Budhalla käynti

Tuli tänää käytyä kolmen siskoksen kanssa Budhan vastaanotolla. Aika huvittava heppu oli kun suu punaisena mussutti jotain koktailia. Siinä ohessa veteli pillisätkää ja aina välillä sylki sitä punaista väriä kulhoon. Silmät punasena antoi tyttärille ohjeita. Kun tyttäret kyselivät jotain niin kaveri alkoi silmät kiinni, kuin pinnistämään pöntöllä. Siinä tyttärilläkin pokka petti muutaman kerran mutta ei se Budhan tahtia heilauttanut.
Olipa sillä Budhalla apupoikakin joka morttelilla hakkasi sitä monjää pomolle. Esityksen lomassa sitä sitten lusikalla suuhun annettiin, kuin pienelle pojalle.

Ensin otettiin kulhosta nippu kasvin lehtiä josta leikattiin kummastakin päästä pienet varrenpalat pois. Toisesta kulhosta sitten levitettiin päällimmäiselle lehdelle punaista mössöä. Tämän jälkeen lehdet käärittiin rullalle ja veitsellä sitten leikattiin siivuja mortteliin. Jonkin ajan kuluttua hakattu seos olikin sitten tarjoiluvalmista. En nyt ihan koko rituaalia nähnyt että laitettiinko sinne mortteliin vielä jotain muutakin. Hyvin näytti mälli maistuvan ja annoksen jälkeen silmät punastuivat entisestään.

Sitten lopuksi (n. puoli tuntia) olikin sitten maksun aika. Jokaiselle tytölle annettiin vaaleanpunaiset kirjekuoret johonka laitettiin rahaa. En nähnyt tai kysynyt että kuinka paljon kukin antoi. Kovin tarkkaan se Budha sitä rahan laittoa seurasi, suorastaan silmät kiiluen.
En voinut muuta kuin mielessäni päätä pyöritellä. Että kaikkeen nämä thaimaalaiset uskovat ja rahoja antavat.
9204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Huh Huh. Aivan uutta tietoa että buddha on elävä henkilö. Thaimaalaiset munkit ja buddha pojulla sekaisin. ja tuo muneille rahan anto ja heille ruan antaminen aikaisin aamulla kuuluvat thaimaalaiseen kulttuuriin. Thaimaassa ei ole kirkollisverotusta sinä maksat suomessa sellaista (jos kuulut kirkkoon) kaikkeen siis jotkut suomalaiset rahojaan tuhlaavat.

Äänestä

Eipä mitään Huh Huh, vaan asiaa. Minäkin olen olen useamman kerran ollut mukana, kun on menty Byhaa katsomaan ja tällä ovat kylläkin tarkoittaneet paikallista munkkia, joka ei asu luostarissa, vaan omassa vaatimattomassa talossaan.

Äänestä
  • Kirjoitusvirhe, siis tietenkin Budhaa, piti olla.

    Äänestä

  • Thaimaan talollinen kirjoitti:

    Kirjoitusvirhe, siis tietenkin Budhaa, piti olla.

    Hyvä thaimaan talolinen MUNKKIA olette menneet tapaamaan. Tiedät hyvin thaimaalaisten englannin kielentaidon eivät varmaan tiedä mitä munkki on englanniksi (monk)

    Äänestä

  • thaimaan talviasukki kirjoitti:

    Hyvä thaimaan talolinen MUNKKIA olette menneet tapaamaan. Tiedät hyvin thaimaalaisten englannin kielentaidon eivät varmaan tiedä mitä munkki on englanniksi (monk)

    Toki tiedän sen, että munkkia kävimme tapaamassa. Olemme useamman kerran käyneet. Samoin temppeleissä käydessämme minulle kerrottiin menevämme Budhaa tapaamaan. Aamuisin, kun viikoittain munkki tai munkit tulivat käynnille, minulle kerrottiin Budhan tulevan. Kerran kysäisinkin, miksi kerrot Budhasta, etkä munkista, ei okiein osannut antaa kunnon selitystä. Sanoi vain, että en osaisi kuitenkaan ymmärtää. Ja kyseessä kylläkin oli sujuvasti englantia puhuva ja ymmärtävä henkilö, joka kyllä ymmärsi monk sanan, mutta ei sitä käyttänyt tässä yhteydessä. Joskus, kun olimme tavanneet Bangkokissa valemunkin, rahan pyynnössä, kylläkin kertoi monk sanaa käyttäen, että ei ole oikea, vaan rahastaja, jolle eivät muutkaan mitään antaneet.

    Äänestä

Olen minäkin käynyt "vastaanotolla" muutaman kerran ja siellä missä minä olen käynyt, niin vastaanotto on ollut fiksua ja asianmukaista. Tämä paikka on ollut iso, jossa käy myös paljon muita turisteja ja paikallisia. Olen kuullut että syrjäseuduilla rituaali ei olisi niin tarkka vaan siellä voi törmätä vaikka mihin.
Ensimmäinen vierailuni munkin luona oli jännittynyt. Ensin ostettiin kori jossa pitäis olla kaikenlaista tavarraa, vähän kuin hedelmäkori. Ajattelin että tämähän on hyvä tapa auttaa köyhiä ja samalla saa itsellekin hyvän mielen. Eihän se tietenkään mennyt niin kuin olin kuvitellut. Kun kori oli luovutettu munkille niin se pinottiin sinne muiden joukkoon. Toinen munkki tuli ja otti korit kainaloon ja vei ne takaisin sinne mistä olimme ne ostaneetkin. Silloin koin koko tapahtuman huijaukseksi. Sitähän se tavallaan onkin tai sitten olen käsittänyt sen asian ihan väärin. Joku viisaampi vois kertoa totuuden tuosta korista.

Äänestä

Buddhan reinkarnaatiota (jälleensyntymää) odotellaan buddhalaisuudessa laajalti ja monet uskovat Buddhan jo dallaavan maan päällä.

Siitä ollaan hieman sitten eri mieltä eri puolilla ja eri asteisissa "koulukunnissa" onko hän syntynyt uudelleen vai ei ja kuka hän on jos on syntynyt uudelleen.

Usko ja taikausko on iso juttu useimmille thaikuille. Mitä ihmeellisempiä tapoja, pelkoja ja riittejä joiden rinnalla meidän tikkaiden alta kävelykielto ja mustien kissojen pelko olan yli räkimiseen on vielä varsin pientä.

Uskomuksia liittyy joka lähtöön liittyen eläimiin, puihin, kasveihin, vuoriin, laaksoihin, lähteisiin, aurinkoon, polkuihin, elämään, kuolemaan, sukulaisiin.... Aivan kaikkeen.

Äänestä

Budhalaisuus on paikallinen uskonto ja se poikkeaa jonkin verran kristinuskosta. Maassa maan tavalla sano..

Äänestä

Voiko tai saako budhatemppeliin mennä ilman paitaa tai shortseissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika uskomaton kirjoitti:

Tuli tänää käytyä kolmen siskoksen kanssa Budhan vastaanotolla. Aika huvittava heppu oli kun suu punaisena mussutti jotain koktailia. Siinä ohessa veteli pillisätkää ja aina välillä sylki sitä punaista väriä kulhoon. Silmät punasena antoi tyttärille ohjeita. Kun tyttäret kyselivät jotain niin kaveri alkoi silmät kiinni, kuin pinnistämään pöntöllä. Siinä tyttärilläkin pokka petti muutaman kerran mutta ei se Budhan tahtia heilauttanut.
Olipa sillä Budhalla apupoikakin joka morttelilla hakkasi sitä monjää pomolle. Esityksen lomassa sitä sitten lusikalla suuhun annettiin, kuin pienelle pojalle.

Ensin otettiin kulhosta nippu kasvin lehtiä josta leikattiin kummastakin päästä pienet varrenpalat pois. Toisesta kulhosta sitten levitettiin päällimmäiselle lehdelle punaista mössöä. Tämän jälkeen lehdet käärittiin rullalle ja veitsellä sitten leikattiin siivuja mortteliin. Jonkin ajan kuluttua hakattu seos olikin sitten tarjoiluvalmista. En nyt ihan koko rituaalia nähnyt että laitettiinko sinne mortteliin vielä jotain muutakin. Hyvin näytti mälli maistuvan ja annoksen jälkeen silmät punastuivat entisestään.

Sitten lopuksi (n. puoli tuntia) olikin sitten maksun aika. Jokaiselle tytölle annettiin vaaleanpunaiset kirjekuoret johonka laitettiin rahaa. En nähnyt tai kysynyt että kuinka paljon kukin antoi. Kovin tarkkaan se Budha sitä rahan laittoa seurasi, suorastaan silmät kiiluen.
En voinut muuta kuin mielessäni päätä pyöritellä. Että kaikkeen nämä thaimaalaiset uskovat ja rahoja antavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu