Chrystal

Sain kuulla miesystävältäni eilen mieltäni järkyttävän asian. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle nyt. Hän on salannut minulta oleellisen tärkeän asian ja kertoi nyt sen. Tässä nyt pohdin onko meillä enää mitään mahdollisuutta jatkaa yhdessä? Pystynkö unohtamaan ja antamaan anteeksi ja aloittamaan uudelta pohjalta alusta? Vai onko ehkä tieni sittenkin lähteä eteenpäin yksin?
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!
Joskus kuvittelee tuntevansa toisen ja saa huomata, ettei tunnekaan. Mies näyttää pettäneen luottamuksen väliltänne pahemman kerran. Näyttää, että viha ja suru vuorottelisivat koko ajan mielessäsi ja olet ahdistunut tilanteesta. Mietit ja mietit asiaa etkä löydä ulospääsyä. Ei ihme, että koet kaiken kaatuvan päälle. Näen tämän miehen tehneen sellaista, mikä panee sinut todella miettimään kovastikin. Jotenkin tuo näkemykseni miehestä on aika ristiriitainen. Vaikka sinulle nyt tulee tietty kuva tuon tapahtuneen kautta väistämättä tästä miehestä ja vaikka hän on pettänyt luottamuksesi, niin täältä katsoen mies ei kuitenkaan vaikuta ollenkaan huonolta, vaan hänessä on paljon positiivista puolta. Esille nousevat tässäkin enemmänkin positiiviset asiat, kumma kyllä. Eli en näe miestä tekosistaan huolimatta kamalana.
Neuvona tulee, että ei kannata tehdä mitään kovin pikaista, hätiköityä tässä vaiheessa. Ota vaikka hieman etäisyyttä mieheen (kertoen sen hänelle) ja anna tomun laskeutua ...ja katso sitten. Näet kokonaisuuden paremmin hetken päästä kuin nyt, kun seisot itse tuon asiaympyrän keskellä. Kun tomu on laskeutunut ja kiihtymyksesi tasaantunut, sinulla on enemmän potentiaalia "tarkkailla asiaa laajemmin". Nyt tässä nousee niin paljon tunnejuttuja pintaan, että helposti menee tunteen perässä ja tekee senmukaisia ratkaisuja pikaistuksissaan.
Anna aikaa, on neuvoni ja tee ratkaisusi vasta sitten...ja sittenkin useamman asian pohjalta kuin vain yhden. Sinulla on kuitenkin oikeus sanoa tuolle miehelle ihan suoraan, mitä ajattelet ja miten asia on vaikuttanut sinuun.
En saa vaikuttaa päätökseesi ratkaisusta tässä, se on kielletty. Siksi en voi sanoa enempää. Kun kysyt, onko mahdollisuuksia jatkaa tästä, sanon, että on. Kysymys on siitä, etteikö kriisiasioita elämään tulisi, vaan siitä, pystyvätkö ihmiset niitä ratkomaan ja miten.
Mutta tuollaisia neuvoja nousi. Kun aikaa on hieman kulunut, sinä kyllä jo tiedät, mitä haluat tehdä.
Toivon voimia sinulle, rakkain terveisin
Chrystal

Äänestä

Kiitos Chrystal

Äänestä

No niin, hyvä. Noin sen näinkin, mutta sinulle pitää antaa se valinnan mahdollisuus. Ja siksi tuo neuvokin, koska mies on hyvä ja rakastaa sinua oikeasti. Jos te päätätte yhdessä tuosta selvitä, uskon, että suhteenne on entistä vankemmalla pohjalla. Olet oivaltanut jotain tosi tärkeää rakkauden oikeasta olemuksesta tämän tapahtuman kautta. Sitä rakkaus on, antaa anteeksi, kun riittävästi rakastaa ja toinen pyytää anteeksi, kun riittävästi rakastaa. Tässä kohden on hyvä luoda uusia, toimivia pelisääntöjä suhteeseen myös.
Rakkautenne kantaa, kyllä, se on mahdollinen.
Rakkautta elämäänne toivoen
Chrystal

Äänestä

Kiitän sinua sydämeni pohjasta Chrystal

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuntuu raskaalta kirjoitti:

Sain kuulla miesystävältäni eilen mieltäni järkyttävän asian. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle nyt. Hän on salannut minulta oleellisen tärkeän asian ja kertoi nyt sen. Tässä nyt pohdin onko meillä enää mitään mahdollisuutta jatkaa yhdessä? Pystynkö unohtamaan ja antamaan anteeksi ja aloittamaan uudelta pohjalta alusta? Vai onko ehkä tieni sittenkin lähteä eteenpäin yksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu