Korvasieni, herkullisin sienemme

sini-sirkku

Joko olette löytäneet tuota herkullista korvasientä tänä keväänä? Aikanaan Sipoon metsissä olen löytänyt kaatuneen kuusen ympäriltä parhaan satoni.
Naapurimme isäntä kaivoi metrin syvyisen kuopan ja täytti sen kerroksella sanomalehtiä, aina multakerrosten väliin.

Parin vuoden kuluttua sai monet herkut poimittua siitä.

Luin juuri sienineuvojan kertomaa, kun varoitteli torimyyjää, että olisi syytä laittaa teksti korvasienilaatikkoon:

"Käsittelemättömänä myrkyllinen" Mummo teki työtä käskettyä, ja seuraavana päivänä komeili kyltti:

KÄSITTÄMÄTTÖMÄN MYRKYLLINEN.

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole aikaa samoilla mahdollisilla paikoilla, joissa korvasieniä saattaisi olla. Taitaa aikakin niille käydä jo vähiin.
      Nyt juuri huomiseksi on tulossa 'hirviösade' rintama Vienanmereltä Uudelle maalle ulottuva. Pelotellaan jopa 60 mm kertakuurolla.
      Pohjoisempana sateet vielä voivat antaa korvasienisadon. Siitä samaa mieltä, että oikein kastikkeeksi laitettuna ne ovat herkullisia vaikka hyvien perunoiden kanssa.

    • Nythän luonto tarjoaa meille salaattiaineksia mm. maitohorsman alkuja ja poimulehteä, voikukanlehtien lisäksi. Samoin on vuohenputken nuoret lehdet syötäviä.
      Poikani juuri kertoi laittaneensa munakkaan pinnalle kourallisen vuohenputken lehtiä, kääntänyt puolikkaan kanneksi ja siinä pehmenivät makoisiksi.

      Ihan ojanvarsilta en niitä keräisi, vaan hieman suojaisimmista paikoista.

    • pyramidi ek.

      Kyllä ovat korvasienet menneisyydestä erittäin tuttuja. Meidät lapset kun raahattiin heti koht´siltään metsään, kun muutaman askelen oppi kävelemään. Isälläin oli ammattinsaki puolesta tiedossa hyvät paikat, mistä niitä löytää, esim. sellaset muutaman vuoden takaiset puittenkaatolaanit.
      Ja ainahan isä yllätti kekseliäisyydellään, meni joskus ihan överiksikin kyllä. Kai nyt jokainen tietää, mitä ovat sultsinat, niin sultsinoitten sisään laittoi herkullista korvasienimuhennosta. En muista, olimmeko me lapset kovinkaan ilahtuneita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe