Lapset pakkoruotsin härskeinä pelinappuloina- politiikkkaa!

Kreuz max

On todella ikävää ja jopa traagista että maamme lapset ja nuoret joutuvat yhä opiskelemaan pakollisena ruotsia. Tämä on aihe joka tulee ottaa yhteiskunnalliseen tarkasteluun paljon vakavammin kuin mitä on tähän asti suostuttu tekemään(!)

On älyllisesti epärehellistä väittää yhä että ruotsilla olisi oikeassa elämässä hyötyä kotimaassamme. Ja vielä älyttömämpää on vaatia kokonaisia ikäluokkia opiskelemaan tuota vähemmistökieltä. Elämme taloudellisesti todella kovia aikoja. Siitäkään huolimatta maamme valtaapitävät eivät katsoneet tarpeelliseksi ede keskustella pakkoruotsin poistamisesta. Haluan tietää mitkä tahot ajavat RKP;n lisäksi tätä hulluutta maassamme! Ja miten on mahdollista että he saivat ujutettua pakkoruotsin aloitusajan sellaiseksi että se alkaa jo 6:lta luokalta? Tätä voi itse kukin ihmetellä.

Olen tavannut kymmeniä tuttaviani yhteiskunnan eri toimialoilta; Yrityselämästä, tehdastyöstä, ulosottovirastosta, opettajista, politiikasta jne. On irvokas tosiasia että kukaan ei osannut nimetä tilannetta jossa ruotsin kieltä olisi todella tarvittu.
On myös tapahtunut sitä että jotkut opiskelija tuttavistani on lopettanut opintonsa tai heidän opintonsa ovat viivästyneet pakkoruotsin vuoksi. Heillä on ollut luovuttamaton periaate että he eivät suostu opiskella ruotsia vain siksi että poliittinen koneisto ei suostu tekemään päätöstä pakkoruotsin poistamisesta.

On tullut aika vaatia eri poliittisilta toimijoilta perusteluja pakkoruotsin ylläpitämiselle! Onko todella näin että jatkamme samaa polkua ja annamme lastemme kärsiä tästä melkoisen turhasta kielestä. He ovat maamme tulevaisuus.

Minulle ja tuhansille muille vanhemmille ei ole yhdentekevää mitä jälkikasvu opiskelee ja miksi. Emme elä Neuvosto-liitossa emmekä Venäjällä. Poliittisia lehmänkauppoja meillä EI PITÄISI olla , mutta näin vain on päässyt käymään. Nämä tällaisen lehmänkaupat ovat tulossa kalliiksi yhteiskunnallemme, mutta ennenkaikkea lapsillemme. Aikanaan he luultavasti kysyvät ; "Äiti, miksi minä jouduin opiskella ruotsia. Kun sitä ei ole tarvinnut käyttää kun kerran siellä ruotsissa" Mitä sinä vanhempi vastaisit tuohon?

3

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arkoja asioita

      Tälle hulluudelle tulee kerran loppu. RKP;n mädännäisyydet on tosiaan nostettava esiin. Mitä muuten kuuluu MOT -ohjelmassakin esille tulleeseen tapaukseen? Taitaa jäädä säätiön tekemiset tutkimatta. KRP;hän sen kerran jo hyllytti. hys hys...

    • Mikko Virtanen

      Tämä on todellinen epäkohta. uskon että asia muuttuu viimeistään seuraavalla hallituskaudella. Yksinkertaisesti tyhjäkouluttamiseen ei ole meillä enää varaa.

    • Kalevi T

      Kalliita kielikokeiluja. Inhimillisestä hinnasta puhumattakaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      2729
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      837
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      129
      814
    Aihe