Yötyö + 2 koiraa?

Ihan ensimmäiseksi sanon tähän, että haluan vain asiallisia vastauksia, trollit sun muut provot, joita täällä liikkuu, hus pois!

Eli siis olen ensi vuoden puolella pyrkimässä vartijan koulutukseen. Mielessäni kävi, että ehkäpä sitä sitten valmistuttua voisi pyrkiä yötöihin. Ei välttämättä pysyvästi, mutta silloin tällöin (jos on mahdollista).

Mutta! Mulla on kaksi koiraa ja sen takia haluaisin kuulla kokemuksia niiltä, jotka asuvat yksin koiransa/koiriensa kanssa ja käyvät yötöissä. Onko ihan mission impossible, vai miten on pärjätty?
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vain itsestäsi kiinni.itse nukun vähemmän päivisin eli enemmän vapaata:D
voisi kuvitella vartijan hommissa saada luvan kuskata koiria mukanakin jos tyyliin kiertelee yöt esim teollisuusalueita ym vastaavaa. Niin tai näin niin koirat sopeutuu kyllä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, kuulinpa jo tuttavaltakin että koiria ehkä saa viedä mukana, onhan niistä seuraakin. (:

    Äänestä

Tuo sopeutuminen riippuu varmaan hyvin paljon koiriesi luonteista että ovatko aktiivista stressaavaa ja siten ehkä haukkuvaa sortimenttia. Eli jos asut kerrostalossa ja koirasi on jotain pieniä seurakoiria jotka haukkuvat helvetin kimeästi ja pitkään sekä koko ajan kun olet poissa, niin unohda haave. Sen sijaan jos koirasi on vaikka boksereita tai muita hiljaisia rotuja ja ikää jo ehkä enemmän, niin koissut todennäköisesti nukkuvat sen aikaa rauhassa.

Yksi pointti mitä ehkä et ajatellut, on että ne yövuorot eivät yleensä ole mitään 8 tunnin hukeja, vaan kestävät 12, 14 jopa 16 tuntia. Siihen työmatkat päälle ja ne extratilanteet joissa joudut vaikka aamuyöstä tapahtuneen murron selvittelyjen vuoksi normaalit aamutehtävät viivästyvät etkä pääse normaalisti kotiin. Kuka kusettaa koirasi tuolloin?

Muuten hyvä homma sosiaaliselle erakolle mutta ei oikein sopiva perheettömälle koiranomistajalle.

Äänestä
  • Oho, ehkä mun kannattaisi tutkia asioita vähän paremmin etukäteen, jos tosiaan kestävät yli 12 tuntia. ;o ja pitää kyllä harkita kokonaan uudelleen.

    Asun omakotitalossa, koirat ovat siis rottweiler ja pienempi valkkarimix, hiljaisia tapauksia ja osaavat kyllä olla yksin, mutta lähinnä juuri huolettaa tuo ulkoilu.

    Mutta kiitos vastauksestasi, pitääpä harkita vielä uudelleen noita yötöitä.

    Äänestä

Please, kaikkien kerrostaloasujien puolesta, älä tee sitä ellet asu omakotitalossa. Koirasi tulevat 100 % varmasti aiheuttamaan ongelmia lukuisille naapureille, joilla on aamulla töitä ja lapsilla koulua. Ajattele yhteisöllisesti ja unohda koko homma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yökukkuja kirjoitti:

Ihan ensimmäiseksi sanon tähän, että haluan vain asiallisia vastauksia, trollit sun muut provot, joita täällä liikkuu, hus pois!

Eli siis olen ensi vuoden puolella pyrkimässä vartijan koulutukseen. Mielessäni kävi, että ehkäpä sitä sitten valmistuttua voisi pyrkiä yötöihin. Ei välttämättä pysyvästi, mutta silloin tällöin (jos on mahdollista).

Mutta! Mulla on kaksi koiraa ja sen takia haluaisin kuulla kokemuksia niiltä, jotka asuvat yksin koiransa/koiriensa kanssa ja käyvät yötöissä. Onko ihan mission impossible, vai miten on pärjätty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu