vyötäröstäni kiinni. Hänen kouransa siiryivät paljaalle takapuolelleni. Hän veti minut kiinni itseensä puristaen pakaroistani tosi lujasti. Teki kipää. Mies irrottautui hetkeksi ja vetäisi löysät housunsa polviin. Katseeni nauliutui hänen pitkään ja mustaan elimeensä. En ollut koskaan nähnyt sellaista, kuin ehkä jossain elokuvassa. Hänen kätensä siirtyi päähäni. Hän painoi minua hiuksista voimakkaasti alaspäin. Jotain mumisten kaverilleen hän painoi kasvoni tuota kovaa ja pitkää elintä kohden. Joutuisin ottamaan sen suuhuni, arvasin. Toivottavasti tämä on vaan unta.
Hän pakotti minut ottamaan tuon suuren ja mustan elimen suuhuni. Hän liikutti sitä suussani ja työnsi välillä syvälle. Pelotti ja samalla huomasin, että olin jalkovälistä ihan märkä. Jostain syystä ei enää edes palellut.
Toinen mies oli siirtynyt taakseni ja tunki tiukkaan pimpsaani sormeaan. Pian kuitenkin sormi vaihtui kivikovaan elimeen. Hän alkoi tunkea sitä pieneen aukkooni. Vuoroin he puristelivat rintojani suurilla käsillään. En tajunnut enää edes pelkääväni. Oli hyvin sekava olo. Olisi pitänyt rimpuilla ja huutaa. Minä kuitenkin annoin näiden miesten raiskata minua vastustelematta mitenkään. Minua nussi valtavan suurella elimellä varustettu mies takaapäin. Jalkojani heikotti. Mies piti minua lanteista käsillään tukevasti kiinni. Vaikka jalat olisi menneet alta, olisin pysynyt tuon kovan seipään varassa edelleen. Minulta alkoi kohta mennä taju. Tunsin jotain outoa makua suussani. Kaveri oli lauennut suuhuni. Imin edelleen hänen kaluaan. Sieltä vuoti runsaasti nestettä, joka maistui jotenkin mantelilta. Pian laukeaisin minäkin. Vikisin ja tärisin tuon ison parrun täyttäessä minun pilluni. En kestäisi enää. Vastailin työntöihin ja pian alkoi supistukset tuntumaan. Onneksi kaverikin sai huippunsa ja tunsin kuumaa nestettä sisälläni. Sitä tulvi ulos ja valui pitkin reisiäni.
Sain juuri ja juuri pidettyä itseni pystyssä, kun tuo mies survoi loput mehunsa supistelevaan pilluuni.

He nauroivat toisilleen ja heittivät minulle pyyhkeeni maasta. Toivuttuani hetken menin rantaan ja pesin itseni. Miehet keskustelivat loitotessaan pimeään. Minut oli raiskattu, mutta en aio ilmoittaa kenellekkään. Toivottavasti en saa mitään tautia. Ehkäisy on onneksi kunnossa, vaikka en tällähetkellä enää seurustelekkaan.

Jenna
26483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

HOITOON!!!!!

Äänestä

No ei tota kyllä raiskaukseks voi sanoa jos et rimpuile tai tee muutakaan elettä että en halua... että semmosta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jenna kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu