Hei!
Minulle tehtiin lasik leikkaus viikko sitten, lähtöarvot -4. Leikauksesta on tosiaan kulunnut jo viikko, enkä silti näe yhtähyvin kuin silmälaseilla! Onko mahdollista,että näköni tästä vielä paranee vai jäiköhän vielä miinusta...?Leikkaava lääkäri sanoi näkökyvyn vauhtelevan, mutta minun näkökykyni ei vaihtele, vaan on pysytellyt saman (eli huonona) leikkauspäivästä asti. Kauas en näe kunnolla...
Muilla kokemuksia?
LASIK LEIKKAUKSEN JÄLKEEN
24
6565
Vastaukset
- Mari
Hei!
Oletko jo käynyt kontrollissa? Siellähän saisit vastauksen vaivaasi, ts. onko silmiin jäänyt taittovirhettä vai onko kyse jostain muusta.
Alussa voi olla suttuisuutta, joka voi johtua mm. silmän kuivuudesta (auttavatko kostutustipat?) ja ylipäänsä siitä, että silmä ja läpät ovat vielä pahasti paranemisvaiheessa. Haze-samentumaa voi joillekin tulla, mutta tosi harvoin LASIK:in jälkeen. Sitä en lähtisi heti epäilemään.
Mulla näkö oli hyvä jo seuraavana päivänä mutta alussa oli tuota lääkärisi mainitsemaa näöntarkkuuden heittelyä.
Kaikkein varmimmat vastaukset saat kuitenkin lääkäriltäsi, nämä ovat vain arvailuja.
Tsemppiä!- näkökyky
ensimmäisen kontrolliajan sain vasta 1,5kk päähän leikkauksesta...siten selvinnee..vaan odottavan aika on pitkä! Ja eihän niitä silmiä kuitenkaan vois leikata,kun vasta kolmen kuukauden päästä. Hohhoijaa, kyllä harmittaa jos näkö tälläiseksi jää....
- Mari
näkökyky kirjoitti:

Miksi sait kontrollin vasta 1,5 kuukauden päähän? Mä olen saanut käydä kontrolleissa myös sovittujen aikojen välillä: eka silmä katsottiin jo viikon päästä ja nytkin olen käynyt ilmaiseksi kontrolleissa useammin kuin on pakko.
Kyllä sulla on oikeus pyytää kontrolliaika jo aikaisemmin! Näin etenkin, koska sulla on silmistä kysyttävää. Mun mielestä kontrollin pitäisi olla myös ilmainen, multa ainakin on veloitettu vain niistä kontrolleista, joissa on otettu topografiakuvat (kuvat maksaa).
Missä kävit leikkauksessa? Ihmetyttää pikkuisen tuollainen välinpitämättömyys potilaita kohtaan...
Nyrkit pystyyn ja barrikadeille ;) - näkökyky
Mari kirjoitti:

Nyrkit pystyyn ja barrikadeille ;)Kauheesti asia kyllä vaivaa mua...Soittelen huomenna sille leikkaavalle tohtorille ja kysyn sen mielipidettä...Syy siihen miksi toi 2.kontrolli (ekahan oli jo seur.pvänä)
on vasta 1,5kk päästä oli yksinkertaisesti se, ettei lääkärillä ollut vapaita aikoja! Operoi kai jossain toisessakin paikassa ja ei ole fyysisesti läsnä silloin kun mulla tulee ikk täyteen.
Yritän rauhoitella itseäni...että jos nyt miinusta jäi niin, ei muuta kun uuteen leikkaukseen..sillähän siitä selviää.
Asia vaan vaivaa niin pirusti mieltä..no, jospa puhelinsoitto tohtorille auttais asiaa...Vaikka vastaa kuitenkin,että:"odotellaan nyt se 1 kk ja katsotaan sitten"....prkele! - Mari
näkökyky kirjoitti:
Kauheesti asia kyllä vaivaa mua...Soittelen huomenna sille leikkaavalle tohtorille ja kysyn sen mielipidettä...Syy siihen miksi toi 2.kontrolli (ekahan oli jo seur.pvänä)
on vasta 1,5kk päästä oli yksinkertaisesti se, ettei lääkärillä ollut vapaita aikoja! Operoi kai jossain toisessakin paikassa ja ei ole fyysisesti läsnä silloin kun mulla tulee ikk täyteen.
Yritän rauhoitella itseäni...että jos nyt miinusta jäi niin, ei muuta kun uuteen leikkaukseen..sillähän siitä selviää.
Asia vaan vaivaa niin pirusti mieltä..no, jospa puhelinsoitto tohtorille auttais asiaa...Vaikka vastaa kuitenkin,että:"odotellaan nyt se 1 kk ja katsotaan sitten"....prkele!Hei,
toki lääkärin täytyy vastata potilaistaan. Jos on itse niin pirun kiireinen, ettei ehdi nähdä potilaitaan, niin mene jollekin toiselle samassa paikassa leikkaavalle. Senkin pitäisi olla ilmaista...
Ihmetyttää tosiaan, miten silmäkirurgisia toimenpiteitä tekevä lääkäri ei ehdi kontrolloida potilaidensa silmiä yli kuukauteen. Mitäs jos jollekin hänen potilaistaan tulisi akuutti hätä, esim. silmätulehdus leikkauksen jälkeen? Siinähän lähtisi pahimmassa tapauksessa näkö, jos hoitoon ei pääsisi ajoissa.
Sano, että sulla on paniikkitilanne, ainahan voit vähän liioitella oireita, jotta pääset vastaanotolle ;) Kierot ne pärjää maailmassa, heh! Ei mutta oikeasti sun täytyy ajatella vain itseäs, kyse on sun silmistä... - näkökyky
Mari kirjoitti:
Hei,
toki lääkärin täytyy vastata potilaistaan. Jos on itse niin pirun kiireinen, ettei ehdi nähdä potilaitaan, niin mene jollekin toiselle samassa paikassa leikkaavalle. Senkin pitäisi olla ilmaista...
Ihmetyttää tosiaan, miten silmäkirurgisia toimenpiteitä tekevä lääkäri ei ehdi kontrolloida potilaidensa silmiä yli kuukauteen. Mitäs jos jollekin hänen potilaistaan tulisi akuutti hätä, esim. silmätulehdus leikkauksen jälkeen? Siinähän lähtisi pahimmassa tapauksessa näkö, jos hoitoon ei pääsisi ajoissa.
Sano, että sulla on paniikkitilanne, ainahan voit vähän liioitella oireita, jotta pääset vastaanotolle ;) Kierot ne pärjää maailmassa, heh! Ei mutta oikeasti sun täytyy ajatella vain itseäs, kyse on sun silmistä...Soitan aamulla sille tohtorille tai / ja ainakin varaan ajan mahd.pian-maksoi se ylimääräinen kontrolli sitten jotain tai ei...
Taas tulee yks huonosti nukuttu yö...hitsi,että ottaa päähän!
Surffailin netissä ja aika useissa teksteissä sanottiin, että lopullinen näkökyky selviää vasta 2-3kk päästä...mutta huoli ei olsi yhtään näin suuri, jos edes yhden ainoa kerran olisin nähnyt "normaalisti".
No, kerron huomis iltana sitten miten kävi!
Kiitokset vastauksistasi ja "perseeseen potkimisesta" :) - Mari
näkökyky kirjoitti:
Soitan aamulla sille tohtorille tai / ja ainakin varaan ajan mahd.pian-maksoi se ylimääräinen kontrolli sitten jotain tai ei...
Taas tulee yks huonosti nukuttu yö...hitsi,että ottaa päähän!
Surffailin netissä ja aika useissa teksteissä sanottiin, että lopullinen näkökyky selviää vasta 2-3kk päästä...mutta huoli ei olsi yhtään näin suuri, jos edes yhden ainoa kerran olisin nähnyt "normaalisti".
No, kerron huomis iltana sitten miten kävi!
Kiitokset vastauksistasi ja "perseeseen potkimisesta" :)Joo,
ja muista olla tiukkana kun soitat. Ei kannata tyytyä mihinkään "odotellaan ja katsellaan" -tyyppisiin ratkaisuihin.
Viestitellään jatkossakin, ois kiva tietää mitä sulle sanotaan. Samoin mä voin laittaa kuulumisia. Saavat sitten muutkin asiasta kiinnostuneet tietoa.
Onnea matkaan! - näkökyky
Mari kirjoitti:
Joo,
ja muista olla tiukkana kun soitat. Ei kannata tyytyä mihinkään "odotellaan ja katsellaan" -tyyppisiin ratkaisuihin.
Viestitellään jatkossakin, ois kiva tietää mitä sulle sanotaan. Samoin mä voin laittaa kuulumisia. Saavat sitten muutkin asiasta kiinnostuneet tietoa.
Onnea matkaan!Sanoivat, että on ihan normaalia, että näkö ei vielä ole kohdallaan. Lopullinen näkö pitäisi olla selvillä ihan viimeistään kahden viikon kuluttua, pitivät myös mahdollisena, että miinusta voi hyvinkin olla jäänyt, mutta asialle ei vielä voi tehdä mitään.Olivat kuitenkin sillein toiveikkaita,että koska näkö on molemmissa silmissä samanlainen, niin se hyvinkin voi vielä korjaantua. Lisäksi luomiturvottelu saattaa vaikuttaa asiaan.Kertoivat toipumisen olevan todella yksilöllistä!
Kehottivat tulemaan tutkimuksiin jos näkö hunonee nykyisestä, silmät tulevat kipeiksi, tai muuten huolettaa ym.
Ja saan mennä 1kk tarkastukseen ihan ajallaan, samalle tohtorille, toiseen toimipaikaan,samalla rahalla..
Olo on jo paljon rauhallisempi. Eilen illalla ihan itkua väänsin,kun niin huolestutti..mutta nyt jo rauahllisiempi olo. Varsinkin kun tiedän pääseväni tutkimuksiin ajallaan. - Mari
näkökyky kirjoitti:
Sanoivat, että on ihan normaalia, että näkö ei vielä ole kohdallaan. Lopullinen näkö pitäisi olla selvillä ihan viimeistään kahden viikon kuluttua, pitivät myös mahdollisena, että miinusta voi hyvinkin olla jäänyt, mutta asialle ei vielä voi tehdä mitään.Olivat kuitenkin sillein toiveikkaita,että koska näkö on molemmissa silmissä samanlainen, niin se hyvinkin voi vielä korjaantua. Lisäksi luomiturvottelu saattaa vaikuttaa asiaan.Kertoivat toipumisen olevan todella yksilöllistä!
Kehottivat tulemaan tutkimuksiin jos näkö hunonee nykyisestä, silmät tulevat kipeiksi, tai muuten huolettaa ym.
Ja saan mennä 1kk tarkastukseen ihan ajallaan, samalle tohtorille, toiseen toimipaikaan,samalla rahalla..
Olo on jo paljon rauhallisempi. Eilen illalla ihan itkua väänsin,kun niin huolestutti..mutta nyt jo rauahllisiempi olo. Varsinkin kun tiedän pääseväni tutkimuksiin ajallaan.Hei!
Onpa hyvä, että pääsit kontrolliin. Lähinnähän siellä haluaa kuulla sen, minkä sinäkin kuulit: että mitään vakavaa ei silmissä ole vaan näkö hakee vielä itseään. Ja vaikka sulle jäisikin vähän miinusta, niin se ei olisi katastrofi. Uusinnoilla voidaan näköä tarvittaessa parantaa ja toisaalta ihan pieni miinus ei normaalielämää haittaa.
Laitahan jatkossakin viestejä! - Mehis
Mari kirjoitti:
Hei!
Onpa hyvä, että pääsit kontrolliin. Lähinnähän siellä haluaa kuulla sen, minkä sinäkin kuulit: että mitään vakavaa ei silmissä ole vaan näkö hakee vielä itseään. Ja vaikka sulle jäisikin vähän miinusta, niin se ei olisi katastrofi. Uusinnoilla voidaan näköä tarvittaessa parantaa ja toisaalta ihan pieni miinus ei normaalielämää haittaa.
Laitahan jatkossakin viestejä!kaksi viikkoa leikkauksesta kulunut ja tilanne ennallaan :(
Eli taitaapi olla niin, että tälläseksi tää näkö nyt sitten jäi. Eli vuodenvaihteessa ilmaiseen uusintaleikkaukseen , jos miinusta enemmän kuin -1 ja sarveiskalvon paksuus riittävä. Tosin ajattelin ,että maksan itse uusintaleikkauksen jos tuntuuu, että näkökykyu ei ole riittävä.
Tosin pikkiriikkisen vielä toivoa on, että viikossa kahdessa näkö vielä paranee..
Äkkiähän se kaksi viikkoa menee, tänään alkoi just 8 päivän työputki, sitten pari vapaata ja taas töitä riittävästi..eli eihän tässä kohta silmiä ehdi enää ajatellakkaan..
Pidän ajan tasalla :0) Mukavia syyspäiviä! - lilli
Mehis kirjoitti:
kaksi viikkoa leikkauksesta kulunut ja tilanne ennallaan :(
Eli taitaapi olla niin, että tälläseksi tää näkö nyt sitten jäi. Eli vuodenvaihteessa ilmaiseen uusintaleikkaukseen , jos miinusta enemmän kuin -1 ja sarveiskalvon paksuus riittävä. Tosin ajattelin ,että maksan itse uusintaleikkauksen jos tuntuuu, että näkökykyu ei ole riittävä.
Tosin pikkiriikkisen vielä toivoa on, että viikossa kahdessa näkö vielä paranee..
Äkkiähän se kaksi viikkoa menee, tänään alkoi just 8 päivän työputki, sitten pari vapaata ja taas töitä riittävästi..eli eihän tässä kohta silmiä ehdi enää ajatellakkaan..
Pidän ajan tasalla :0) Mukavia syyspäiviä!Missä kävit leikkauttamassa silmäsi? Olitko ottanut etukäteen selvää kyseisestä lääkäristä?
HYKS:n silmälääkäri oli ystävälleni sanonut, että korjausleikkauksilla harvoin päästään yhtä hyvään lopputulokseen kuin ensimmäisellä... käsittääkseni myös pitää olla vähintään -1 dioptria, jotta lasik leikkausta yliäänsä voidaan tehdä.
Ei varmaan tule uni ensi yönä kun mietin mitä tuleman pitää. Mulla on huomenna hirveästi kysyttävää, ennenkuin suostun minkäänlaisiin operaatioihin. Muutenkin luulisin, että leikkautan nyt vain yhden silmän kerrallaan. Sen verran vähän kokemuksia korjausleikkauksista olen kuullut, että parempi ottaa varman päälle. - Mehis
lilli kirjoitti:
Missä kävit leikkauttamassa silmäsi? Olitko ottanut etukäteen selvää kyseisestä lääkäristä?
HYKS:n silmälääkäri oli ystävälleni sanonut, että korjausleikkauksilla harvoin päästään yhtä hyvään lopputulokseen kuin ensimmäisellä... käsittääkseni myös pitää olla vähintään -1 dioptria, jotta lasik leikkausta yliäänsä voidaan tehdä.
Ei varmaan tule uni ensi yönä kun mietin mitä tuleman pitää. Mulla on huomenna hirveästi kysyttävää, ennenkuin suostun minkäänlaisiin operaatioihin. Muutenkin luulisin, että leikkautan nyt vain yhden silmän kerrallaan. Sen verran vähän kokemuksia korjausleikkauksista olen kuullut, että parempi ottaa varman päälle.Lääkärin valitsin sen perusteella , että hänellä on erikoislääkärinvirka Hyksissä. Mäkin päätin, että jos silmät vielä joudutaan leikkaamaan, niin leikkautan silmät eri aikaa, vaikka vain viikon välein.
Saa nyt nähdä paljonko miinusta jäi...Ajattelin, että jos tuo -1 jää, niin menen korjausleikkaukseen, jos vähemmän niin harkitsen tarkkaan! Ja ehkäpä tää näkö tästä vielä paranee tai sen kanssa oppii elämään...
Tsemppiä sulle huomista varten ! - menossa
Mehis kirjoitti:
Lääkärin valitsin sen perusteella , että hänellä on erikoislääkärinvirka Hyksissä. Mäkin päätin, että jos silmät vielä joudutaan leikkaamaan, niin leikkautan silmät eri aikaa, vaikka vain viikon välein.
Saa nyt nähdä paljonko miinusta jäi...Ajattelin, että jos tuo -1 jää, niin menen korjausleikkaukseen, jos vähemmän niin harkitsen tarkkaan! Ja ehkäpä tää näkö tästä vielä paranee tai sen kanssa oppii elämään...
Tsemppiä sulle huomista varten !Heippa,
olen parin viikon päästä menossa leikkaukseen Silmäkeskus Laseriin Timo Tervolle joka leikkaa HYKS:ssä, oliko sulla sama? - Mehis
menossa kirjoitti:
Heippa,
olen parin viikon päästä menossa leikkaukseen Silmäkeskus Laseriin Timo Tervolle joka leikkaa HYKS:ssä, oliko sulla sama?......
- lilli
Mehis kirjoitti:
Lääkärin valitsin sen perusteella , että hänellä on erikoislääkärinvirka Hyksissä. Mäkin päätin, että jos silmät vielä joudutaan leikkaamaan, niin leikkautan silmät eri aikaa, vaikka vain viikon välein.
Saa nyt nähdä paljonko miinusta jäi...Ajattelin, että jos tuo -1 jää, niin menen korjausleikkaukseen, jos vähemmän niin harkitsen tarkkaan! Ja ehkäpä tää näkö tästä vielä paranee tai sen kanssa oppii elämään...
Tsemppiä sulle huomista varten !Hei Mehis!
Eli kaikki hyvin ja mitään ei tehty. Mulla oli paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Päädyin jäämään näille miinuksille, sillä sarveiskalvoni ovat niin ohuet, että likkuttaisiin riskirajoilla jos silmiäni vielä laseroitaisiin.
Nyt on hyvä mieli ja eikun optikolle kunnon laseja hakemaan. Laseja tarvitsen siis lähinnä telkkaria katsellessa ja ajaessa.
Onnea sulle jälkitarkastukseen! Kerrothan sitten mikä sun tilanne on! - Mehis
lilli kirjoitti:
Hei Mehis!
Eli kaikki hyvin ja mitään ei tehty. Mulla oli paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Päädyin jäämään näille miinuksille, sillä sarveiskalvoni ovat niin ohuet, että likkuttaisiin riskirajoilla jos silmiäni vielä laseroitaisiin.
Nyt on hyvä mieli ja eikun optikolle kunnon laseja hakemaan. Laseja tarvitsen siis lähinnä telkkaria katsellessa ja ajaessa.
Onnea sulle jälkitarkastukseen! Kerrothan sitten mikä sun tilanne on!Mukava kuulla ,että kaikki ok ja sait "mielenrauhan". Mä taidan jo pikkuhiljaa tottua tähän näkökykyyni, ei enää häiritse niin paljon. Tai ehkä näkökin on paranutunut...? Samanlainen se ei kyllä vielä ole kun rilleillä oli, mutta pikkuhiljaa alan nauttimaan uusista silmistäni. Kerron sitten paljonko miinusta on , jälkitarkastus aika on 26.10.
Kirpeitä syyspäiviä!
Mehis
- Mehis
Ehkäpä tosiaan näkö on huomaamatta pikkiriikkisen parantunut sillä tänään uskaltauduin auton rattiin! Opasteita ei kunnolla nää, mutta eikös se riitä,että näkee muut autot/ihmiset/kissaa isommat eläimet, niin hyvin pärjää kun tuttuoa kodin/työpaikan väliä ajelee!
- silmälääkäri
"...mutta eikös se riitä että näkee muut autot/ihmiset/kissaa isommat eläimet..."
Eipä todellakaan riitä. Ajokortin saantiin on olemassa selvät näkökriteerit ja jos ei niitä täytä, ei ole oikeutettu autolla ajoon. Jos tulisi onnettomuus ja ajaja on TIETOINEN siitä, että ei välttämättä täytä näkövaatimuksia voi vakuutusyhtiö vaatia kulunsa maksettavaksi, mikäli näkö ei ole riittävä onnettomuushetkellä. Ja leikkauksen jälkeen ei todellakaan voi vedota siihen, että näkö olisi "huomaamatta" huonontunut.
Eli kuivilla vesillä olet ainoastaan silloin, jos oma silmälääkärisi (leikkauksen jälkeisessä tarkastuksessa) antaa vihreää valoa ajamista ajatellen eli näkö on riittävä autolla ajamiseen (tai sitten on hankittuna sopivat väliaikaiset tai pysyvät silmälasit, joilla näkee vaadittavan hyvin).
Olen myös tavannut monen monta ihmistä joilla on keskeisen verkkokalvon rappeuma ja jotka eivät todellakaan ole ajokykyisiä näkönsä suhteen. Tyypillinen lausuma tällaisen potilaan suusta on "en näe lukea enkä näe kellotaulua enkä tunne ihmisiä kadulla, mutta kauas näen hyvin ja ajaa autolla näen hyvin..."
Tämä johtuu siitä, että auton havaitsemiseen jne ei todellakaan vaadita mitään huippunäöntarkkuutta. Mutta kun näöntarkkuus on huonontunut, on usein myös kontrastinäkö selvästi huonontunut (jos ei ole korjaavia laseja) ja se voi huomattavasti huonontaa selviämistä liikenteessä kriittisessä tilanteessa (lapsi juoksee eteen, aurinko häikäisee jne.). Ja vaikka huonommallakin näöntarkkuudella ja varovasti ajamalla voi toki hyvin ajaa autoa, on kuitenkin hyvästä syystä säädetty minimikriteerit tieliikenteeseen. Kyseessä kun voisi olla sinun, lapsesi, vaimosi, mummosi tai kenen tahansa henkikulta.
Eli hyvät ihmiset, kun kerran muutenkin leikkausten yhteydessä käytte silmälääkärillä niin kysykää saako jo ajaa autoa, vai pitääkö vielä odottaa, jos ei lääkäri sitä itse älyä kertoa! - A.p
silmälääkäri kirjoitti:
"...mutta eikös se riitä että näkee muut autot/ihmiset/kissaa isommat eläimet..."
Eipä todellakaan riitä. Ajokortin saantiin on olemassa selvät näkökriteerit ja jos ei niitä täytä, ei ole oikeutettu autolla ajoon. Jos tulisi onnettomuus ja ajaja on TIETOINEN siitä, että ei välttämättä täytä näkövaatimuksia voi vakuutusyhtiö vaatia kulunsa maksettavaksi, mikäli näkö ei ole riittävä onnettomuushetkellä. Ja leikkauksen jälkeen ei todellakaan voi vedota siihen, että näkö olisi "huomaamatta" huonontunut.
Eli kuivilla vesillä olet ainoastaan silloin, jos oma silmälääkärisi (leikkauksen jälkeisessä tarkastuksessa) antaa vihreää valoa ajamista ajatellen eli näkö on riittävä autolla ajamiseen (tai sitten on hankittuna sopivat väliaikaiset tai pysyvät silmälasit, joilla näkee vaadittavan hyvin).
Olen myös tavannut monen monta ihmistä joilla on keskeisen verkkokalvon rappeuma ja jotka eivät todellakaan ole ajokykyisiä näkönsä suhteen. Tyypillinen lausuma tällaisen potilaan suusta on "en näe lukea enkä näe kellotaulua enkä tunne ihmisiä kadulla, mutta kauas näen hyvin ja ajaa autolla näen hyvin..."
Tämä johtuu siitä, että auton havaitsemiseen jne ei todellakaan vaadita mitään huippunäöntarkkuutta. Mutta kun näöntarkkuus on huonontunut, on usein myös kontrastinäkö selvästi huonontunut (jos ei ole korjaavia laseja) ja se voi huomattavasti huonontaa selviämistä liikenteessä kriittisessä tilanteessa (lapsi juoksee eteen, aurinko häikäisee jne.). Ja vaikka huonommallakin näöntarkkuudella ja varovasti ajamalla voi toki hyvin ajaa autoa, on kuitenkin hyvästä syystä säädetty minimikriteerit tieliikenteeseen. Kyseessä kun voisi olla sinun, lapsesi, vaimosi, mummosi tai kenen tahansa henkikulta.
Eli hyvät ihmiset, kun kerran muutenkin leikkausten yhteydessä käytte silmälääkärillä niin kysykää saako jo ajaa autoa, vai pitääkö vielä odottaa, jos ei lääkäri sitä itse älyä kertoa!Heti leikkausta seuraavana päivänä ensimmäisessä jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi näkökyvyn riittävän autolla ajamiseen.(olisko joku 0.5?)
Tarkoitin vaan sitä,että mun mielestä se, että täyttää juuri ja juuri sallitun näkökyvyn on aika kamalaa...Muistan joskus "rilliaikoina" kun olin optikolla,niin optikko laittoi mulle (pyynnöstäni, siis kokeilumielessä)sellaset kakkulat, siis sellasen näkökyvyn mikä riittäisi lain mukaan autolla ajamiseen. Eikä se näkökyky kyllä niin hyvä ollut, että ne kissaa pienemmät näkyisi :)
Eli kun on rilleillä tottunut näkemään täydellisen hyvin, niin tuo "sallittu" näkökyky tuntuu aika huonolta.Lienee tottumis kysymys? - silmälääkäri
A.p kirjoitti:
Heti leikkausta seuraavana päivänä ensimmäisessä jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi näkökyvyn riittävän autolla ajamiseen.(olisko joku 0.5?)
Tarkoitin vaan sitä,että mun mielestä se, että täyttää juuri ja juuri sallitun näkökyvyn on aika kamalaa...Muistan joskus "rilliaikoina" kun olin optikolla,niin optikko laittoi mulle (pyynnöstäni, siis kokeilumielessä)sellaset kakkulat, siis sellasen näkökyvyn mikä riittäisi lain mukaan autolla ajamiseen. Eikä se näkökyky kyllä niin hyvä ollut, että ne kissaa pienemmät näkyisi :)
Eli kun on rilleillä tottunut näkemään täydellisen hyvin, niin tuo "sallittu" näkökyky tuntuu aika huonolta.Lienee tottumis kysymys?Ihmiset, joiden näkökyky heikkenee vähitellen saattavat osittain sopeutua siihen siten, että eivät itse huomaa näön huonontuneen esim. arkielämässä. Tietenkin pienen tekstin lukemisessa jne. tuon huomaa. Toinen seikka on se, että kaikki eivät halua tiedostaa ruumiintoimintojen heikkenevän.
Parhaiten tuollaiset muutokset ja niiden vaikutuksen näköön voi todeta juuri siten kuin itse kerroit: yhtäkkinen muutos on selvästi havaittavissa. Mutta jos sama muutos tapahtuu vuosikymmenen aikana, saattaisit pitää näköä 0,5 tasolla vielä melko hyvänä.
- näkökyky/mehis
No, niin.Olin toissapäivänä 1kk jälkitarkastuksessa. Miinusta oli jäännyt 0.5, sekin vaan toiseen silmään! Eli ihan tyytyiväinen saa olla!
Hassua, olin ihan varma, että miinusta on paljon enemmän.
Helpottava olo!
3kk tarkastuksessa sitten katotaan, onko pysynyt samana vai peräti parantunut. Ja jos lähtee huononemaan,niin sitten uus leikkaus,mutta tohtori piti sitä epätedennäköisenä :)- lilli
Onneksi olkoon!! Kiva kuulla, että näet hyvin.
Hyvää syksyn jatkoa! - Mehis
lilli kirjoitti:
Onneksi olkoon!! Kiva kuulla, että näet hyvin.
Hyvää syksyn jatkoa!Kiitos, samoin sinulle!
Hassulta kyllä tuntuu,vieläkin sellainen olo ettei näkö ole yhtä hyvä kuin rilleillä, ei edes tolla 0 silmällä,mutta pakko uskoa...
- YhdetSilmät
Silmä palautuu vähitellen entiselleen leikkauksesta huolimatta eli olet samassa tilanteessa joka tapauksessa! Turha odottaa liikoja. Muutaman diopterin takia ei kannata leikkauksiin mennä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670