Apua tarvitaan. Oletteko kokeneet hirvittävää ahdistusta vaihtiksien alettua.? Miulla ihan hirveä ahistus, pahin aamuisin. Olen syönyt seronil- merkkistä mielialalääkettä, mutta ahistus on ja pysyy. Estrena geeli yhdellä painalluksella kahden viikon jälkeen aiheutti pahenevaa ahdistusta. Nyt ilmanhirmonikorv hoitoa. Nukkuminen huonoa, kuumat aallot hirveät, ei onneksi kovin useesti tuu, mutta ahistus ja muutenkin mielialan heittelyä. En muista milloin miulla olisi ollut hyvä päivä! Myös laastarit ja femoston 1/10 kokeiltu, ahistus paheni niilläkin. Mikä neuvoksi.
VV ahdistus
Äitynki
11485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
KYLLÄ !!.......Pahin vaiheeni oli just silloin kun kierrot alkoi menemään sekaisin eli esivaihtarit......silloin oli ahdistus tuskaisuus jo sitä luokkaa että olin itsetuhoinen ja kerran piti itselleni tilata ambulanssa tai henki olisi lähtenyt.
Se kaksi vuotta oli jotain kaameaa aikaa.Hain estrogeenit ja käytin noin 8 kk.....auttoi jonkin verran mutta sitten saikin veritulpan pohkeeseen ja hormoonit samantien pois.
Onneksi siihen aikaan jäi menkat ½ vuotta tauolle ja olo helpottui hieman.Menkat palautui vielä 3 kertaa jäädäkseen viime marrakuussa tai joulukuussa pois....ei ole näkynyt sen jälkeen ja olokin tasoittunut mukavasti kun hormooni heittelyt jäi pois.
Noin puoli vuotta kesti ihmeelliset "jännitysaallot" minä kun en ole tätä hikoilua paljoa kokenut mutta näköjään nuo jännitysaallot oli sen tilalla.Ne tuli pitkin päivää mutta kun tiesin niiden kuuluvan vaihtareihin en ottanut paineita niistä.
Mutta voin sanoa että se alkuvaihtareiden ahdistus ja tuskaisuus oli yhtä helvettiä.Eiköhän sitä kestänyt noin 1½-2 vuotta......mutta onneksi kun vuodot loppui niin olokin tasoittui.
Niin....kysyit mitä neuvoksi??......Siihen en voi antaa vastausta kun oma kokemus oli vaan antaa ajan kulua ja odotella milloin olo helpottaa.
Mulla kanssa olo psyykkisellä puolella ihan helvetillinen.Ahdistaa niin,että henki salpautuu.Ja nyt saan jotain ihme paniikkikohtauksiakin,näkö hämärtyy,henki ei kulje,olo on epätodellinen,tärisen ja pelko hirveä.Nyt kestäneet esivaihtarit kohta kaksi vuotta,samoin nämä olot plus fyysiset kivut,unettomuus ja muut krempat..
Äitynki taas. Aloitin nyt uudelleen puolikkaalla painalluksella estrena geelin. Olo on ajoittain niin paha, että pelkään sekoavani. Neuvoja kaivataan. En jaksa montaa viikkoa enää.
Itse luulin myös 2 vuoden aikana tulevani hulluksi mutta sitkeydellä mentiin,hirveetä aikaa se oli.Mene ihmeessä lääkäriin jos saat muita apuja.
moikka , olen nyt 54 vee, onko nää nyt niitä v v oireita,, mulle tulee pari kolme kertaaa hiki oikee kunnon hikipuuska alkaa päästä, sitten selkää lämmittää, ja kainalot kastuu samoin rinna aluset, sitä kestää noin15-20 min ja tulee päivälläkin.olen ahdistunut ja olen alkanut saamaan sydämmen tykytyksii aika voimakkaita ,olen saanut myös paniikki kohtauksii mitä vuosia on pois ollut, menkat tulee ja ei tuu ,3kk tuli ja sit taas ei ,mul on vielä hormoonikierukka mut sen pitää ottaa pois kun on jo 5 vuotta ollut ,mahtasko uusi kierukka hoidoksi olla apua, menkkoi ei tullut ainkaan 4 vuotee sen kierukan takii, sitä vaa että en tiä onko tää muuta vaiko vaihtareita , nukun myös huonosti , pitäskö ottattaa jotkut kokeet että näkis mis kohtaa hormoonit menee, hulluksi tää hien kans tulee ;)
Mikä on kysymyksesi syy kun palsta on täynnään noita mainittuja oireita ja vastaukset annettu jo aikaa sitten?
Ei ole kohteliasta muita kirjoittajia kohtaan tuoda omaa itseään esiin vaivautumatta edes lukemaan aiempia postauksia. Ei tarvitse kashlata koko historiaa läpi, lue nyt edes näkyvillä oleva sivu, varmaan löytyy kohtalotovereita.
Miks aina pitää eksyä joku kusipää pilaamaan hyvin alkaneen keskustelun? Lukutaidotonko oot, täällä haetaan vertaistukea ja siihen yleensä kuuluu myös oman kokemuksensa julkituominen!!!
Joten " ihan uus juttu" , kyllä, kyllä nuo ovat vaihdevuosioireita. Siis gynellä, siellä selviää munasarjojen toiminta ultraliberalistiselle ja tarvittaessa estrotason mittaus verikokeilla.
Kirjoittajalla taitaa olla vaihdevuodet =)
Samat on oireet ja seronil, 20mg. Esivaihtarit, ahdistus ym.
Seronil alkoi auttamaan vasta kuukausien päästä
. Yöksi kannattaa ottaa vaikka Mirtzapiinia. Mulla auttaa tasaamaan mielialoja. Annostus on siinä 15mg.
Kaikille ei mirtzapiini käy.Kokeilin sitä unen saantiin ja olo oli jo nukkuessa hirveä.....Sekoja unia koko yö ja päivällä epätodellinen olo.