koiran sopeutuminen

Olisiko kenelläkään kokemuksia siitä, kun perheeseen tulee toinen koira. Meille tuli 9-vuotias belgineiti ja se ei näytä suvaitsevan meidän leikattua vanhaa herraa. Uros on todella alistuva, ei haasta riitaa vaan yrittää livahtaa tilanteesta pois. Nähdäkseni kyse ei ole arvojärjestyksestä, sillä kuten sanoin niin uros alistuu nartulle ja muutenkin olemme vahvistaneet nartun asemaa antamalla sille ensin ruuan jne.
Aikaisemmin ne jopa leikkivät hetken keskenään, mutta leikki meni helposti nahisteluksi ja nyt uros ei edes halua leikkiä vaan on varautunut nartun seurassa. Narttukaan ei ole kyllä lähiaikoina edes halunnut leikkiä.

Olen nyt ollut kuukauden niiden kanssa kotona, sillä niitä ei voi jättää kahdestaan kotiin kovin pitkäksi aikaa, maksimissaan olen jättänyt pariksi tunniksi. Silloin kun olen jättänyt nämä hurtat kahdestaan niin kotiin tullessa uroksen selkäkarvat ovat ihan märät ja tiedän näin nartun käyneen taas vähän ratsastamassa uroksella. Niitä ei voi myöskään jättää eri huoneisiin, sillä narttu huutaa mikäli uros on eri huoneessa ja osaa sitä paitsi availla ovia.

Olisiko vinkkejä millä niiden kemiat saisi kohdalleen, vai onkohan se liikaa toivottu?
4769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Narttu ei kyllä hyväksy leikattua urosta, edellinen narttu Belkini antoi sitä mukaa selkään uroksille kun jos ne leikattiin vaikka oli tullut hyvin toimeen aikaisemmin kyseisten koirien kanssa..Se on se haju millä ne tunnistaa toisensa..niin se narttu oli aika isokin 30Kg oli paino.
Nyt tämä nykyinen uros tulee hyvin toimeen narttujen ja leikattujen urosten kanssa mutta normaalien/leikkaamattomien kanssa tulee tappelu..

Äänestä
  • Olen ajatellut tuota samaa myöskin. Luulisi vain aikaa myöten tuon tytön tajuavan, että toinen on poika. Alkaa vaan kypsyttää tää kyykkäily kotona ja jatkuva koirien tarkkailu ettei tapahdu yhteenottoja. Ei kai siinä sitten auta pitemmän päälle muu kuin luopua tuosta tytöstä. :( Harmittaa tää tilanne tuon uroksenkin puolesta kun se joutuu koko ajan jännittämään.

    Äänestä

  • emppu kirjoitti:

    Olen ajatellut tuota samaa myöskin. Luulisi vain aikaa myöten tuon tytön tajuavan, että toinen on poika. Alkaa vaan kypsyttää tää kyykkäily kotona ja jatkuva koirien tarkkailu ettei tapahdu yhteenottoja. Ei kai siinä sitten auta pitemmän päälle muu kuin luopua tuosta tytöstä. :( Harmittaa tää tilanne tuon uroksenkin puolesta kun se joutuu koko ajan jännittämään.

    Toisiinsa tottuu kun saavat olla kahden, kun uros alistuu lopettaa narttu melko pian nahistelun ja ne toimivat arvojärjestyksen mukaan ihan luonnostaan.

    Tuntuisi että ne pyrkivät hakemaan paikkaansa myös isännän avulla, mutta eihän ne toisiaan syö kyllä ne osaavat olla kun järjestys muodostuu ja eihän ne jaksa koko ajan tapella..

    eihän se hauskaa ole mutta varmaan se siitä pikkuhiljaa..

    Äänestä

  • Joo-Joo kirjoitti:

    Harmittaa vaan kun olisin halunnut tuolle meidän pojalle leikkikaverin tuosta tytöstä mutta taidettiinkin saada riitapukari ;) No, eihän sitä tiedä, jos ne vaikka alkaisivat käyttäytyä tässä joskus koiriksi. Täytyy katsella vielä hetki.. Pelkään vaan sitäkin, että tämä uros masentuu kun se joutuu elämään jatkuvassa pelossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emppu kirjoitti:

Olisiko kenelläkään kokemuksia siitä, kun perheeseen tulee toinen koira. Meille tuli 9-vuotias belgineiti ja se ei näytä suvaitsevan meidän leikattua vanhaa herraa. Uros on todella alistuva, ei haasta riitaa vaan yrittää livahtaa tilanteesta pois. Nähdäkseni kyse ei ole arvojärjestyksestä, sillä kuten sanoin niin uros alistuu nartulle ja muutenkin olemme vahvistaneet nartun asemaa antamalla sille ensin ruuan jne.
Aikaisemmin ne jopa leikkivät hetken keskenään, mutta leikki meni helposti nahisteluksi ja nyt uros ei edes halua leikkiä vaan on varautunut nartun seurassa. Narttukaan ei ole kyllä lähiaikoina edes halunnut leikkiä.

Olen nyt ollut kuukauden niiden kanssa kotona, sillä niitä ei voi jättää kahdestaan kotiin kovin pitkäksi aikaa, maksimissaan olen jättänyt pariksi tunniksi. Silloin kun olen jättänyt nämä hurtat kahdestaan niin kotiin tullessa uroksen selkäkarvat ovat ihan märät ja tiedän näin nartun käyneen taas vähän ratsastamassa uroksella. Niitä ei voi myöskään jättää eri huoneisiin, sillä narttu huutaa mikäli uros on eri huoneessa ja osaa sitä paitsi availla ovia.

Olisiko vinkkejä millä niiden kemiat saisi kohdalleen, vai onkohan se liikaa toivottu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu