Ihmissusista!!!

wolfboy

Ihmisillä on niin paljon kysymyksiä meistä niin vastaan nyt. Eli olen kohta 23vuotias ihmissusi. Asun Oulun lähettyvillä tarkkaa paikkaa en voi kertoa. Me eletään ns laumassa. Yleensä laumaan kuuluu oma perhe, mutta muutuin puremasta joten elän erään ihmissusi perheen kanssa. Ihmissudeksi voi tulla puremalla jos molemmat vanhemmat ovat ihmissusia olet ihmissusi. Jos toinen vanhemmista on ihmissusi olet puoliksi susi. Puolisudet voivat "laukaista" susi puolensa liittymällä laumaan ja tappamalla heidän kanssaan täysikuulla. Sitä miksi kuu vaikuttaa meihin en tiedä. Laumassa ei sinänsä ole johtajaa jos elät perheesi kanssa yleensä se menee tavallisesti, vanhemmat johtaa."Himoja" meillä on. Joskus jokin tietty ihminen vetää meitä puoleensa. Joskus haluamme tappaa heidät. Ennen täysikuuta olemme erittäin herkässä tilassa. Tunteet käy ylikierroksilla osittain siksi, että ihmissudeksi muuttuminen ei ole helppoa. Se sattuu ja se sattuu paljon. Luut vaihtavat paikkaa. Kädet ja jalat muuttuvat. Toisin kuin oletetaan me pystymme hallitsemaan itseämme susi tilassa, mutta se ei ole helppoa ja varsinkin aloittelijat ovat hankaluuksissa. Elämme piilossa maailmalta, mutta jos tarkkaan katsoo saattaa meidät huomata emme ulkonäöltämme eroa tavallisista ihmisistä, mutta olemme syrjäisiä. Jos katsot esim töissä tai koulussa niitä jotka elävät syrjässä saatat huomata meidän kaltaisemme. Jos on jotain kysymyksiä niin voin vastata

25

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bad wolf

      Totta Totta laumassa ei ole aina johtajaa mutta tiedätkö kuka on kuninkaamme

      • pan1

        Lucian


    • Rwr!

      Minä.

    • Bad wolf

      Et ole mutta mikä nimesi on niin tiedämme varmasti

    • kiinnostunut1

      Olen kiinnostunut ihmissusista. Eli muututtekeo iha suden näköiseksi vai esim;ihmisen vartalo ja suden kasvot. Ja onko teidän ravinto kaikki nisäkkäät ja onko teillä jokin intohimo taoppaa ihmisiä

      • wolfboy

        Muutumme osittain susiksi. Yleensä jahtaame ihmisiä, mutta myös eläimiä.


    • EdwardCullen

      Hei,

      Mikäli törmäät Jacobiin - lyö sitä turpaan! On ahdistellut muijaani jo tarpeeksi kauan! Voit sanoa, ettei Bellaa KIIN-NOS-TA!

    • Tyttö 95

      Hei Wolfboy Mitä ihmissudet tekevät jos on esim puoli vampyyri niin kuin minä??
      Olisi kiva tutustua suhun paremmin :)

      • wolfboy

        Ei oo pahemmin tullu törmättyä


    • Mutta haluat vapautua, tästä kirouksesta? Kaipaatko ohjeita?

    • jfdkf

      Arvatkaas kuka on koneella? Ruma ja läski pullamössö joka on aina halunnut olla ihmissusi. Kerroppa, jos olet ihmissusi, miksi vietät aikaa koneella?

      • murmeliinic:

        "Arvatkaas kuka on koneella? Ruma ja läski pullamössö joka on aina halunnut olla ihmissusi. " Ai kerroit juuri itsestäsi, oi kiva!

        "Kerroppa, jos olet ihmissusi, miksi vietät aikaa koneella?" No jos olet tuo edellä kuvailtu hyyppä, miksi sinä olet koneella?


    • älähän nyt viitsi

      Sama asia kun kysyisi
      Olet tummaihoinen miksi istut tietokoneella??

      • Ennustaja

        Onko hienoa olla ihmissusi? Vai aivan kamalaa?
        Oon sulle hippasen kateellinen :)


      • Ennustaja

        Onko hienoa olla ihmissusi? Vai aivan kamalaa?
        Oon sulle hippasen kateellinen :)


      • Ennustaja

        Onko hienoa olla ihmissusi? Vai aivan kamalaa?
        Oon sulle hippasen kateellinen :)


      • Ennustaja
        Ennustaja kirjoitti:

        Onko hienoa olla ihmissusi? Vai aivan kamalaa?
        Oon sulle hippasen kateellinen :)

        Ups, kone sekoilee...


      • ihmissusi-ihminen
        Ennustaja kirjoitti:

        Ups, kone sekoilee...

        Mitä pitäisi tehdä, saatan olla niikun 1/4 ihnissusi tai jotain. Äitini tuskin on täysi, mutta puoliksi voisi hän olla. Hän uskoo kaikkeen henkimaailmaan yms. Ja tykkää joistain "koira-jutuista" esim. Korvien rapsuttelusta yms. Itse tykkään susista, ja välillä on oikesti tunne lähtee vaan juoksee. En saa välillä nukuttua yöllä (en tosin tiedä, tapahtuuko se juuri täuysikuulla, kun en ikinä muista katsoa, onko kuu taas kohta täysi). Kun koulu alkaa syksyisin, susi puoleni ei tule esiin niin useasti. Ja yhteys luontoonkin vähenee(esim. En käy niin usein metsässsä.) mietin kuitenkin, että voisinko olla esim. 1/4 osa ihmissusi.


    • bää

      vain Jeesus Kristus auttaa tuostakin harhasta.

      • Susi kyllästynyt!

        Mulle alkaa riittää nää Jeesusu Kiristus hömpötykset. Aina jokaiseen ihmissusi tai vanpääri keskusteluun tuleen nää tyypit jotka höpöttää jotain Jeesuksista. Entä jos jonkun uskontoon ei esim kuulu jeesus? Että henkilöt jotka kokoajan näistä puhuvat, ovat ystävällisiä ja lopettavat tai häipyvät. Voitte antaa meidän ihmisusien ja niihin uskovaisten olla rauhassa!


      • Susi kyllästynyt!
        Susi kyllästynyt! kirjoitti:

        Mulle alkaa riittää nää Jeesusu Kiristus hömpötykset. Aina jokaiseen ihmissusi tai vanpääri keskusteluun tuleen nää tyypit jotka höpöttää jotain Jeesuksista. Entä jos jonkun uskontoon ei esim kuulu jeesus? Että henkilöt jotka kokoajan näistä puhuvat, ovat ystävällisiä ja lopettavat tai häipyvät. Voitte antaa meidän ihmisusien ja niihin uskovaisten olla rauhassa!

        P.S. Jos on kysyttävää ilmoitakaa [email protected]
        Yritän vastata.


    • wolfboy

      Hei kaikki! Sori etten ole päässy vastaamaan kysymyksiin, mutta mulla on ollut ongelmia yhden aloittelijan kanssa. Nyt voin kuitenkin vastat taas.
      Nimimerkki: ennustaja. Ihmissutena oleminen on aika hienoa, mutta myös pelottavaa.
      Nimimerkki:ihmissusi-ihminen. Tilanteissa niinkuin tänä jossa vanhemmat ovat puolisusia tai ainakin toinen on. Ovat aika hämäriä. Sinusta tuskin tulee ihmissutta, mutta sinussa saattaa olla osa sutta. Se on vaarallista ja saattaa lisätä agression määrää. Jos huomaat sellaisia ongelmia koita ottaa minuun yhteyttä vaikka tämän keskustelun avulla. On vaarallista jos et osaa hallita vihaasi ja joka täysikuu se vahvistuu.
      Vielä saa kysyä jos haluaa koitan käydä täälä niin usein kun pystyn.

      • Kuuhullu05

        Moi voiko joku kertoo oonko ihmissusi koska mä haluun koko ajan kontata ja täysikuun aikaan mä en saa unta ja aamulla herään ja muistan juosseeni metsässä neljällä jalalla ja sillon oon ain ihan jäässä


    • Luupääluu

      Miksi?

    • Jo riitti kiitti!

      Kyllästyttää nämä vampyyri- ja ihmissusiwannabeet. Mikä teitä vaivaa kun ette erota faktaa fiktiosta ja televisioviihdettä tosielämästä? Olisiko se todella hienoa olla haiseva luiseva ruumis jonka toimiakseen pitää ensin irstaasti turvottaa itsensä turpeaksi verestä? Ikuisuuden maiskuttaa huulia kun ohi kävelee joku joka haisee kuukautisille? Katsoa kuinka rakkaat kuolee ja päätyä hulluuden partaalla syömään rottia jonnekin ränsistyneelle hautausmaalle? Tai ihmissusi? Karvainen ja pitkäkyntinen epäsikiö joka täydenkuun juoksuillaan päätyy paskantamaan kahden kilon jätöksiä naapurin mummon ruusupuskaan? Toivottavasti ei ole ripuli, karvoista sitä ulostetta on ikävä pois pestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      245
      3313
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      359
      2956
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      17
      1985
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      63
      1763
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1652
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1533
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1476
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1404
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      475
      1400
    Aihe