TORIVILLE

joko käyty maistelemassa ruokia?
491741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Ruuat ovat pienikokoisia, mutta maittavia.
Hintavia kokoonsa nähden, kun on tottunut saamaan ähkymätöt edullisella, ja nyt maha tuli sopivasti täyteen.

Äänestä

En ole oikein viihtynyt Torivillessä. Syitä monia. Asiakaspalvelu ei yhtä hyvää kuin aikaisempina kesinä toisen omistajan alaisuudessa. Ei se nytkään varsinaisesti huonoa ole, mutta ei siellä sellainen lämpimä tunnelma enää ole. Lisäksi terassi nyt jotenkin "hajallaan" kahdessa osassa. Se toinen puoli tuo mieleen jonkun 90-luvun alun snägärin penkit. Alussa kahvilassa ei ollut tarjolla sanomalehtiä. Nykyisin onneksi yleensä on, mutta ei aina. Ne kyllä kuuluu kuvioon. Lisäksi jos oikein ymmärsin niin torikahvilasta ei enää saa santsikuppia ilmaiseksi. Tämä on askel huonompaan suuntaan noin asiakkaan kannalta.

Äänestä
  • Onneksi Ellin Grilli tulee takaisin torille, saattaa porukka viihtyä siellä...

    Äänestä

Alaikäinen myy siellä olutta. Miten mahtais anniskelulupien käydä kun viranomainen sais tietää?

Äänestä
  • Alaikäinen saa tarjoilla alkoholi pituisia juomia, tämä edellyttää että hänellä anniskelupassi ja että vastaava on läheisyydessä. Joten ota asioista selvää...

    Äänestä

  • baarimestari99 kirjoitti:

    Alaikäinen saa tarjoilla alkoholi pituisia juomia, tämä edellyttää että hänellä anniskelupassi ja että vastaava on läheisyydessä. Joten ota asioista selvää...

    Selvennä, millaista on alkoholi pituinen juoma?

    Äänestä

  • ikin kuullu kirjoitti:

    Selvennä, millaista on alkoholi pituinen juoma?

    Alkoholipitoisia juomia. Joko ymmärsit?`

    Äänestä

  • tiedän sen alaikäisen ja se siitä reppanasta..huh huh

    Äänestä

Pettymys oli. Eihän siellä ollut tietoakaan torikahvilasta. Yrittäjien kannattaisi vierailla mm. Savonlinnan, Kuopion, Mäntyharjun ja Helsingin toreilla. Ihan jo tarjottavien tuotteittenkin osalta. Odotin kahvilaa, mutta grillihän se olikin.

Äänestä

ei vaatisi paljoa tehdä yhtenäinen tila niinku männä vuosina, outo ratkasu nykyään, pitää istua kun sillit purkissa. laajennusta toivoisin ja samaan tyyliin kun viime vuonna, toimi hyvin.

Äänestä

Eipä tietoakaan torikahvilan viihtyisyydestä! Mitähän on sopimuksessa kaupungin kanssa? Kahvila vai grilli? Mutta toivottavasti palataan torikahvilakulttuuriin.

Äänestä

Itse en tykännyt tavasta... että kun tilaan vaikka kanahampurilaisen ja se on valmis, niin myyjä huutaa luukulta "kanahampurilainen"
Hmm.... en mä halua koko kansan tietävän mitä mä sielä syön ja nytki sielä oli kaksi tyttöö paikalla ni ois toinen voinu pöytiin tarjoilla... Josko en mitää ravintola meiniinkä meinaakkaan mutta edellisinä vuosina kaikki oli paremmin!
ja ennenkaikkee se ilmanen santsi kahvin puuttuminen... ei olekkaan enää minun kantis :(

Äänestä
  • >en mä halua koko kansan tietävän mitä mä sielä syön

    Miten estät muiden katselemisen ruokaasi?

    Äänestä

  • wwerwerwer kirjoitti:

    >en mä halua koko kansan tietävän mitä mä sielä syön

    Miten estät muiden katselemisen ruokaasi?

    Kyllä siellä alaikäinen myi olutta ! Teen asiasta ilmoituksen vaikka olevinaan isommankin yrittäjän lapsi niin alaikäinen ei saa tarjoilla alkoholia! Se toinen tukeva myyjä huokui huonoa hygieniaa pantava päässä ja kolmas seistä napotti katselu maisemia .. Pöydät likaisia ja niin myyjätkin

    Äänestä

  • wwerwerwer kirjoitti:

    >en mä halua koko kansan tietävän mitä mä sielä syön

    Miten estät muiden katselemisen ruokaasi?

    Ehkä ilmaisin väärin asiani, näkeehän sen mutta ei sitä tarte kuuluttaa ympäriinsä, tai sitte oon vaan tottunu parempaan palveluun.

    Äänestä

  • Tarja maria kirjoitti:

    Kyllä siellä alaikäinen myi olutta ! Teen asiasta ilmoituksen vaikka olevinaan isommankin yrittäjän lapsi niin alaikäinen ei saa tarjoilla alkoholia! Se toinen tukeva myyjä huokui huonoa hygieniaa pantava päässä ja kolmas seistä napotti katselu maisemia .. Pöydät likaisia ja niin myyjätkin

    Alaikäinen saa anniskella, mikäli hänellä on anniskelupassi ja paikalla on myös vastaava...

    Oletkos kysynyt löytyykö tytöltä anniskelupassia?

    Äänestä

  • Tarja maria kirjoitti:

    Kyllä siellä alaikäinen myi olutta ! Teen asiasta ilmoituksen vaikka olevinaan isommankin yrittäjän lapsi niin alaikäinen ei saa tarjoilla alkoholia! Se toinen tukeva myyjä huokui huonoa hygieniaa pantava päässä ja kolmas seistä napotti katselu maisemia .. Pöydät likaisia ja niin myyjätkin

    Tarja Maria kannattaisi ensiksi ottaa asiasta selvää, ennen kuin rupeat täällä keuhkoamaan! Oletko miettinyt että tuosta sinun sanonnasta voisi myyjät nostaa kunnian loukkauksesta syytteen...esim. että myyjät ovat likaisia. Tarja Maria mene sanomaan naamatusten asiasta omistajille tai työntekijöille.

    Äänestä

Ainakin makkarapotut hööstettynä kebapilla ol tosi hyvät,ähky tuli....

Äänestä

Kalliit kahvit, ihan Harjamaan hinnoissa, 1,80 ekee ja huomenna kävelen Väisäsen luukulle...

Äänestä

narisioita riittää aina.. eri yrittäjät ja eri toimintaperiaatteet ilmeisestikkin nyt. eikös paikka ole nykyään enempi grilli? näin minä olen sen ymmärtänyt ja ei minulla asiasta valitettavaa ole.kaikkia ei voi aina miellyttää ja suomalaiset on huonoja sopeutumaan kaikkeen uuteen. enkä ole erityisesti huomannut mainittavaa työntekijöiden hygieeniasta.
kyllähän kahviloita iisalmessa riittää..varmaan jokaiselle mieleinen? menkää niihin. ja onhan se täällä helppo valittaa kun kasvoja ei uskalleta näyttää. minä ainakin menen sanomaan suoraan jos valitettavaa on. aijjon jatkossakin käydä makkarapotut syömässä torilla, sieltä saa nimittäin kaupungin parhaat!

Äänestä
  • ja ollenkaanhan ei huomaa kenen kirjoitusta...säälittävä M

    Äänestä

Hyvä ruoka, hyvä hinta ja kaunis nuori myyjä.

Äänestä

Ilmoituksessa haettiin torikahvilayrittäjää. Jos kerran Iiden satsaa torielämään, tässä kyllä mentiin vikaan. Lapinlahdellakin on parempi torikahvila 4H:n toimesta, kun Iisalmen torin kahvila. Eihän valikoimaa tarvitse olla pilvin pimein, kuhan on hyvää suolaista ja makeaa kahvileipää ja hyvä kahvi.

Äänestä
  • Sen rakennuksen kaupunki teki alunperin Ellille grilliksi, joten grillinä pysyköön ympäri vuoden.

    Äänestä

  • Ville Tori kirjoitti:

    Sen rakennuksen kaupunki teki alunperin Ellille grilliksi, joten grillinä pysyköön ympäri vuoden.

    Hei nyt oikeesti ! Siellä töissä alaikäinen joka tarjoilee alkoholia , eikä myyjä edes antanut rahaa oikein takaisin enkä saanut kuittiakaan vaikka pyysin , jos en tuntisi tytön äitiä niin ilmoittaisin poliisille ja tuskinpa tyttö ilman äitiään mitään töitä olisi saanutkaan!

    Äänestä

  • Armiarmadtus kirjoitti:

    Hei nyt oikeesti ! Siellä töissä alaikäinen joka tarjoilee alkoholia , eikä myyjä edes antanut rahaa oikein takaisin enkä saanut kuittiakaan vaikka pyysin , jos en tuntisi tytön äitiä niin ilmoittaisin poliisille ja tuskinpa tyttö ilman äitiään mitään töitä olisi saanutkaan!

    Voisi panostaa Iltatoreihin sen verran, ettei tarjottavat lopu kesken..kahvi ja kahvileivät lähinnä...

    Äänestä

mutta nyt tulee eli takas torille ja se on hyvä juttu!! kilpailua aina tarvitaan .

Äänestä
  • Kyllä se pentu ruotuun saadaan :)

    Äänestä

Savolaeset ootta työ sittä riijanhaluisia ja kovia toesijanno haakkummaa. Kenelä se nyt nuin kova tarve on häpästä torila olova kahvila...kellä?
Tulloopa mieleen köhöm....Oha ssinä ollu ennennii yrittäjä...täh?
Pitäkee se leepäläpinne kiini ja tarttukkee johonnii talikkoo ja mänkee paekkoomaan nuita muanteetä, ni ee tarvii ojissa ajela, ku teelä on tiet ku V........; sanonko missä?
Työ muute taejatta haakkuva kaekki, jotka sielä torila liikkuu, va ettäpäs huomannu tänäpäevänä sitä naesta joka kusta lurraatti siihe viinakapan etteen ja ee välittännä muista immeesistä. Varmaan käv ulukohuusissa. Sitten joku sen tuttu mies pätki sitä naesta seenee vaste turpaa, iha kaekkii immeeste nähe. Tuomoset ovat varmaa teeläpäen sitä rakkaavenosotussorttista laatua.
Lopettakkee se aenaene rähjeeminen ja turhanpäeväset kärhämöt ja olokee ilosia, niinku Savolaesten kuuluu ollakkii.
Hyvvee kessee vu ja ostakkeeha sitä ruokoo ja juomoo sieltä torilta, ku kerraanni suatta ja teele tarjotaa.

Äänestä

On täällä vaan lapsellista porukkaa kattokaa peiliin. Te mollaatte täällä alaikästä? Onko teidän elämä todella niin paskaa että kaikki se on teidät tähän johdattanut. Katkerat padkat savolaiset.

Äänestä

no nyt kun nähty kaikki viestit niin toivotan molemmat terve tulleeksi torille

Äänestä

kuulema hän on siinä vastaavana, vaikka hänellä ei ole vielä vastaavan hoitajan papereita, jotka pitäisi olla jos yksin tarjoilee alkoholipitoisia juomia. Anniskelu passin luulisi löytyvän mutta eihän sitä koskaan tiedä..

Äänestä
  • "kuulema hän on siinä vastaavana", eikö tuo ole juuri paskankummina ja juoruakkana
    olemista, hamekangas Sinulle!

    "Usko puolet mitä näet, älä mitään mitä kuulet............".

    Äänestä

  • Voisitko edes googlettaa anniskelusta jotain, ja tulla sen jälkeen pätemään..

    Anniskelupassi riittää vastaavana toimiseen, mikäli paikalla on c lupa eli tarjoillaan vain mietoja alkoholijuomia.

    Jos epäilet että paikassa ei noudateta alkoholilainsäädäntöä ota yhteys alkoholitarkastajaan..

    Äänestä

Eipä minulle ainakaan tyttö jota luulen teidän tarkoittavan ole alustakaan asti tarjoillut olutta joten nyt taitaa mennä kaksi eri ihmistä ihan sekaluta, kun kaks hyvin samannäköistä typyä siellä työskentelee. Ja ikäeroakaan tuskin kamalasti on.

Äänestä

Hyvät sapuskat ja palvelu.

Äänestä

Voi hyvää päivää millaista paskanjauhantaa...Oletteko oikeasti noin helvetin kateellista porukkaa, että pitää koittaa tyttöä täällä mollata jos olisikin työpaikankin saanut äitinsä avulla? Vituttaako kun ette itse saanut töitä ja nyt työttömänä vaan paskaa jauhatte täällä suomi24:lla. Hankkikaa elämä ja töitä ihan niinkuin senkin torivillen työntekijät. Hyvä ruoka on mielestäni ollut, jokainen tekee yrityksestään sellaisen kun haluaa ja hyvää palveluakin olen saanut.

Äänestä
  • Voi ******** meepäs nyt sinne äitisi helmoihin itkemään , itse pitää tänne puolustuksia keksiä .. No kaikkihan sen tietää että laps on terve kun se leikkii, sairas jos ei lopeta :) ps ihan paskat ruuat oli tänään torikaraoken aikaan :/

    Äänestä

Loppuuko Torivillen toiminta? Kuulin tuossa vähän sen suuntaista juttua, että Iisalmen kaupunki ja Toriville olisivat purkaneet keskinäisen sopimuksensa? Eli tuliko jo nyt näin nopeasti naula arkkuun? Onneksi jatkossa torilla on vihdoinkin Ellin Grilli!!

Äänestä
  • Toriville pisti lapun luukulle ja kaupunki etsii uutta yrittäjää. Ellin grilli on nyt sivussa torin keskiöstä, ei hyvä. Miinukset niille tahoille jotka antoivat Ellille periksi.

    Äänestä

  • Vatvominen kirjoitti:

    Toriville pisti lapun luukulle ja kaupunki etsii uutta yrittäjää. Ellin grilli on nyt sivussa torin keskiöstä, ei hyvä. Miinukset niille tahoille jotka antoivat Ellille periksi.

    Hyvä, että Ellin grilli on torilla.
    Ihan sama missä kohti, koska ei se Iisalmen tori niin iso ole etteikö sitä löytäis, ihan sama, että kummalla puolen toria sijairsee. Pääasia on se, että se on nyt torila eikä missään puskassa.

    Äänestä

  • näen on potut kirjoitti:

    Hyvä, että Ellin grilli on torilla.
    Ihan sama missä kohti, koska ei se Iisalmen tori niin iso ole etteikö sitä löytäis, ihan sama, että kummalla puolen toria sijairsee. Pääasia on se, että se on nyt torila eikä missään puskassa.

    Potut on näen että Hyvä eväs riittää minulle.

    Äänestä

  • Vatvominen kirjoitti:

    Potut on näen että Hyvä eväs riittää minulle.

    No hyvä on eväskii.
    ompahan valinnanvarroo kerrannii aenain rilliruokien suhteen iisalmen immeesillä,
    ja kuuloo samalla kaekki kaapunnin juorutkii.

    Äänestä

  • jutun juurta kirjoitti:

    No hyvä on eväskii.
    ompahan valinnanvarroo kerrannii aenain rilliruokien suhteen iisalmen immeesillä,
    ja kuuloo samalla kaekki kaapunnin juorutkii.

    Matkasin torin läpi yhdeksän aikaan, lappu oli luukulla niin Ellillä kuin Hyvällä Torivillestä puhumattakaan, siinä valinnanvara.

    Äänestä

  • Vatvominen kirjoitti:

    Matkasin torin läpi yhdeksän aikaan, lappu oli luukulla niin Ellillä kuin Hyvällä Torivillestä puhumattakaan, siinä valinnanvara.

    no, kato kun tännään on se aenoo vappaailta ellin grilliläesillä.
    eväs ol kyllä aaki mutta oesko se panna näen maanantai-iltana aekasemmin kiinni.
    pittäähän sitä suaha vappaallakkii olla kun on tuommonen työ että muuten männöö päevät ja yöt-

    Äänestä

  • kuohuun vp:lle kirjoitti:

    no, kato kun tännään on se aenoo vappaailta ellin grilliläesillä.
    eväs ol kyllä aaki mutta oesko se panna näen maanantai-iltana aekasemmin kiinni.
    pittäähän sitä suaha vappaallakkii olla kun on tuommonen työ että muuten männöö päevät ja yöt-

    Tännää on kylläkii tiistai.

    Äänestä

  • Vatvominen kirjoitti:

    Tännää on kylläkii tiistai.

    no, p ..keles sentään, niinpä onniin.
    ikä tekköö jo tehtäviään.

    Äänestä

  • vatkoo kirjoitti:

    no, p ..keles sentään, niinpä onniin.
    ikä tekköö jo tehtäviään.

    Sitä minä ennoo ikinä ymmärtännä ku on sanottu ettei oo ennee krillijä torilla ku elli korvess, niin ohan se Hyvä eväs ollunna kaekki nää vuojjet torilla, pienen piirin politikoentija tää elllinkrilli toohu on olluna.

    Äänestä

Todella parhaat rilli ruuat on SAVIPELLON KIOSKILLA! Kannattaa käydä herkuttelemassa,vaikka on syrjässä....eihän sitä nyt joka päivä voi ahtaa naamaansa rasvaisia mössöjä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nkomkml kirjoitti:

joko käyty maistelemassa ruokia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu