Jouluyö

Jouluyö! Juhlayö!
Kuusi, kynttilöitä. Pienet kädet askarrelleet ikkunaan tonttuja ja enkeleitä. Perhe kumartuu joulupöydän ylle. Paljon ruokaa, lapsilla säihkyvät silmät, josko jo tulisi joulupukki? Äiti on laittanut pöytään punaisia kynttilöitä.

Päättynyt kaikk’ on työ.
Kaksikymppinen nainen. Väsyneenä mappeineen, soittaa kotiin: ”Kulta, mä joudun jäämään ylitöihin. Niin. Ja kulta, hyvää joulua.” Hiljaa huokaa, katselee käytävän kuusen kynttilöitä. Nieleskelee kyyneleitä.
Ensimmäinen yhteinen joulu…

Kaks’ vain valveilill’ on puolisoaan
Asunnossa soivat vanhat joululaulut, vanhus kuuntelee vaimon yskintää. Miettii hetken, josko vielä kerran ottaisi puhelimen luurin, ja soittaisi. Pojalleen. Jos se perheineen tulisi käymään.
Mutta ei ole tullut ennenkään. Ei enää vuosiin.

Lapsen herttaisen nukkuessaan.
Viiden lapsen äiti, parvekkeella. Polttaa tupakkaa, pimenevälle taivaalle kohoaa savurenkaita.
Nuorin lapsi syö joulukoristeen ja tukehtuu siihen. Äidillä ei enää riitä kyyneliä.
Lepää rauhassa, pikkuinen.

Seimikätkyessään, seimikätkyessään…

Jouluyö! Juhlayö!
Lapset kerääntyvät kuusen ympärille. Ensin täytyy laulaa pukille. Nuorimmaista ujostuttaa. Ei tahdo istua pukin syliin, vaan hautaa kasvonsa äidin helmaan. Vanhemmat nauravat, setä ottaa elävän hetken videokameralla talteen. Joku kantaa keittiöstä piparkakkuja.

Paimenill’ yksin työ
Puhelimen ääni rikkoo hiljaisuuden. Nainen nostaa luurin. ”Hätäkeskus” Laskee sen jälleen, välittää viestejä eteenpäin. Ambulanssia tarvitaan. Jossakin puukotettu kuusen alla, jossakin talo poltettu, jossakin autolla ajettu sillalta alas. Nainen katselee ikkunan joulutähteä.

Enkel’ taivaasta ilmoitti heill’:
Nuoripari katselee vastasyntynyttä, oma pieni. Aivan liian pieni. Sairaalapastori kastaa lapsen. Nuorta äitiä itkettää. Isä silittää äidin tukkaa. Viereisessä huoneessa luetaan jouluevankeliumia.

Suuri koittanut riemu on teil’!
Joukko teinejä seisoo pakkasessa, yksi rikkoo pullon seinään. On olevinaan niin hauskaa. Tytöt kirkuvat, pojat nauravat. Kotiin ei mennä. Samanlainen meininki kodeissakin. Viina virtaa. Tavallinen viikonloppu. Vähemmän ihmisiä.

Kristus syntynyt on. Kristus syntynyt on.

Jouluyö! Juhlayö!
Lapset lahjoineen on laitettu nukkumaan. Nainen peittää vuokia muovikelmuun, mies sammuttaa kynttilöitä. Hymyilevät toisilleen, halaavat toisiaan. Vielä kerran toivottavat hyvää joulua. Ulkona sataa lunta, pehmeitä, valkoisia hiutaleita.

Täytetty nyt on työ.
Aamun ensimmäinen vuoro.. Hätäkeskuksen nainen. Ja nainen mappeineen. Sairaalapastori ja teinipoika matkalla mummolaan, viettämään kunnollista joulua. Linja-autossa matkustaa vain muutama ihminen, kiitollisina siitä, että pääsevät kotiin

Olkoon kunnia Jumalalle.
Kaikki samassa linja-autossa, matkalla kotiin. Saman arvoisina, saman kaltaisina. Joulu-aamuna. Jouluvalot tuikkivat ihmisten ikkunoissa, kukaan ei vielä ole liikkeellä. Aurinkokaan ei vielä ole noussut.

Maassa rauha myös ihmisille
Lopulta jokainen pääsee perille. Oman kultansa syliin, perheensä keskelle. Aurinko nousee kirkkaana taivaalle. Ulkona on pakkasta. Mutta jokaisen onnellisen sydämessä rauha. Ja lämmintä kuin heinäkuussa.

Olkoon suosio suur’, olkoon suosio suur’!
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

pitkästä aikaa jotain mikä sai ajattelemaan...

hyvää joulua kaikille!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-hiljaisuus- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu