Suonenveto

Onko "suonenveto" jokin ikäihmisen yleisongelma? Kaikki tuttuni syövät magneesiumia ja vakuuttavat, että se auttaa suonenvetoon. No niin minäkin syön.

Meikäläisellä oli yöllä sellainen suonenveto, että jalka oli kuin puupölkky johon on isketty puukko, ja kipua koko kropassa niin että siinä yhdellä jalalla seisoessani ihmettelin, kaadunko oikealle vai vasemmalle, kun tasapaino pettää. Yhtään en olisi pystynyt estämään, jos olisin horjahtanut. Nyt aamullakin jalka on yhä kosketusarka.

Kun olen terveyskeskuksessa asiasta maininnut, kuulen lohdutuksekseni, että tuo on aika yleistä, juu.
23705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hei !!

Minulla oli myös suonenvetoja ja levottomat jalat.
Söin Krampitolia pitkään.

Sitten joku neuvoi:ostin puhdastavillaa olevat sukat (unisukan nimellä markkinoilta)

Niihin laitoin oikeaa kuparia olevia kolikoita.
Nyt en ole ainakaan 5v tarvinnut mitään pillereitä jalkojeni takia.
Ja suonen vedot loppui.

Äänestä
  • Kuten muori 67 sanoo, minullakin sekä levevottomat jalat sekä amakriinan aloituksessaan mainitsemia jaljojen suonenvetoja.
    Ilmeisesti mangnesiumin säännöllinen käyttö on vähentänyt unenaikana alkaneita suonenvetoja. Vain joku päivä sitten heräsin aivan krampattuna.

    Tuossa UKK:n henki pääsi Yle Puhekanavalta kuittaamaan; "Ellei tämä asia pian selvene, menen radioon ja pidän puheen". Sitä odotellessa, hei!

    Äänestä

Ostakaa apteekista sumutettavaa Magnesiumia. Se auttaa heti.

Magnesiumin ja kaliumin tasapaino, nestetasapaino ja seleenin saanti, asioita joista puhutaan kun puhutaan suonenvedosta.

Otan melkein päivittäin pari magnesium pilleriä, syön suolaa ja juon paljon, suonenvedoilta olen välttynyt, paitsi, kun pidän kumisaappaita, tai joudun seisomaan paljon, Yleisönpalveluksessa ollen joutuu olemaan jaloillaan suurin piirtein sen kuusi tuntia, joskus pidempäänkin.

Äänestä

Tässä puoliasiantuntijan sana:
Lihasten toimintaa säätelevät hermot. Hermoissa taas on välittäjäaineet joiden on oltava tasapainossa, muuten tulee häiriöitä niin keskushermostossa kuin ääreishermostossakin. mm lihasten supistuksiin.
Elimistölle tärkeät elektrolyytit ovat mm kalium, natrium, cloridit ja magnesium. Niiden osuus vesi- ja happoemästasapainon säilyttämisessä on tärkeintä.
Suonenveto on merkki tasapainon järkkymisessä.
Voi tietenkin lihasten liika rasittaminenkin tottumatta lisätä taipumusta.

Itse käytän magnesiumia rytmihäiriöihin. Se vähentää olennaisesti niitä tuntemuksia, onhan sydänkin lihas.
Olen siirtynyt mineraalisuoloista (Pan suola) tavalliseen suolaan (meri- ja vuorisuola), koska veren natriumarvoni ovat liian alhaiset. Vuosien diureettihoito verenpaineeseeni kai siihen syynä.
Suonenveto sattuu kohdalleni ani harvoin, silloin kyllä heti otan suolaa vaikka sillin muodossa.
Tämmöiseen käsitykseen olen päätynyt, mutta kuten sanoin asioita pohtinut puoliasiantuntijahan vain olen.

Äänestä

Kuljetan mukanani suolaa, se on tärkeää varsinkin nesteenpoistoa lisäävän lääkkeen, kuten verenpainelääkkeet, käyttäjälle.

Imeskelen isoja suolarakeita kun pieninkin tunne on, että suonenveto on tulossa.

Olin joskus niin lähellä kuolemaa tuon suolan puutteen vuoksi, että oli minuuteista kiinni kun ambulanssi tuli ja sain suolaa suuhun ja suoneen.

Kasvoistakin kouristi niin, että en saanut enää puhuttua.

Älkää hyvät ihmiset lopettako suolan käyttöä.
Syökää banaania silloin tällöin, se sisältää niitä tarkeitä hivenaineita joita elimistö kaipaa.

Sydämelle ja säärille magnesiumia.

Äänestä
  • Tällaiselle maallikolle on teroitettu iät ja ajat, että suolaa pitää vähentää ja välttää. Olenkin vähentänyt sen käyttöä vuosien mittaan ruuan valmistuksessa.
    Ihan yllättää tämä neuvo. Halpa ja hyvä lääke, heti käyttöön! Suolapurkki pöytään!

    Sanopa vielä Katleija, miten menettelisin, kun minulle annettiin erään toimenpiteen yhteydessä sair. poliklinikalla Kaleorid- resepi, kaliumin puutteen korjaamiseen, mutta terveyskeskus sanoi, ettei sitä tarvitse ottaa. En ole nyt sitten ottanut, mutta ihmettelen, miksi se edes määrättiin! Eikö se juuri torjuisi suonenvetoariskiä?
    Ei kai lääkkeestä pahaakaan seuraisi?

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    Tällaiselle maallikolle on teroitettu iät ja ajat, että suolaa pitää vähentää ja välttää. Olenkin vähentänyt sen käyttöä vuosien mittaan ruuan valmistuksessa.
    Ihan yllättää tämä neuvo. Halpa ja hyvä lääke, heti käyttöön! Suolapurkki pöytään!

    Sanopa vielä Katleija, miten menettelisin, kun minulle annettiin erään toimenpiteen yhteydessä sair. poliklinikalla Kaleorid- resepi, kaliumin puutteen korjaamiseen, mutta terveyskeskus sanoi, ettei sitä tarvitse ottaa. En ole nyt sitten ottanut, mutta ihmettelen, miksi se edes määrättiin! Eikö se juuri torjuisi suonenvetoariskiä?
    Ei kai lääkkeestä pahaakaan seuraisi?

    Minä olen syönyt kaliumia jo vuosikymmenet. Voithan tiedustella, mikä oli kalium-arvosi.
    Nykyisin Kaleorid, kuin muutkaan kalim-valmisteet eivät ole Kela-korvatttavia.
    Siten niitä kannattaa ostaa ilman reseptiä, tulee itselle halvemmaksi.
    Reseptillä ostettaessa apteekki perii toimitusmaksun.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    Tällaiselle maallikolle on teroitettu iät ja ajat, että suolaa pitää vähentää ja välttää. Olenkin vähentänyt sen käyttöä vuosien mittaan ruuan valmistuksessa.
    Ihan yllättää tämä neuvo. Halpa ja hyvä lääke, heti käyttöön! Suolapurkki pöytään!

    Sanopa vielä Katleija, miten menettelisin, kun minulle annettiin erään toimenpiteen yhteydessä sair. poliklinikalla Kaleorid- resepi, kaliumin puutteen korjaamiseen, mutta terveyskeskus sanoi, ettei sitä tarvitse ottaa. En ole nyt sitten ottanut, mutta ihmettelen, miksi se edes määrättiin! Eikö se juuri torjuisi suonenvetoariskiä?
    Ei kai lääkkeestä pahaakaan seuraisi?

    Kaliumia annetaan kaliumin vajaukseen. En tuohon keksi muuta kun sen, että kaliumarvot olivat korjaantuneet. Silloin lisäkaliumia ei tarvita. Liian korkea veren kalium on vaarallista. Toivottavasti veriarvosi tulevat kontrolloiduksi, jos niissä on vaihtelua ollut.
    Suonenvedon takia elektrolyyttitasapainostasi olisi huolehdittava. Liekö sulla joku lääke, joka sitä horjuttaa.

    Äänestä

  • katleija kirjoitti:

    Kaliumia annetaan kaliumin vajaukseen. En tuohon keksi muuta kun sen, että kaliumarvot olivat korjaantuneet. Silloin lisäkaliumia ei tarvita. Liian korkea veren kalium on vaarallista. Toivottavasti veriarvosi tulevat kontrolloiduksi, jos niissä on vaihtelua ollut.
    Suonenvedon takia elektrolyyttitasapainostasi olisi huolehdittava. Liekö sulla joku lääke, joka sitä horjuttaa.

    No hyvä, en rupea itselääkinnöintiin, sillä olin verikokeissa ja sen jälkeen sanoivat, ettei sitä troppia tarvita.
    Täytyypä panna mieleen tuo elektrolyyttitasapaino.

    Kiitos.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    No hyvä, en rupea itselääkinnöintiin, sillä olin verikokeissa ja sen jälkeen sanoivat, ettei sitä troppia tarvita.
    Täytyypä panna mieleen tuo elektrolyyttitasapaino.

    Kiitos.

    Makriina ek

    Hyviä ohjeita sait villasukista alkaen, mutta itse en voi pitää sukkia, joten "korvaus" hoitoakin on, siis minulle.

    Minulla on verenpaine lääke, jossa on tämä nesteen poisto...tietääkseni, no on, on?

    Yöllä kuitenkin sääreni kramppaa ja ne ovat aivan "jääkylmät", vaikka varpaat ovat "tulikuumat". Silloin joudun nousemaan ylös, mutta olen huomannut, että ottaessani muutaman merisuola rakeen ja juoden, niin kivut lakkaa. Tästä eivät terkkarissa kovinkaan innostuneet, mutta ei heillä ollut muutakaan neuvoa.

    Usein, kun kivut on kovat, pistän myös Hirudoid-salvaa ja kiedon lämpimän kaulaliinan sääriini. Ei se tarvitse olla kaulaliina, kuten ymmärrätte, mutta todella lämmittävä kuitenkin ja minulla varpaat paljaiksi..

    Lähinnä uskon Katleijan antamaan diagnoosiin, että nestetasapainosta on kysymys.

    Rohkenenko tunnustaa, että pahimmat krampit on tiedossa, jos olen nauttinut alkoholia? Silloin on jo syytä varata yöksi Merisuola rakeet ja juotavaa, kuten nämä käyttämäni kaulaliinat, joilla ei ole enää muutakaan käyttöä.

    Naurakaa vain ja ivatkaa, mutta joskus mumminkin mieli tekee hieman "driksuilla"!

    Äänestä

Suonenveto vaivannee meitä kaikkia. Pahimmat suonenvedot olen kokenut lihasrasitusten seurauksena.

Silloin kun tanssin paljon sain noita kohtauksia voimakkaina ja usein. Nuo suonen vetokohtaukset ovat seurauksia siis lihasrasituksista ja kun näihin liittyy tyypillisesti myös hikoilu, on kyseessä myös nestevajaus.

Janoreaktio ei ikääntyneenä enää toimi ja niinpä on turvauduttava pakkojuontiin. Taitaa juomistarve päivässä olla n. 2 litraa ja sitä muistaessani toteutan.

Suolan merkitys on suuri ja vanhana kansankonstina on kaataa kielelle suolaa "riittävästi" ja antaa sen hiljaa liueta. Suolan liuettua häipyy myös suonenveto.

Pelaan kerran pari viikossa korttia ja siinäkin saan kovia kouristuksia käsiini kun korttimäärä on suuri. Suolaista vettä pika-apuna tai suolaa kielelle on tuloksellista.

Muistan poistaneeni kerran Mobilat-merkkisellä urheiluvoiteella tällaisen kovan lihaskrampin, sinne meni kuin taikoen.

Äänestä
  • Hyvä kikka toi Mobilat. Täytyykin pitää mielessä.
    Ja suolaa varasin jo viime yöksi yöpöydälle, ajattelin, että niillä kintuilla ei koikkelehdita suolapurkille tosipaikan tullen. Mutta selvisin aamuun asti ilman suonenvetoja.
    Kiitokset neuvoista. Lohduttavaa todeta, ettei ole pulmineen yksin.

    Äänestä

On se todella hyvin tuskallinen kipu kun suonenveto iskee pohkeeseen. Ja vaikea saada loppumaan silloin nopeasti. Joku mainitsi kortinpeluusta saavansa saman. Ihmettelin ensiin, mutta sitten muistin, että itsekin saan joissain tilanteissa karampin, joka vetää peukaloita etusormeen kiinni.
Aloitin jauhemaisen megnesiumin syönnin ja vaivat hävisivät. Nyt syön jotain Calsium/Magnesium pillereitä joita pitäisi ottaa kaksi päivässä, mutta näköjään yksi päivässä on riittänyt toistaiseksi.

Äänestä

Kyllä varmaan kuulunee meidän ikään,minulla on molemmat,levottomiin jalkoihin lääkärin antamat lääkkeet..

Äänestä

Nuorempana suonenveto liittyi kumisaappasiin, karkeaa suolaa yöpöydältä suuhun...5vitosena määrättiin statiineja, kolesteroli 7ja jotakin....söin niitä noin vuoden....HIRVEÄT SUONENVEDOT LÄHES JOKA YÖ....lopetin statiinien syönnin...suonenvedot loppuivat..välittömästi....lääkäri sanoi minun olevan kuolemanvaarassa, (stentit sydämessä) jos en suostu syömään kolesterolilääkkeitä...myönnyin siihen....kuolen mieluummin kuin kestän niitä suonenvetoja...nyt en edes tiedä mikä on kolesteroli-arvo...ei ole pariin vuoteen mitattu.
Suola on yöpöydällä, ehkä 3-4 kertaa vuodessa on tarve.

Äänestä
  • Minkäs ikäinen olet nyt?
    Oli samat ongelmat kun aloitin statiinit kai 10 vuotta sitten. Vaihdoin sitten merkkiä ja puolitin syönnin joka toiseen päivään pienintä pitoisuutta. Sillä systeemillä kolet on noin 5:n paikkeilla, enkä aio lisätä lääkitystä vaikka lääkäri sitä suosittelikin.

    Äänestä

Statiinit vievät lopulta liikuntakyvyn. Kuulin erään lääkärin kieltäneen palvelutalossa asuvalle isälle antamasta statiineja, joku lääkäri oli niitä isälle määrännyt ja poika joka asui toisella paikkakunnalla, ihmetteli isän luona käydessään kun isä ei päässyt kipeiden pohkeiden vuoksi kävelemään. Lapsi huomasi isällensä määrätyt kolesterolilääkkeet ja kielsi niiden antamisen. Isä liikkuu taas omin jaloin!

Sain lääkäriltä nivelkipuihin jotain lääkettä, otin viikon, en päässyt enää rappuja ylös, lopetin pillerit ja nyt voin liikkua niin kuin haluan, tanssina ja lenkkeilen, niveletkin kestävät, mutta lääke jumitti pohjelihakseni.

Kolesterolilääkkeitä ne eivvät olleet, arvot ovat ihanteelliset. Syön voita ja punaista maitoa, kananmunia ja läskiä, kuten olen koko ikäni tehnyt.
Ei kolesterolikaan siis ole kiinni siitä mitä syö, vaikka lääkärini aina ihmettelee minun ruokatottumuksiani kun arvot ovat näin hyvät.

Äänestä

64 on ikää nyt, lääkäri suositteli jotakin "kolmatta" statiinimerkkiä, en niitä hakenut ja pienempää annostustakin yritettiin..ei apua...suonenvedot olivat niin tuskallisia, ei suolakaan auttanut, lisäksi vielä palelin...24 asteisessa huoneessa suonenvetojen ollessa kovimmillaan...unta oli tietenkin vaikea saada.
Ikäni olen paljon liikkunut ja ollut hyväkuntoinen, kunto huononi...ja parani selvästi kun lopetin statiinien syönnin.

Kerron vaan kuinka omalla kohdalla on, en kehoita ketään tekemään näin, ottamatta paremmin selvää asiantuntijoilta.

Äänestä
  • Taisi löytyä vika minunkin jalkoihin, kun statiineja syötyäni en meinannut päästä rappuja ylös enkä alas, mutta nyt pääsen vaivatta. Lopetin siis nuo statiinit (simvastatin)syönnit.

    Paleluusi antaisin vinkin. Käy mittauttamassa kilpirauhas arvosi. Ainakin lapseni paleluun löytyi syy kilpirauhasesta.

    Äänestä

  • homma hoidossa kirjoitti:

    Taisi löytyä vika minunkin jalkoihin, kun statiineja syötyäni en meinannut päästä rappuja ylös enkä alas, mutta nyt pääsen vaivatta. Lopetin siis nuo statiinit (simvastatin)syönnit.

    Paleluusi antaisin vinkin. Käy mittauttamassa kilpirauhas arvosi. Ainakin lapseni paleluun löytyi syy kilpirauhasesta.

    Palelu liittyi suonenvetoihin, takareisien krampin ollessa pahimmillaan tuli kylmä, vilu, joka helpotti kun suonenveto loppui.

    Äänestä

Jotenkin jäänyt maidon juonti vähemmälle kuin nuorempana. Maidossahan on magnesiumia. Seurauksena ajoittain suonenvetoja. Aloin ottaa tabletin magnesiumia aamuisin ja suonenvedot loppuivat siihen. Nyt otan puolikkaan joka aamu eikä enää suonet vetele.

Äänestä

Kun jalat ovat usein kylmät, pidän villasukat jalassa nukkuessani. Yöllä ei kramppeja ollut, mutta aamulla sukkia riisuessa suonenveto iski rajuna.
Otan päivittäin sen mangnesium tabletin. Hyöty- ja muuta liikuntaa jokaisena päivänä mahdollisuuksien mukaan.

Levottomiin jalkoihin ehkä pientä lievennystä iän myötä. Lieneekö jalkojen huono verenkierto yhteydessä levottomiin jalkoihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Makriina ek kirjoitti:

Onko "suonenveto" jokin ikäihmisen yleisongelma? Kaikki tuttuni syövät magneesiumia ja vakuuttavat, että se auttaa suonenvetoon. No niin minäkin syön.

Meikäläisellä oli yöllä sellainen suonenveto, että jalka oli kuin puupölkky johon on isketty puukko, ja kipua koko kropassa niin että siinä yhdellä jalalla seisoessani ihmettelin, kaadunko oikealle vai vasemmalle, kun tasapaino pettää. Yhtään en olisi pystynyt estämään, jos olisin horjahtanut. Nyt aamullakin jalka on yhä kosketusarka.

Kun olen terveyskeskuksessa asiasta maininnut, kuulen lohdutuksekseni, että tuo on aika yleistä, juu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu