mulla olis ongelma.. tai olen ollut koukussa yhteen jätkään jo ajat, mutten ikinä uskalla tehdä aloitetta.. hän ob tavallaan perhetuttu, mutten näe häntä oikeastaan yhtään sen perusteella, tai sanotaanko niin, että isämme tuntevat, ja he ovat kavereita keskenään. se on aika pitkä juttu selittää, joten jatketaan, siis. kuitenkin, tavallaan tunnemme jonkin verran. luulen, että hän voisi kiinnostua minusta.. mutta en ikinä uskalla tehdä aloitetta! hänellä ei ole edes känykkää, ja hän on minua vanhempi jonka vuoksi eri koulussa. meillä ei ole edes yhteisiä harrastuksia. tai no näen hänet harkoissani, koska hänen harkkansa ovat samassa tilassa, mutta laji on kuitenkin eri. mutta tärkeimpään: miten saisin hänen huomionsa..? tämä on oikeasti todella tärkeää, sillä todellakin haluaisin hänet itselleni.
kuinka..
just wondering..
1306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eiköhän tähän tilanteeseen tepsi se mikä melkeinpä missä muussa tilanteessa hyvänsä, eli hymyile ja ole oma itsesi siellä harjotuksissa ja katsele sitä tyyppiä vähän väliä (ei varmaan tarvi kahesti kehottaa) :D
Mutta voi olla monia muitakin tapoja.. Esim. menet joskus isäsi kyydillä johonkin niin, että isäsi on menossa kaverilleen. Sanot, että voit sieltä sitten kävellä loppumatkan. Näin voit ehkä nähdä vilaukselta pojan, tai jos isäsi on vallan mahtava tapaus, hän pyytää sinut mukaansa sisälle, koska tietää, että hänen kaverillaan on lähes samanikäinen poika kuin sinulla ;)
Ehkä huonoja ideoita, mutta mie en ainakaan keksiny parempia. Tsemppiä ja kerro ihmeessä jos jotain tapahtuu :)