Otsikossa mainitut asiat ovat aivan eri asioita - toinen on luonnollinen jokapäiväinen toiminto ja toinen taas ei sitä ole.
Jos ennustaminen olisi mahdotonta, olisimme niin sanotusti nesteessä, sillä täytyyhän meidän nyt pystyä arvioimaan että suora automatka paikasta A paikkaan B vie tietyn ajan, eli olemme johonkin tiettyyn aikaan perillä. Eikä minulla ole yliluonnollisia kykyjä, jos arvaan että pian sataa, jos taivaalla on tummia pilviä, vai onko?
Ennaltatietäminen onkin sitten eri asia. Enhän minä nyt kuitenkaan "näe" sitä hetkeä kun olen paikassa B tai sade on alkanut.
Enneunissa on vähän sama juttu. Enneunet ovat mahdollisia - unihan kuvaa sitä, mitä voi tapahtua tulevaisuudessa sen tiedon pohjalta, mitä aivoissa on. Joskus todennäköinen tapahtuu. Jos unet eivät ennustaisi koskaan tulevaisuutta, niin joutuuko kolariunen nähnyt henkilö koskaan sitten kolariin? Sen logiikan mukaan ei. Jos henkilö joutuu kolariin, hän muistaa unen ja hehkuttaisi nähneensä enneunen. Jos hän EI joutuisi, uni unohtuisi muiden unien sekaan.
ennustaminen ja ennaltatietäminen
2
433
Vastaukset
- Gigul216
Ennustaminen on pelkkää arvailua ja eri mahdollisuuksien arvioinnin jälkeen "parhaaksi","varmimmaksi" vaihtoehdoksi valitun todennäköisyyden "lihaksi tulemisen" odottamista. Ennustaja -eukot mittailevat asiakkaitaan kiireestä kantapäähän ja kyselevät vaihvihkaa taustojasi, sitten heittävät oletuksia suurimmista mahdollisista "osumista" joita kuvittelevat kohdallesi muiden samanlaisten tapausten pohjalta saamiensa kokemusten pohjalta sattuvan, joskus nämä "ennustukset" osuvat kohdalleen ja siitä syntyvät legendaariset jutut >se noita tiesi mitä mulle tapahtuu< jutut. Ennaltatietäminen taas on asioiden tietämistä, siis tiedetään miten tulee tapahtumaan. Kun on varmaa tietoa että itse minä tai joku muu tekee asioita nuin ja noin tapahtuu siitä johtuen sitä ja tätä, kun esim. noin 150 vuotta ennen Hitlerin valtakautta venäläinen mystikko ennusti >pedolla on joskus huvittaviakin piirteitä, esimerkiksi pienet viikset< voitiin tästä vetää kaukaa haettu johtopäätös että kyse oli Hitler-pedosta viitteenä viikset, mutta monilla on viikset ja moni toimii kuin peto sattumaa vain oli se että tämä peto terrorisoi koko maailmaa ja sai siksi ansaitun huomion ennustuksen suhteen. Toisaalta se tietäminen(Viikset/Hitler) tässä tapauksessa edellyttäisi sen tietämistä että joillakin tahoilla on suunnitelma (Paholainen/demonit)maailman varalle ja HE nostavat kun aika on sopiva tämän valitun ihmisen valtaan(Hitler). Siis se edellyttää uskomista henkimaailmaan ja paholaisen suunnitelmalliseen maailman hallitsemis-suunnitelmaan ja siihen että joillekkin ihmisille on annettu "avaimet" avata,raottaa ovea joka muilta on suljettu, uskoo ken tahtoo, minusta se on sattumaa.
- Qadesha
Nimittäisin "tieteellistä ennustamista" todennäköisyyslaskemiseksi. Jos seisoo omenapuun alla juuri kun omena on putoamassa, kuinka suurella todennäköisyydellä omppo mätkähtää kuuppaan? Riippuu täysin seisoskelijan sijainnista ja ompun, siitä vaan laskemaan. Se ei liene mahdoton tehtävä.
Ennaltatietäminen on minun mielestäni mahdollista, koska olen sen itse pari kertaa kokenut. Vaatimattomampana esimerkkinä että olen joskus tietänyt että tänään tulee tietty juttu postissa tai tietyn ihmisen kirje seisoo JO postilaatikossani. Tuossa jälkimmäisessä tapauksessa kahden tuttuni kyseessäollessa heidän kirjeitään saattoi tulla periaatteessa koska tahansa, elikä he eivät kirjoittaneet kaavamaisesti siten että kirjeet olisivat olleet perillä aina esim. tiistaisin.
Kyseessä voi tietysti olla toki telepatiakin, eikä välttämättä ennaltatietäminen tai nykytilan tietäminen aisteista riippumatta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715