Julkaistu: 16.5.2014 6:59
Sijoitusklubi WinCapitan raunioilta liikkeelle lähtenyt valuuttasijoitusyhtiö Graalia Finland ilmoittaa lopettaneensa kaupankäyntialustansa.
Graalian asiakkailleen lähettämän tiedotteen mukaan kaupankäynti yhtiön tarjoamalla nettialustalla on päättynyt 28. huhtikuuta. Yhtiö tarjoaa mahdollisuutta siirtyä vastaavan virolaisen palvelun asiakkaaksi.
Yhtiö lupaa bonusta asiakkailleen, jotka tekevät tämän siirron Graalian sivuston kautta.
Graalia Finlandin liiketoiminta oli tilinpäätöksen mukaan viime vuonna yli 182000 euroa tappiollista. Tilikauden tappio ylitti liikevaihdon, joka oli runsaat 120000 euroa.
Yhtiön hallitus vaihtui samoihin aikoihin kaupankäynnin lopettamisen kanssa.
Graalia Finland Oy perustettiin marraskuussa 2011. Yhtiö on aiemmin kertonut, että WinCapitan perustaja Hannu Kailajärvi oli mukana hankkeessa epävirallisen konsultin roolissa, ja monet entiset WinCapita-jäsenet ovat sijoittaneet yhtiöön.
Graalia on yrittänyt hakea sijoituspalveluyrityksen toimilupaa Finanssivalvonnalta, mutta sitä ei ole toistaiseksi herunut.
Kailajärvi on tuomittu vankeuteen WinCapita-petoksista, mutta Graaliaa ei ole epäilty rikoksista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288689460751.html
minähän sanoin taannoin, että finanssivalvonnalta ei tule lupaa
ne on julkisia asiakirjoja mitä finanssivalvontaan olen mailannut=)
Sieltä ne jokaikisen kirjoituksen voipi lukea joka haluaa=)
ja annoin vaan tiedoksi Fivalle en pyytänyt itselle vastausta=)
no loppu hyvin kaikki hyvin kun lupaa ei saaneet
https://www.graalia.com/fi/news/47/201/Graalia-suosittelee-Tallinex-valuutta-alustaa.html
No monet olivat heti sitä mieltä, että yritystä ei kannattaisi perustaa ollenkaan Suomeen, kuten minäkin.
Suomen puoltajat perustelivat asiaa sillä, että Suomessa toimii jo menestyksekkäästi Imatralla vastaava yritys, joka on palkittu myös innovaatiopalkinnolla.
Siis finanssivalvonnalta ei koskaan lupaa herunut, siis yritys pyöri tyhjää ja ajautui taidottomien Hannun ohjeiden vastaisten toimien myllyttämäksi ja jäljelle jäi ainut ja järkevä toiminta, mikä Suomessa on muutoinkin vallalla, eli yrityksen muuttaminen ulkomaille, kun veromarkat eivät selvästi kelpaa.
Wincapitalaisia ei pidätä mikään, koska me keksimme aina uutta kivaa puuhastelua. :) Hauskaa kesää kaikille, viikonloppuna lämmittää ja mökille ahistaa.
--Wincapitalaisia ei pidätä mikään, koska me keksimme aina uutta kivaa puuhastelua. :) --
Aika rankaa vit tuilua sinulta niille jotka saivat wincapitasta 20 vuoden ulosoton.
lupaa ei herunut koska yhtiö ei täyttänyt Suomessa olevia sääntöjä=)
""""""""Asiakkaiden jäljellä olevat vakuusvarat palautettiin 12.5.2014.
hehehehhh no tulikos parempi tuotto kuin pankin koroilla?=)
Ei siinä paljon ollut palauttamista, kaikki meni, metaanin haju jäi.
Kun töpinä otti ritolat viime vuonna, alkoi alamäki
Viron pojalla riitti kiinnostusta vain palkkapäivinä
Oliko Insinööri maksettu kilpimies ?