Kun nyt poliisista on keskusteltu, niin olin itse näkemässä tutkintaa ja käräjiä, joissa henkilö tuomittiin oikeudessa.
Käräjillä valehtelivat tutkinnanjohtaja, verotarkastaja sekä poliisi.
Jälkeenpäin tutkinnanjohtaja pahoitteli tuomitulle tapausta.
Käräjillä valehtelivat tutkinnanjohtaja, verotarkastaja sekä poliisi.
Jälkeenpäin tutkinnanjohtaja pahoitteli tuomitulle tapausta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mun naapurissa tehtiin vuonna 2005 laiton kotietsintä, josta on myös videoaineisto olemassa.
Jälkeenpäin oikeudessa kävi ilmi, että kotietsinnälle ei ollut lupaa.
Poliisi pahoitteli tapahtunutta.
Epäilty teki vuonna 2005 asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Vielä ei ole asialle tehty mitään. 10 vuotta vasta mennyt!
Ei näytä menevän kovalloiseen kanssaan millään, että Suomessa ei ole olemassakaan mitään kotietsintälupaa.
Kotietsintä tehdään POV:n määräyksestä. Eli, kotietsintä tehdään hänen määräyksestä. Sen voi tehdä myös ilman määräystäkin pakkokeinolaissa luetelluin edellytyksin.
Epäillyn täytyy olla vähän hei, sillä jokainen muu tilaisi itselleen päätöksen tekemästään tutkintapyynnöstä, eikä odottelisi 10 vuotta ja hölmönä ihmettelisi.
kyllä niinkin, mutta !!!!!
tutkinnanjohtaja uhkaili, että saattaa löytyä pussukoita ( huumeita) jos alan isottelemaan.
Että siitä 5 - 6 vuottaa linnaa.
Ei se hölmö ole, jos poliisia kumartaa, koska kaikkein epärehellisimmät sieltä löytyvät ja kun palkka on pieni, pitää muuten päteä.
Vai oletkos tavannut rehellistä poliisia?
Vuonna 1973 rikospoliisin kuulustelussa Aleksanterinkadulla Helsingissä rikospoliisi esittäytyi rehellisenä ja rehtinä kuulustelijana ja meinasin uskoa häntä. Kyllä, hänellä oli rehellinen siilitukka ja körmy niska.
Ennen kuin kuulustelu alkoi, hän lauloi asioita, todellisena ja vain minä tiesin etteivät ne pitäneet paikkaansa ja poliisi valehteli sen kuin kerkesi.
Minua hän ei voinut sanoa epärehelliseksi ja valehtelijaksi koska lakkasin puhumasta edes omista asioistani. Kavereiden asioista en puhunut koskaan.
Siitä eteenpäin seuraavat kymmenen vuotta jouduin tekemisiin heidän kanssaan useinkin ja en uskonut yhteenkään poliisiin.
Vaikka lopetin kriminaalisen urani jo tuolloin, ei luottamukseni poliisiin ole palannut vieläkään.
Mitä tulee heihin itseensä, heistä moni oli niin sanottuja ´redejä´ vanhanliiton poliiseja. Heidän kanssaan kuitenkin pärjäsi. Järjestivät tupakkaa ja kahvia ja vastineeksi eivät peränneet tunnustusta. Joskus jopa suosittelivat, että älä puhu kuin vasta oikeudessa kun olet nähnyt pöytäkirjat ensin.
Itse asiassa heistä jotkut vihasivat vasikoita.
Poliisi ammattikuntana on rapautunut alaspäin jo 80 luvulta alkaen. Siihen kuorrutettuna korruptiot ja laittomuudet, nyt entistä pahempana esim Aarnion myötä, ei rapautukselle näy loppua.
Nykyajan poliisi on valmis myymään vaikka isoäitinsä omaisuuden ennen kuin mummi on edes arkussa, niin pinnalliseksi ja ahneeksi on elämä synkentynyt.
kyllä se niin taittaa olla,ettei rehellisiä poliiseja ole ..ainakaan riittävästi..se on itse kukin turpa/pärstä kerroin.joka määrittelee kenekin kohtalon noissa ympyröissä..ja mikään tutkinta pyyntö ei vedä,se on huomattu jo kauan sitten..
-kyl se oikeudenmukaisuus on haave,eikä toteudu,enen kuin iso remontti lähtee taas käyntiin...nii..jos ..lähtee..kuka sitä enää uskaltaa...
-historiassamme on niin paljon esimerkkejä...
Kannattaa maksella vähän verotarkastajille lahjuksia, niin saa olla rauhassaan. Näin itse tein parikymmentä vuotta. Meni satojatuhansia, mutta firmani sai tarkastuksista ns. Puhtaat paperit.
Että hölmö, jos ei vielä tätä tiedä.
Mulla kävi tapaus, että firmani konkurssin jälkeen kesämökkini osti sama verotarkastaja, joka oli tehnyt tarkastuksen. Siis pesänhoitajalta, sai halvalla.
Vaimoni olisi maksanut enemmän, mutta se ei sopinut.
Kun olen pikkupaikkakunnalla, niin tunnen myös toisia, joille on käynyt vähän samoin.
Po. Pesänhoitajalla onkin melkoinen omaisuus.
Myös entisellä mökilläni on pesänhoitaja vieraillut. On siinä nauru raikunut.
Nyt mulla on 8 vuotta ollut firma Virossa. Verot ym. maksan ja kaikki sujuu aivan toisin, kun Suomessa. En ole myöskään kuullut, että täällä virkamiehet kiristäisivät pimeitä lahjuksia.
Poliisi väärentää telekuuntelumateriaalia ja oikeusasiakirjoja, harjoittaa laitonta salakuuntelua jne.
http://poliisirikollisena.wordpress.com/?s=Poliisi "väärentää" telekuuntelu materiaalia, suorittaa "laitonta"
Rehellinen poliisi on satuolento.
Täälä Lappisa tapahtui muutama vuositen aikka erikoinen hirvensalakaato no juttu meni näin juuri virkaan astunut riista poliisi n koira haukkui hirveä kun kuului kiväärin laukaus no riistapoliisi sitä tietenkin ihmeteli että kuka se hänen koiran hirven ampui no riistapoliisi lähti tietenkin haukunsuuntaan ja siellä kaadola olin iso musta partainen mies joka kiväärilä uhaten otti riista poliisilta känykän ja kiväärin läjti pois paikalta no riistapoliisi odoti aikansa lähti hakemaan apua no äikä menyt kauvaa paikele tulli poliisi ja jälki koira ja koiran ohjaa ihmetteli ei tänne hirven kaadole tulle kuin tämä riistapoliisin hajujälki hän sanoi poliisille ja ei kuulema ollut sanonut siihen mitään no ei mennu kauvaa kun pidäntetiin tuntomerkiehim sopiva mies häntä kuulusteltiin ja yritettiin saada tunnustamaan koko hitvo homma mutta miespiti pintanssa tunnustanut rikos ta juttu meni aikanaan oikueteen olo minusta kyllä moinen sirkus koska miestä vastaan olevat todisteet kyllä eksityt ja näkö havainnot kyllä aika usmatuomat sillä tämä riista poliisi kuulema mennyt tämäm miehen peräsä rantaan nähnyt kaveri pakeni ranasta keltaisela pulpeti veneelä syytety kyllä omisti sellaisen mutta vene kaadon aikaan toisesa pääsä suomea ja hirvestä löydety kuula olli myös yhtäkiä hävinyt eikkä jutun utkia tienyt minne se olli joutunut mutta kerron huomenna lisää