Lapsemme aloitti 7. luokan. Samassa luokassa oleva puolitutun tyttö oli kertonut kotona, että meidän lasta (poika) kiusataan koulussa. Omamme ei kuitenkaan tätä myönnä, ei ole kuulemma mitään ongelmia. Minulla ei ole sen tarkempaa tietoa, miten, enkä nyt ole tuttavaa nähnyt vähään aikaan. Poikamme on vähän aranpuoleinen, joten pelkäsinkin vähän kiusausta. Aiempi koulu oli pieni, kiusausta oli alkuluokilla vähän, mutta ei nyt isompana (luultavasti).
Opettajan kanssa kysyin asiasta vanhempainillassa, opettajat eivät ole moista huomanneet. Koulu on kuitenkin kuulu siitä, että siellä kiusaamiseen puututaan herkästi, joten uskon, että opettajat eivät todellakaan ole vain huomanneet. Enkä oikein tiedä, miksi tuo tyttö keksisikään tällaisia asioita, on sellainen ihan tavallinen rauhallinen tyttö. Mitenpä saisin selville kiusataanko tai pojan kertomaan? Onko neuvoja mitä tehdä asialle? Myös opettajien kommentit tervetulleita. Mielellään lapsi kuitenkin lähtee kouluun, vaikka menestys onkin vähän laskenut, mutta se ei liene niin tavatonta aineiden lisääntyessä.
Lapsi ei myönnä kiusaamista
12
1493
Vastaukset
- äitiä edustamassa
jos poikasi on yleensä kertonut asioistaan sinulle eikä ole tuppisuu, niin luota häneen.
tytöt voivat kokea poikien keskinäisen kiusoittelun pahempana kuin pojat itse. juttele asiasta kertoneen tytön kanssa saadaksesi selville mitä hän piti kiusaamisena ja tee sitten omat johtopäätöksesi- kiusatun äiti
Asialla on monta puolta, lapset voi olla julmia ja jos kiusaamisesta kertoo kotona ja sitä aletaan selvittämään niin nuori saa juoruajan maineen ja kiusaaminen pahenee.
Kävin oman tyttäreni kanssa helvetin läpi 6 luokalla.
Kiusaaminen laajeni koulusta vapaa-ajalle, yritin selvittää koulun henkilökunnan, kiusaajien vanhempien ja sosiaalityöntekijän kanssa asiaa, mikään ei auttanut. Tein kantelun läänin sivistyslautakuntaan asia selvitettiin. Lopputulos kiusaaminen oli tosiasia opettajat ym. olivat tehneet parhaansa siinä kuitenkaan onnistumatta!
Minä lähetin lapseni joka päivä sotaan en turvalliseen aikuisten valvomaan oppilaitokseen.
Minä en kyennyt suojelemaan lastani, en vaikka kuinka yritin, tein kaikkeni otin jopa joksikin aikaa koulusta pois, se oli raskas vuosi ja pitkä yksinäinen kesä hänelle, en tiedä miten pahat arvet on jääneet, mutta iloisesta ulospäinsuuntautuneesta välittömästä lapsesta tuli hartiat korvissa kulkeva varuillaan oleva surullinen pelokas tyttö.
Itsepuolustuskurssin, lujan pönkittämisen ja tunteiden jakamisen myötä ja tietysti koulua vaihtamalla asiat lähti korjaantumaan. Minun oli pakko neuvoa antamaan takaisin samalla mitalla Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi.
7 luokka meni hyvin ja nytkin hän sanoo usein, että kyllä mä äiti pärjään, mä tiiän mitä on olla yksin ei se pelota. Hänellä on nyt ystäviä.
Onko se vanha sanonta sitten totta että se mikä ei tapa vahvistaa..
Nytkin kun puhutaan koulusta on hyvin tiedossa se kastijako mikä siellä vallitsee on suositut, vähemmän suositut, tavikset ja hylkiöt ja ainakaan meidän koulussa ei opettajien taidot ei halu ei aika riitä kiusaamisasioihin kunnolla puuttumiseen. Ei kiusaaminen lopu koskaan ei ennen kuin koko kulttuuri muuttuu niin ettei se ole missään muodossa hyväksyttävää. Nyt on vain usein niin, ettei kiusaajien vanhemmat ole kypsiä kohtaamaan totuutta lapsestaan.
Nyt tyttäreni on 8 luokalla on oppinut antamaan takaisin haukkuu tönii siis käyttäytyy huonosti ja pärjää. Surullista, en arvosta opettajia en koko peruskoulua kunhan lusii sen loppuun ja tekee sitten mitä haluaa opiskelee miksi haluaa kunhan on onnellinen.
Ei ehkä kovin lohduttavaa lukemista kannattaa kuitenkin jos kiusaaminen on totta miettiä tarkkaan miten siihen puuttuu, ei pidä sokeasti uskoa että oikeus toteutuu ja jos toteutuu niin millä hinnalla. - äitiä edustamassa
kiusatun äiti kirjoitti:
Asialla on monta puolta, lapset voi olla julmia ja jos kiusaamisesta kertoo kotona ja sitä aletaan selvittämään niin nuori saa juoruajan maineen ja kiusaaminen pahenee.
Kävin oman tyttäreni kanssa helvetin läpi 6 luokalla.
Kiusaaminen laajeni koulusta vapaa-ajalle, yritin selvittää koulun henkilökunnan, kiusaajien vanhempien ja sosiaalityöntekijän kanssa asiaa, mikään ei auttanut. Tein kantelun läänin sivistyslautakuntaan asia selvitettiin. Lopputulos kiusaaminen oli tosiasia opettajat ym. olivat tehneet parhaansa siinä kuitenkaan onnistumatta!
Minä lähetin lapseni joka päivä sotaan en turvalliseen aikuisten valvomaan oppilaitokseen.
Minä en kyennyt suojelemaan lastani, en vaikka kuinka yritin, tein kaikkeni otin jopa joksikin aikaa koulusta pois, se oli raskas vuosi ja pitkä yksinäinen kesä hänelle, en tiedä miten pahat arvet on jääneet, mutta iloisesta ulospäinsuuntautuneesta välittömästä lapsesta tuli hartiat korvissa kulkeva varuillaan oleva surullinen pelokas tyttö.
Itsepuolustuskurssin, lujan pönkittämisen ja tunteiden jakamisen myötä ja tietysti koulua vaihtamalla asiat lähti korjaantumaan. Minun oli pakko neuvoa antamaan takaisin samalla mitalla Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi.
7 luokka meni hyvin ja nytkin hän sanoo usein, että kyllä mä äiti pärjään, mä tiiän mitä on olla yksin ei se pelota. Hänellä on nyt ystäviä.
Onko se vanha sanonta sitten totta että se mikä ei tapa vahvistaa..
Nytkin kun puhutaan koulusta on hyvin tiedossa se kastijako mikä siellä vallitsee on suositut, vähemmän suositut, tavikset ja hylkiöt ja ainakaan meidän koulussa ei opettajien taidot ei halu ei aika riitä kiusaamisasioihin kunnolla puuttumiseen. Ei kiusaaminen lopu koskaan ei ennen kuin koko kulttuuri muuttuu niin ettei se ole missään muodossa hyväksyttävää. Nyt on vain usein niin, ettei kiusaajien vanhemmat ole kypsiä kohtaamaan totuutta lapsestaan.
Nyt tyttäreni on 8 luokalla on oppinut antamaan takaisin haukkuu tönii siis käyttäytyy huonosti ja pärjää. Surullista, en arvosta opettajia en koko peruskoulua kunhan lusii sen loppuun ja tekee sitten mitä haluaa opiskelee miksi haluaa kunhan on onnellinen.
Ei ehkä kovin lohduttavaa lukemista kannattaa kuitenkin jos kiusaaminen on totta miettiä tarkkaan miten siihen puuttuu, ei pidä sokeasti uskoa että oikeus toteutuu ja jos toteutuu niin millä hinnalla.yhdyn kyllä jokaiseen lauseesi kirjoituksessasi.
kouluun ei kauheasti voi luottaa varsinkaan jos kiusaus on enempi henkistä ivailua, vinoja katseita ja eristämistä seurasta, pahan puhumista takanapäin. kaikki vaikeasti toteennäytettäviä ja tiettyyn henkilöön vaikeasti kohdistettavia.
siksi poikien suora väkivalta ja töniminen on kiusauksenakin helpompaa kitkeä. fyysinen väkivalta on helppo todistaa ja osoittaa tapahtuneen. toisaalta poikien jokainen tönäisy ei ole kiusaamista.
varsinkin itsenäisesti ajattelevat, ulospäinsuuntautuneet oman persoonan omaavat nuoret ovat massateinien henkisen väkivällan kohteina.
ja usein auta muu kuin opettaa antamaan takaisin. opettaa nimittelemään, opettaa pilkkaamaan heikkouksia ja olemaan pahis.
kuka onkaan tänään heikoin lenkki? kenet voimmekaan tänään pudottaa pelistä pois? mitä me suosimmekaan tämän aja tunnusmerkkeinä? - tarina
kiusatun äiti kirjoitti:
Asialla on monta puolta, lapset voi olla julmia ja jos kiusaamisesta kertoo kotona ja sitä aletaan selvittämään niin nuori saa juoruajan maineen ja kiusaaminen pahenee.
Kävin oman tyttäreni kanssa helvetin läpi 6 luokalla.
Kiusaaminen laajeni koulusta vapaa-ajalle, yritin selvittää koulun henkilökunnan, kiusaajien vanhempien ja sosiaalityöntekijän kanssa asiaa, mikään ei auttanut. Tein kantelun läänin sivistyslautakuntaan asia selvitettiin. Lopputulos kiusaaminen oli tosiasia opettajat ym. olivat tehneet parhaansa siinä kuitenkaan onnistumatta!
Minä lähetin lapseni joka päivä sotaan en turvalliseen aikuisten valvomaan oppilaitokseen.
Minä en kyennyt suojelemaan lastani, en vaikka kuinka yritin, tein kaikkeni otin jopa joksikin aikaa koulusta pois, se oli raskas vuosi ja pitkä yksinäinen kesä hänelle, en tiedä miten pahat arvet on jääneet, mutta iloisesta ulospäinsuuntautuneesta välittömästä lapsesta tuli hartiat korvissa kulkeva varuillaan oleva surullinen pelokas tyttö.
Itsepuolustuskurssin, lujan pönkittämisen ja tunteiden jakamisen myötä ja tietysti koulua vaihtamalla asiat lähti korjaantumaan. Minun oli pakko neuvoa antamaan takaisin samalla mitalla Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi.
7 luokka meni hyvin ja nytkin hän sanoo usein, että kyllä mä äiti pärjään, mä tiiän mitä on olla yksin ei se pelota. Hänellä on nyt ystäviä.
Onko se vanha sanonta sitten totta että se mikä ei tapa vahvistaa..
Nytkin kun puhutaan koulusta on hyvin tiedossa se kastijako mikä siellä vallitsee on suositut, vähemmän suositut, tavikset ja hylkiöt ja ainakaan meidän koulussa ei opettajien taidot ei halu ei aika riitä kiusaamisasioihin kunnolla puuttumiseen. Ei kiusaaminen lopu koskaan ei ennen kuin koko kulttuuri muuttuu niin ettei se ole missään muodossa hyväksyttävää. Nyt on vain usein niin, ettei kiusaajien vanhemmat ole kypsiä kohtaamaan totuutta lapsestaan.
Nyt tyttäreni on 8 luokalla on oppinut antamaan takaisin haukkuu tönii siis käyttäytyy huonosti ja pärjää. Surullista, en arvosta opettajia en koko peruskoulua kunhan lusii sen loppuun ja tekee sitten mitä haluaa opiskelee miksi haluaa kunhan on onnellinen.
Ei ehkä kovin lohduttavaa lukemista kannattaa kuitenkin jos kiusaaminen on totta miettiä tarkkaan miten siihen puuttuu, ei pidä sokeasti uskoa että oikeus toteutuu ja jos toteutuu niin millä hinnalla.Hienoa, että olette selvinneet tuosta. En usko, että kiusaamisesta jää hänelle traumoja, vaan asia kääntyy vahvuudeksi.
Mutta se, että opettajat eivät voi mitään tuntuu kyllä kauhealta. Omalta kouluajaltani muistan sen, että aina kilpailtiin. Liikuntatunnilla pelattiin joukkuepelejä ja aina ne kaksi suosituinta saivat valita itselleen joukkueet, ainekirjoituksessa luettiin ääneen näiden herranterttujen tuotoksia, piirustuksia laitettiin esille. Jos opettaja tunnilla kysyi jotain, mihin ei kukaan osannut vastata, kysyttiin näiltä, josko tietäisivät. Siis kannustettiin aivan kaikessa, osin muiden kustannuksella. Samalla nämä "menestyjät" olivat niitä pahimpia kiusaajia, mutta ei heidän tekemisiinsä kukaan puuttunut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että ehkäpä kotitaustoilla oli silloin suuri merkitys. Keskeisellä paikalla tiilitalossa asuvan vaikuttajaperheen vesathan olivat tulevia yhteiskunnan tukipylväitä ja vanhemmat opettajan hyviä tuttuja. Oli Lionseja, Rotaryjä ym. kerhoja. Ei siihen syrjäkylien hylkiöitä kaivattu mukaan. Olen vähän sitä mieltä, ettei tuo kaikki ole kadonnut vieläkään.
Omalta osaltani ankara kiusaaminen johti siihen, että tänä päivänä ei ole olemassakaan ihmistä, jonka edessä lakki kourassa olisin. Onko se hyvä vai paha, en osaa sanoa.
- Asta
En oikein tiedä miten tähän viestiin vastaisin. Tunnistan pojastasi varsin samoja piirteitä kuin itsestäni, mutten oikein omaa muutaman vuoden takaista toimintaani ymmärrä.
Olin itse samanlainen. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Vanhempani tiesivät vain, että minua kiusattiin ekalla ja tokalla luokalla koska silloin vielä opettaja ilmoitti kotiin koulun sujumisesta. Senkin jälkeen minua kiusattiin vanhempieni tietämättä; suurimman osan ajasta vielä todella rankasti.
Ja suurin pelko ei ehkä ollut se, että tulee syrjityksi tai pilkatuksi. Jopa hakatuksi tuleminen oli mieluisampi asia kuin että vanhempani saisivat tietää.
Syytä en tosiaan tiedä. Se olisi ollut vain hirveän häpeällistä ja nöyryyttävää. Koin itseni huonoksi koska olin kiusattu. Koulussa olin huonon ihmisen roolissa, kotona taas hyvän. Jos kiusaaminen olisi paljastunut vanhemmilleni olisi huonon rooli siirtynyt kotiinkin, mikä olisi ollut todella raskasta. Jonkinlaista psyykistä torjuntaa se oli: olla vain puolet ajasta mieleltään kiusattu.
No, minulla ei myöskään ole ollut kyllä koskaan tapana kertoa asioistani vanhemmilleni. Etenkin jos menee huonosti. Suhteeni vanhempiini on jäänyt kovin etäiseksi, enkä oikeastaan koskaan suurempaa läheisyyttä ole kaivannutkaan. Ja lisäksi ymmärsin, ettei vanhemmilleni kertomisesta olisi mitään hyötyä. Kiusaamistapaukseni oli niin vaikea ettei sitä muuta kuin koulun vaihdolla olisi saanut parannettua. Ja se taas olisi ollut niin raskas prosessi etten siihen olisi jaksanut enkä ehkä edes mielenterveyteni kannalta kyennyt.
Ymmärrän kyllä, että vanhempia todella sattuu jos lapsi ei suostu kertomaan kiusaamisestaan. Muistan kuinka äitini kertoi noin vuosi sitten, kuinka ei ymmärrä ettei jotkut lapset kerro lainkaan vanhemmilleen jos heitä kiusataan, ja että olisi todella kamalaa jos joku omista lapsista ei kertoisi. Kyllä silloin omaatuntoani pisti. Ja yhäkin pelkään kiusaamisen paljastumista. Nykyään tosin lähinnä siksi, että salaamiseni paljastuminen sattuisi todella vanhempiini. Ja kyllä se kiusaaminen on edelleen sen verran arka aihe, etten siitä mieluusti puhu, en ainakaan vanhempieni kanssa. Elän kaksoiselämää: olen aina elänyt niin.
Sinun poikasi tilanneta en toki voi tuntea, enhän hänen päänsä sisälle pääse. Puolitutun tyttö tuskin kuitenkaan kertoisi valheellista tietoa. Ja kyllä oppilaat yleensä omanikäistensä käytöksestä tunnistavat, mikä on kiusaamista, mikä nahistelua. Ja voin sanoa, että minäkin olisin viimeiseen asti kieltänyt kiusaamiseni. Jos kieltojani ei olisi uskottu olisin luultavasti kieltäytynyt kokonaan puhumasta asiasta. Ja kaikkea opettajat eivät näe. Miksi kukaan kiusaisi opettajan nähden?
Painostamalla et poikaasi tuskin saa puhumaan. Enkä kyllä keksi, miten saisit kuin olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Ja silloinkaan poikasi ei välttämättä avaudu.
Tsemmpiä pojallesi ja sinulle haastavaan tehtävään. Älä kuitenkaan menetä toivoasi! Ja täytyy muistaa, että onneksi koulukiusamaaminen kestää vain osan aikaa, suurin osa selviää siitä täysin ja kasvaa ehkäpä vielä tavallista vahvemmaksi. Nyt elän täysin niin kuin muutkin lukionuoret laajalla ystäväpiirillä. Vaikka vasta muutama vuosi sitten koko koulu tuntui olevan minua vastaan.- äiti1001
Kiitos kaikille, tätä aihetta kannattaa varmaan jatkaa vielä, koska varmasti samanlaisia tilanteita on muillakin. Asta, olet ollut täsmälleen samanlainen kuin minäkin, häpesin kiusaamista ja samoin pelkään omasta pojastani samaa. Olisin voinut kirjoittaa lähes samanlaisen tarinan itsekin. Olen edelleen täysin sellainen, että kun menee huonosti, en halua puhua kenellekään.
Pojalla ei tosin ole samanlaista miellyttämisen tarvetta kuin minulla, onneksi. Olin iloinen, kun alkoi tulla ensimmäisiä murrosiän merkkejä sanomalla vastaan, koska itse sulkeuduin, kun en halunnut pahoittaa vanhempieni mieltä. Vanhempani ovatkin, molemmat, olleet herkkiä ottamaan kaiken itseensä, oikeita itsesäälin mestareita.
Luulen, ettei poika halua ajatella kiusaamista silloin kun saa olla siitä erossa. Poikamme ei käsittääkseni hakeudu yleensä fyysisiin nahisteluihin, paremminkin yrittää pysyä niistä erossa. Olen varovasti yrittänyt kysellä, toisaalta tuntuu siltä, että liika kysely ahdistaa. Sen verran olen saanut selville, että rinnakkaisluokan poika on "vähän" kiusannut, mutta "äiti älä kysele" oli vastaus, kun kysyin miten. Mikä sitten lienee "vähän"? Koulu on iso, moniosainen ja sokkeloinen, joten ei opettajat varmaan ihan kaikkea ehdi nähdä.
- eka-luokalla
Mua itseäni kiusattiin eka-luokalla.
Asuttiin hyvinkäällä ja koulu oli iso.
En puhunut asiasta kotona mitään.
On tietysti eroa olla seitsemän luokkaa ylempänä ja kiusattu.
Mutta tilanne on kuitenkin sama ja tunne.
Ei kukaan halua myöntää että on kiusattu.
Asia kannattaa ottaa tosissaan puheeksi
eikä kääntää ongelmalle selkää ettei se pääse paisumaan. - been there
vieläkään.
Mitä se auttaa? - Tyttö
Minua kiusattiin 1 luokasta - 9. en koskaan puhunut asiasta kenellekkään, jotenkin vaan aina ajattelin että kyllä asiat hoituu, ja että kyllä kiusaajat lopettavat. Näin ei kuitenkaan peruskouluni aikana käynyt. Olen edelleen todella katkeroitunut tilanteesta, että menetin leikki/lapsuusvuoteni kiusattuna.
Asiasta on todella vaikea puhua, ja uskon että jos kyseessä poika, niin hän kertoo vanhemmilleen vielä pienemmällä todennäköisyydellä kuin tyttö. (kannattaa muistaa että poikien välinen kiusaaminen ei rajoitu yleensä vain nälvimiseen kuten tytöillä, vaan on tönimistä ja tuuppimista ja lyömistä)
Sinun täytyy vaan jotenkin saada poikasi avautumaan, sano vaikka että tilanteessa ei ole mitään hävettävää jos näin on ja että se ei ole hänen vikansa...
Ja vielä, isoissa kouluissa opettajat huomaavat valitettavan harvoin yksittäisen oppilaan hädän.
Onnea nyt kuitenkin teille! ja toivottavasti asiat alkavat sujua! - Melina
Niinhän se jokaisessa koulussa sanotaan, kuinka kiusaamiseen puututaan heti jne. Mutta ei sitä vaan puututtu, vaikka opettajat selvästi näki kuinka luokan poika kiusasi ja haukkui muita.
Koulun rehtori ja luokanvalvoja selitti minulle, että koulussa ei esiinny kiusaamista ja jos esiintyy siihen puututaan heti.
Yksi tyttö itki sen takia keskellä köksän luokkaa, ettei jaksanut enään kommentteja ulkonäöstään ja opettaja katsoi kumpaakin hölmistyneenä, ja jatkoi opetusta.
Ja asialle ei tehty mitään..
Että puututaanko?- äiti1001
No nyt se räjähti käsiin ja kyllä siihen puututtiin heti, mutta kotiin ei kyllä ilmoitettu mitään. Kuulimme jälleen kiertoteitse, mutta rehtori oli puuttunut asiaan, lapsi itse kertoi ja tämän vahvisti nuo tuttavatkin. En vielä tiedä mitä asianosaisille on tehty. Nyt sitten lapsi myönsi muutakin kiusaamista, jota ei tosin itse pidä kiusaamisena: samaan ruokapöytään ei saa tulla, kukaan eri rupea tekemään hänen kanssaan ryhmätöitä ym. Pitää tuota normaalina!
Olemme itse ottaneet kouluun yhteyttä. Lapsemme on rauhallisena "nörttinä" sellainen, joka vetää kiusaajia puoleensa, on tuokin selitys! - kiusatun äiti
äiti1001 kirjoitti:
No nyt se räjähti käsiin ja kyllä siihen puututtiin heti, mutta kotiin ei kyllä ilmoitettu mitään. Kuulimme jälleen kiertoteitse, mutta rehtori oli puuttunut asiaan, lapsi itse kertoi ja tämän vahvisti nuo tuttavatkin. En vielä tiedä mitä asianosaisille on tehty. Nyt sitten lapsi myönsi muutakin kiusaamista, jota ei tosin itse pidä kiusaamisena: samaan ruokapöytään ei saa tulla, kukaan eri rupea tekemään hänen kanssaan ryhmätöitä ym. Pitää tuota normaalina!
Olemme itse ottaneet kouluun yhteyttä. Lapsemme on rauhallisena "nörttinä" sellainen, joka vetää kiusaajia puoleensa, on tuokin selitys!Joskus tuntuu, että nämä kiusaamisasiat ovat niin vaikeita selvittää ja saada kiusaaminen loppumaan tekee mieli nostaa kädet pystyyn.
Oma tyttäreni sanoo nykyisin positiiviseksi sen ettei ole riippuvainen toisista, tietää mitä yksinäisyys on ja sietää sen.
Itse koin kaikkein vaikeimpana sen ettei kiusaajien vanhemmat halua uskoa lastensa kiusaavan. Ja palavereissa joita pidettiin eräs isä nauroi ja väitti tyttöni olevan vain kateellinen. Eräs äiti sanoin häntä omituiseksi jne. siis kaikin tavoin yritettiin tehdä kiusaamisesta jotenkin hyväksyttävää ymmärrettävää.
Vanhemmat liittoutuvat lastensa kanssa kiusattua vastaan. Kun meillä oli lopulta selvää näyttöä sähköpostissa niin vain yksi isä tyttärensä kanssa tuli pyytämään anteeksi.
Aikuisten asenteissa on paljon korjaamisen varaa.
Onko niin vaikeaa hyväksyä ettei epätäydelliset ihmiset saa täydellisiä lapsia ja kaikki sortuvat virheisiin joukossa tyhmyys tiivistyy ja mahdollisuus kasvaa on siinä että ottaa vastuun käytöksestään ja teoistaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862