ei ollut mikään mukava asia, eikä Klaaran poistuminen sekään tunnu kivalta.
Ensiksi lähti Alvar joka ei tullut vaikka pyysimme, hän kai lueskelee ja seuraa kuinka kaikki muut täällä palstalla pärjäävät.
Suhtaudutaanko joukossamme Ruuneperin lähtöön ikäänkuin luonnollisena seurauksena tuosta sanasodasta josta ei eroon päästy, hänellekin alkoi käydä kai liian rasittavaksi vastata vain syytöksiin, kuten Alvarikin.
Minä ainakin kaipaan Ruuneperin jutustelua, joskus kovin asiallistakin, mutta sopuisaa jutustelua kaiken kaikkiaan.
Ei kai hän vielä lähtenyt sinne etelään... ja voihan sieltäkin olla yhteyksissä palstalle.
Tule takaisin Ruuneperi.
Tule takaisin Klaara, anna palaa vaikka omatkin höyhenet kärventyisivät välillä.
Täällä alkaa olla niin yksipuolista juttelua, Zero meni, Lokari on ollut hiljaa ja muutama mies näkyy syntyvän yöllä, päivällä menevät hekin piiloon.
Ei luovuta kirjoittajista joista pidämme, ihan näin helposti, eihän.
Ruuneperin lähtö
21
1208
Vastaukset
- Anu.
Ei voi olla totta että niin vain lähtevät,
ehkä lepuuttelevat vain.
Tämähän vain on sellainen keskustelupalsta,
ettei pidä ottaa hernettä nenuun.
Joskus tuntuu siltä että olisi hyvä aika lopetella, mutta mitä tämän tilalle keksisi.
Tähän kun on tottunut niin tänne tulee
kirjoiteltua.
Ei se aina mene niinkuin itse haluaisi,
mutta ei pidäkkään mennä.
Onhan täällä tapiokin kirjoitellut,
mutta missä hänkin luuraa nyt.
Ja monen monta muuta, Hilmakka on pois,
sofia on pois ja monta muuta. - Liena
Olen ikuinen epäilijä ja pyydän anteeksi tuota luonnevikaisuuttani.
Kaikki nämä mainitsemasi nikit olivat hyviä keskustelijoita ja tuttujamme, ystävyydestä en sano mitään.
Toivon omaltakohdaltani myöskin heidän takaisin paluutaan, mutta, mutta..... Koska epäilijä olen, niin mielikuvitukseni lentää...........Onko kukaan "heistä" poistunut.- Helena
Mielessäni ja mielissäni olen tehnyt vähän samantapaisen havainnon, ainakin joittenkin kohdalla...
- Ellumari
Eikä minun mielestäni kannattaisi kenenkään toisen kirjoittajan takia poistuakaan.
Et sinä luonnevikainen ole ainakaan siinä mielessä, että kuvittelisit turhia. Kyllä täällä niitä vanhoja nikkejä hiippailee.
On jotenkin hassua pitää lähes dramaattinen "jäähyväispuhe" ja sitten kuitenkin pysyä palstoilla jollain muulla nikillä, tai käyttää moniakin sellaisia, niinkuin aikaisemmin sanoin "kertakäyttönikkejä." - viestitär
Asiaa kerrot. Ruuneperi lähetti hyvästit palstalle jo kohta vuosi sitten ja perimmäinen syy oli Hajupoika, vaikkei ollut palstoilla lainkaan. Alvarin poisrtumisen syy oli myös tappio Hajupojalaa. Näin kävi Klarallekin, joka yritti heti haastaa rumasti hajun, mutta tämä ei lähtenytkään kinaan mukaan.
Kirjatar kuuluu samaan klaaniin, häirikköihin,
torankylväjiin. - Liena
viestitär kirjoitti:

torankylväjiin.Ei kuulu Kirjatar häirikköihin, ei.
Täällä on muutama sellainen nikki jotka minä uskon sellaisiksi joiksi itsensä kuvailevatkin ja ovat kivoja ja mukavia.
Kirjar kuuluu taatusti juuri näihin "oikeisiin" henkilöihin. - Helena04
viestitär kirjoitti:
Asiaa kerrot. Ruuneperi lähetti hyvästit palstalle jo kohta vuosi sitten ja perimmäinen syy oli Hajupoika, vaikkei ollut palstoilla lainkaan. Alvarin poisrtumisen syy oli myös tappio Hajupojalaa. Näin kävi Klarallekin, joka yritti heti haastaa rumasti hajun, mutta tämä ei lähtenytkään kinaan mukaan.
Kirjatar kuuluu samaan klaaniin, häirikköihin,
torankylväjiin.älä vain tuosta pahoita mieltäsi. Vanhoja veisuja!
Minäkin olen pohjasakkaa ja ties vaikka mitä.
Hämmästyttävin lausunto oli n. viikko sitten sähköpostiini "apachelta" tullut viesti, jossa hän käski minun painua "hevon v.....n". Olen yrittänyt kysellä häneltä syytä tähän, mutta ei vastaa. Voisin näet yrittää korjata tapani mieluummin.
Hänen profiiliaankin yritin etsiskellä, mutta eihän tuolla haulla ainakaan nimimerkin mukaan vielä pystyne hakemaan - olen niin uuno näissä!
Jotkut ne ovat minuakin kurkkailleet, minä rassu en osaa, nyyh! Auttakaa! Et sinä, viestitär! -
HYVÄÄ HUOMENTA KAIKILLE! - kirjar
viestitär kirjoitti:
Asiaa kerrot. Ruuneperi lähetti hyvästit palstalle jo kohta vuosi sitten ja perimmäinen syy oli Hajupoika, vaikkei ollut palstoilla lainkaan. Alvarin poisrtumisen syy oli myös tappio Hajupojalaa. Näin kävi Klarallekin, joka yritti heti haastaa rumasti hajun, mutta tämä ei lähtenytkään kinaan mukaan.
Kirjatar kuuluu samaan klaaniin, häirikköihin,
torankylväjiin.kiitos arvioinnistasi suhteeni.
En tunne sinua mutta tehtaalle näkyvät askeleesi johtavan.
Sanoin jo aiemmin, asiat riitelee ei ihmiset, ja oletan, että oma mielipidekin on asia, ei ihminen.
Arvostele toki, siihen sinulla on oikeus. - kirjar
Helena04 kirjoitti:
älä vain tuosta pahoita mieltäsi. Vanhoja veisuja!
Minäkin olen pohjasakkaa ja ties vaikka mitä.
Hämmästyttävin lausunto oli n. viikko sitten sähköpostiini "apachelta" tullut viesti, jossa hän käski minun painua "hevon v.....n". Olen yrittänyt kysellä häneltä syytä tähän, mutta ei vastaa. Voisin näet yrittää korjata tapani mieluummin.
Hänen profiiliaankin yritin etsiskellä, mutta eihän tuolla haulla ainakaan nimimerkin mukaan vielä pystyne hakemaan - olen niin uuno näissä!
Jotkut ne ovat minuakin kurkkailleet, minä rassu en osaa, nyyh! Auttakaa! Et sinä, viestitär! -
HYVÄÄ HUOMENTA KAIKILLE!tuo galleria sivu aukeaa klikkaamalla sitä kirjekuorta, rekisteröidyn nimen perässä, ja jos henkilö on sinne kirjoittanut tietonsa, ja natanut ne julkisksi sivuksi, ne näkyvät, mutta jos hän on salannut sivunsa, mitään ei näy.
Calleriasivuilla on vielä kai häiriöitäkin.
Tuo viestitär viesti, minua saa arvostella, mutta mutta, mihin johtaakaan tie?
Ei minua aja tuo eikä muut täältä, riidellään tai ei.
Jos lähden tai olen muuten kirjoittamatta, se tapahtuu aivan omista valinnoistani.
HYVÄÄ JATKOA päivääsi.
- viestitär
Aikuinen nainen.
He kuten sinäkin kannatte kyytä povellanne.
Katkeroitunut ihminen on omituinen ilmiö.
Siinä sinä olet oiva esimerkki.- Ellumari
että Sofia ei ole poistunut palstoilta.
- Parantaa keskusteluilmapiiriä
Ellumari kirjoitti:
että Sofia ei ole poistunut palstoilta.
En toivo kenenkään poistumista, mutta kun katselen keskusteluja, joissa on nyt hyvät mahdollisuudet vertailla niin huomaatte jo nyt tapahtuneen palstoilla tervehtymistä.
"Häirikkö" on nyt pääasiassa 50 palstalla ja kas kummaa, sehän on keskustelluin eikä mitään riitaa ja toraa kuten ei aikanaan 80 palstallakaan keväällä, paitsi juuri Ruuneperi hengenheimolaisineen.
Olenko oikeassa vai vallan väärässä? - Ellumari
Parantaa keskusteluilmapiiriä kirjoitti:
En toivo kenenkään poistumista, mutta kun katselen keskusteluja, joissa on nyt hyvät mahdollisuudet vertailla niin huomaatte jo nyt tapahtuneen palstoilla tervehtymistä.
"Häirikkö" on nyt pääasiassa 50 palstalla ja kas kummaa, sehän on keskustelluin eikä mitään riitaa ja toraa kuten ei aikanaan 80 palstallakaan keväällä, paitsi juuri Ruuneperi hengenheimolaisineen.
Olenko oikeassa vai vallan väärässä?50 palstalla kirjoittelevat miehet ovat sen verran seuranneet touhujasi, etteivät ryhdy edes juttusille kanssasi.
Miten siinä nyt yksinäsi riitelet?
Runomissejä taas "hurmailet" esiintymällä herrsmiehenä ja hyvin, hyvin fiksuna , kaikesta jotain tietävänä keskustelijana. - viestitär
Ellumari kirjoitti:
50 palstalla kirjoittelevat miehet ovat sen verran seuranneet touhujasi, etteivät ryhdy edes juttusille kanssasi.
Miten siinä nyt yksinäsi riitelet?
Runomissejä taas "hurmailet" esiintymällä herrsmiehenä ja hyvin, hyvin fiksuna , kaikesta jotain tietävänä keskustelijana.Ellumarin kaukaa kierrän.
Kauneuttasi en tiedä, mutta kirjoittelusi kertoo
vääjäämättömästi, että olet silkkoa sisältä. - Niin näyttää
viestitär kirjoitti:
Ellumarin kaukaa kierrän.
Kauneuttasi en tiedä, mutta kirjoittelusi kertoo
vääjäämättömästi, että olet silkkoa sisältä.että kierrät kaukka.
Meni viitisen minuttia "kierroksella."
- Eipä huvita tulla palstoill...
Täällähän on vain hajupoika =Kaidepuu ja hänen klaaninsa muutama naisnikki jotka aina äänessä.
Muita ei mahdu tai ei anneta edes kirjottaa joka ikiseen nuo muutamat samat nikit heti kirjottaa ja kärkkäästi arvioi tai vähättelee .
Hyvät kirjottajat parhaat joutuu poistumaan kun ei ole mukava olla täällä .
Ajatte näköjään kaikki vuorollaan pois- Anu.
Ihmettelen miksi poistut, onhan täällä tilaa,
ei ole ketään poisajettu, eikä sellaiseen
täällä pystytäkkään.
Onhan täällä paljon muitakin kun vain
mainitsemasi, en ole lukenut yhtäkään
viestiä missä arvostellaan, tämä on nyt
pysynyt aika sovinnollisissa merkeissä.
Kaikilla on oma tahto jäädä tai lähteä,
kirjoittaa tai olla kirjoittamatta,
mutta minä toivon että jäät, vaikka en tiedä
kuka oletkaan, kun et nikkiäsi käytä.
Mutta ei sillä väliä, jää tänne vain
ei ajeta ketään pois. - Reetta
00OH-Älä välitä, eihän Villekään välittänyt vaikka oli seitsemän lapsen isä ja vielä poikamies!
Kyllä asia todella hiukan siltä vaikuttaa, mitä kirjoitit. Ikävä toisten poistuminen palstoilta,
voihan pieni väsymyskin tehdä tepposia.Jotkut kyllä palaavat keväällä palstoille muuttolintusten mukana.Turha yhtä nikkiä syyttää, känä sinänsä voi olla jopa aktivoivaakin, sanailuun tarvitaan aina kaksi osapuolta, naurattaa joskus känä keskustelut.
20 vuoden takaa muistelen kun suutuin armaalleni ja sanoin:"Kyllä sinä voit olla sitten suuri
pa--a," sain vastauksen:"Luuletko sinä etteikö minusta ole tuntunut usein samalta, mutta minä en ole sanonut sitä koskaan ääneen." Siinä sitä piti heittää pyyhe kehään kun nokille tuli.
Muinoin erään suuren firman johtaja läksiäispuheessaan totesi:"Ei kukaan ole paikallaan korvaamaton, aina löytyy tilalle uusi mies joka voi olla paljon parempi minua."
Tulkaa kaikki kynnelle kykenenvät "vääntämään kättä" palstalle syksyisten päivien piristeeksi... ajankuluksikin...alamaissa olon pois häätämiseksi.....
- MdK
Hei kaikille! Erikoisesti Ruuneperille joka on
lähtenyt lämpöön ja aurinkoon talven yli!
Tulethan taas jouluksi, silloin tulee señora Lyylikin sopivasti kuulumisiaan kertomaan.- Anu.
Lämmintä syksyä sinullekkin, johan kerrot kuulumisesi kun ehdit.
Kiva saada joukkoon taas vähän entistäkin, vaikka ei uusissakaan moitteen sijaa ole.
Tervetuloa vain kaikki yhteis tuumin,
tilaa on ja jos ei ole niin tehdään.
Uskon että Kaikki toivottavat sinut
lämpimästi tervetulleeksi. - SkillaN
Anu. kirjoitti:
Lämmintä syksyä sinullekkin, johan kerrot kuulumisesi kun ehdit.
Kiva saada joukkoon taas vähän entistäkin, vaikka ei uusissakaan moitteen sijaa ole.
Tervetuloa vain kaikki yhteis tuumin,
tilaa on ja jos ei ole niin tehdään.
Uskon että Kaikki toivottavat sinut
lämpimästi tervetulleeksi.jälleen ja nyt "kirjoitellaan".
En ole ehtinyt lukea kaikkea,mutta "sama" tyyli ei kolmeen päivään muuttunut.
Älkää hyvät ihmiset lähdöstä puhuko,mitä teemme pitkät syys-talvi-illat,jos ei lukemista ja kirjoittelua piisaa.
Uskon ja toivon ,että kaikki palaavat jonkun ajan perästä,eihän täältä malta pois olla.
Tuo moittiminenkin on jotenkin niin tuttua,että eipä sillä väliä,sanokoot mitä haluavat,haukkuva koira ei pure.:D
Minä olen nyt muutaman päivän jälkeen, niin intoa täynnä,että pois tieltä.
Sanonkin että lähtemis puheet loppui,kirjoitellaan ,kun jaksetaan,ja kiitos teille jotka jaksatte kirjoittaa,Skillanilta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710