Eikä vain saduissa Eihän tässä tarvitse kuin tarkastella kokeneitten kokemuksia jotka eivät ole pelkkiä kokemuksia vaan tosiasioita kun tarkastelette miten mustamaalaus onnistuu ja mustamaalauksen vainon kohteeksi joutuneet ovat selvinneet. Mustamaalaamiseen osalistuneita löytyy pätevistä, ammatilisesesti pätevistä naapurostostoista työpaikoilta jne. Yhteistä näille on ilkeämielinen juoruilunhalu ja nähdä toiset vähempiarvoisena. turha tuulimyllyjä vastaan on taistella pelkkä ulkonäkö riittää joillekin pitää toista tyhmänä ja häpäisyn kohteena ja yleensä naisten kohdalla se on tuttu kuvio.
Juoppo, lumppu, sika, hirveen näköinen, salajuoppo jne. jne. jne. Ihmiset mielellään ovat osalistuneet noihin kuulopuheisiin ja kiirettä on useilla pitänyt saadakseen pölvistysyydelleen näyttöä kuin myös sille että joku on huonomainen ja kevytmainen Nämähän kuulopuheita uskovat paljastivat itse itsensä käyttätymällä heille täysin tuntematonta naista kohtaan röyhkeästi kuin monilla älyttömillä tavoin, olipa joku keksinyt vielä minullakin olevan aivovamman olevan ja paljon muuta Minulla ainakin on ollut Huipputuomarit jotka pelkästä mielenkiinosta kävivät läpi kaiken mahdolisen kun kerta työhistoriani yms. yms.
Kaikenlaista ihmiset keksivät sekakäyttäjinä kuin kateudenpuuskissaan ja mistäköhän minulle ovat kateelisia LOL kun eivät edes Tiedä. Että miten ihmeessä minäkin olen voinut olla niin mielenkiitoinen ihminen jotta oikein porukalla pitää yrittää tulla vaikuttamaan mielentilaani eikö nuo ikinä opi lukemaan HBL.ä

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.