Multa leikattiin pariviikkoo sitten polvesta ristiside ja nyt polvi on alkanut taas muljahdella. Toki pienemmin kun ennen leikkausta, mutta kuitenkin vähän jos siihen tulee kiertoliikettä. Onko mahdollista, että leikkaus olisi mennyt pieleen, tai että olisin itse rikkonut polven huomaamattani uudelleen? Leikkaus tehtiin yksityisellä puolella.
ristiside
urheilijajätkä
294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muljahtelu ei tarkoita, että leikkaus olisi epäonnistunut. Kerro asiasta leikanneelle lääkärille, täältä et saa apua.
Se, että leikkaus tehtiin yksityisellä puolella tarkoittaa vain sitä, että toimenpidelääkäri rikastuu. Eikä se leikannut lääkäri ole kiinnostunut sinusta potilaana ja vielä vähemmän polvestasi, vaan kukkarosi tai vakuutuksesi se on joka kiinnostaa. Monet yksityissektorin lääkärit näyttelevät kyllä hyvin potilaasta kiinnostunutta.
Minulla polvi jäi myös löysäksi, ja lääkäri ei alkanut korjaamaan.
Muutaman vuoden jälkeen polveni petti totaallisesti ja tähystysleikkauksessa todettiin mm. Väärät ruuvit sekä porauspaikka väärä, jonka takia polvi ei toiminut, kuten pitäisi ja polveen oli tullut 2-3 GR:n rustovaurio. Lisäksi polven sisällä oleva, hermo oli vaurioitettu.
Näin voi yksityisellä puolella töpeksiä. Lisää löydät minun tapauksestani kirjoituksesta: Epäonnistunut leikkaus, potilasvahinko / hoitovirhe.
Suosittelen kyllä, että yrität saada lähetteen sellaiseen paikkaan, jossa on todella ammattitaitoista porukkaa hoitamassa, joka ei olekkaan aivan helppo juttu.
Jos polvesi jää löysäksi, niin se tuhoaa sinun polvesi väistämättä aikaa myöten.