Ilahduttava yllätys

eilen Tampereen taivaalla. Fouga ja kaksi Hornettia lensivät Hämeenkadun yllä muodostelmalentoa, kahteen kertaan. Se sykähdyttävä jyminä kuului vasta kun koneet olivat aivan kohdalla.
Tänään olis Pirkkalassa Satakunnan lennoston alueella kaksikin lentonäytöstä, pääsispä taas näkemään.

Ei tässä jyminän lumoissa vain yksin eletä, kova pohtiminen meneillään ihmisen vapaa tahto- käsitteestä.
16126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
Aloittaja

Sitäpaitsi illansuussa oli mahtavaa ukkosta ja salamointia, raekuuroina taisivat viimeiset lumet alas tulla. ,mahtavin myrskyn näyttäytyminen oli täällä sekin, kenties ei aikaisemmin koskaan niin isoja rakeitakin.

Äänestä
  • Lunta ja jäätähän tuolla yläilmoissa riittää. Jostakin löytyy sivu, josta näkee keskimääräisen nollarajan ylöspäin noustaessa.
    Vuorikiipeilijätkin ohittavat tuon rajan mm. Mont Everestillä. Myös matkustajaliikenne käyttää tuota ohuempaa pakkasrajan yläpuolista ilmatilaa.

    Etsikääs joku nuo sfäärien lämpötilasivut, kiitos.

    Äänestä

Vietän Kukkiajärvellä joka kesä viikon tai kaksi ja jokaisella lomalla on nähtävissä tuo ilmiö liekö lentoharjoitukset vai näytös, muodostelmassa lentävät.
Kyllä se ääni menee aivan 'sieluun' saakka kauan on sellainen ikään kuin vapina sisällä, minusta ovat pelottavia.
Tämän perheen pienet palatsikoirat tietävät jo minuutteja ennen ja alkavat pyrkiytyä syliin, vapisten ja silmiin tuijottaen sitten kestetään kaikki kolme tämä ylilento.
Tyynellä säällä tuntuu kuin veden pinnassakin olisi säröytymisen merkkejä, johtuneeko silmistä vai 'sielusta'.
Peloissani olen minäkin samoin kuin eläimet.

Kaunista katseltavaa se kuitenkin on, jokaisen lennon jälkeen vastarannalla alkaa kukko kiekumaan siinä Kiekua kuunnellessa hellittää jännityskin.

Kauhavalla evakkoreissulla asuttiin aivan kentän vieressä, silloin oli vielä Karjalassa sotatoimet.
Juhannusaattona Kauhavalla on suuret lentäjien juhlat Finnair vie koneellisen juhlijoita mukana veteraaneja ja henkilökuntaa.
Jaahas, viime vuonna olivat viimeiset juhlat ainakin Kauhavalla, miten sitten tästä eteenpäin ??

Onhan lennostolla siviili aikana tehtäviä ilmatilan seuranta niistä kuullaankin me tavalliset ihmiset uutisissa, koska ja missä on tapahtunut.

Äänestä

Tarkoitan tuolla ilmatilan seurannalla kyllä tutkien seurantaa, eivät ne koneet siellä 'päivystä' ;-)).

Pitäis kyllä ennen kuin napin painallusta lukea mitä on kirjoittanut en tiedä ei vain tule sitä tehtyä, no korjataan/parannetaan sitten.

Äänestä

Olin ilmailunäytöksessä Seutulassa kun Italialainen Fiat taitolentoryhmä syöksyi muodostelmassa kohti katsomoa ja vasta viimehetkellä kääntyivät nousuun. Tapahtuman monet kokivat liian vaaralliseksi ja niin lentonäytöksissä kiellettiin sen tapaiset esitykset.

Minusta se oli komeaa kun ääni tuli kuuluviin vasta kun koneet oli jo menneet yli. Vääriä ihmisiä oli katsomossa kun sellainen sääntö laadittiin.

Äänestä

Kuulehan kukkis, eipä tule luettua ´ läpi´ kirjoittamiaan, saattas itsekritiikki hyökätä päälle ja rupeis liikaa miettimään, miten on läpiä päähänsä taas kirjoittanut. Nyt sitten rupesin toella miettimään, mitenkä se tuo läpiä päähänsä soveltuu tuohon lauserakennelmaan yleensä! Herranen aika, senki takia, voi olla, että jotkut voi käsittää äärimmäisenkin eri tavalla kirjoittajan sanoman. Kun nääs harkitsemattomasti, holtittomast kirjottaa.

Niin jj, minäkin muistan, ennen vanhaan olivat lentonäytökset rajumpia. En mie muuten mikkään lentokonerakastaja oo, nuo hornetit yms. vaan. Tiiän toki, mikä niissä kiehtoo, jääköön nyt tällä kertaa itsepaljastukset vähemmälle.

Ootteko muuten koskaan sattuneet näkemään itsensäpaljastajaa hommissaan.
Mie oon yhen kerran...no minuu rupes naurattamaan niin kovasti, että tais lerpahtaa paljastajan tarkoitukset ihan pieleen. Ilmeisesti sellaisessa tilanteessa pitäs kiljasta...iik tai voi kamalaa vai onko siitä ohjeita saatavilla.

Äänestä
  • Työpaikan saunaillassa joku koputti varovasti ikkunaan, rohkea Maija meni ovelle, siellähän joku esitteli täydessä terässä olevaa kaluaan. Maija kuului sanovan tule tänne tyttöjen saunaan, niin tarkastellaan sitä sun kaluas ihka porukalla. Lasin takana lerpahti ja hirmu pakoon juoksu kun meitä tyttöjä juoksi perään muutama valkoiset poikkilakanat levällä niskassa.

    Menee muistoihin, tapahtui työaikana.

    Äänestä

Minusta karmeat sotakoneiden äänet tuovat aina mieleen sodan, kauhuineen.

Äänestä

Tuohon itsensä paljastamiseen, kerron etten ole sattunut näkemään noita Pääsiäiseen kuuluvia 'yllätysmunia', siinä on vielä odotettavaa tässä elämässä.
Eräs ystävättäreni kertoi saavuttaneensa tuon etapin ja vielä viikkoja tapahtuman jälkeen kertoessaan ääni vapisi.

Huomattavasti nuorempi mies kuin tämä 'näkijä' oli ollut vastaantuleva, siististi pukeutunut, 3/4 kevättakki vielä hattukin päässä.
Parin metrin päässä oli leväyttänyt takin auki ja tuijottanut tätä rouvaa.
Rva kertoili että kyllä hän vikasi mitä on näkyvissä ja saman tien käänsi katseensa, ohitti ja meni menojaan.

Vasta kotona tämä rva oli alkanut tajuamaan mitä matkalla tapahtui.
No on sitä naurettu muutama kerta, tapauksesta on kymmeniä vuosia.

Äänestä

Talossamme kävi pyydettynä sellaine ikäväestön asumisviihtymiseen liittyvä korjausasiantuntija, rakennusmestari.
Korjattavaa löytyi, eräs sellainen tontin pohjaveden alentaminen avo-ojien avulla niin että vesi alenee 50 sm:stä 70sm. Ojan kokonaispituus 80 metriä.

Näin kuumalla lähdin eilen lapiotyöhön. Eilen puoleen väliin, tänään loput. Rankka ja hikinen työ. Sain vetää jäätelön jugurtin ja suklaata molempina päivinä, mutta silti painoni on laskussa. Iloinen yllätys, että vielä jaksoin.

Äänestä

Äitini kävi aikanaan nuorena tyttönä Ateneumin iltakoulua opiskelemassa kaiverrusta, ja oli tulossa sieltä Keskuskatua Stockmannin kohdalla kun tuli mies vastaan koko perheonni näytillä.

Äitini oli kävellyt uudestaan vielä miestä vastaan, kun ei ollut uskoa näkemäänsä. Kyllä isällä riitti kiusaamista kuultuaan tuona:

Tietenkin kiinnostuit niin, että piti uudelleen vielä ne nähdä:D

Itse jouduin lähes paniikkiin kun olin menossa Johanneksen kirkkoon kuuntelemaan Tauno Äikään urkuharjoittelua, ja mies kiirehtii portaissa perässäni nuo vehkeet sojossa.

Olin kiitollinen kun siivooja oli pölyjä pyyhkimässä alttarin luona, eikä se paljastaja tullut sisälle sentään!
Kesti kyllä ennenkuin menin uudelleen kuuntelemaan.

Eihän nämä nyt ihan sovi aloituksen "iloiseen yllätykseen", vaan miks'ei nyt ilahduttaisi edes vilahdus miehen sukukalleuksista:D

Äänestä
Aloittaja

Jospa otsikkoni mukaan nyt minäkin, kun noin sopiva on valmiina.
Huhtikuun puolella otettiin minultakin vuotuinen eri arvojen mittaus labrassa. Kilpirauhasen vajaatoiminta on nyt parantunut normaaliin, thyroksinia kyllä pitää elämänsä loppuun saakka 2pilleriä/ aamu ottaa. Muutoksen huomaa monessakin asiassa, vajaatoiminnallahan on ääretön määrä vaikutuksia kaikenlaiseen muuhun, minulla muunmuassa mielialan synkkeilyyn, ahdistukseen, joten nyt ymmärrän nekin ajat, kun empatianmääränikin menee kaiketi yli, niin kaksinverroin vaikeampina koin läheisten vaikeudet.. Nyt osaan ainakin jonkin varran relisttisemmin niihin suhtautua. Tuolla lääkkeellä taas on vaikutusta lihomisalttiuteen, siihen on muutenkin tapumusta.

Niin tuosta lihomisestani johtuen olikin sitten verensokerinviitearvo noussut paastomittauksessa 6,2:een, se on jo hälyttävä määrä. Joten sain innokkeen laihduttamiseen, kävin ohjeita ottamassa hoitajalta, ja nyt puolentoista kuukauden jälkeen olikin jo tuo arvo laskenut 5,8:aan. Hienoa...yllätystä ilahduttavasti. Painonpudotusohjeet ovat aikalailla erilaiset, mutta myös painoa olin saanut pois kolmisen kiloa, nyt tiedän, että hiukan rasvan , leseitten ja kaikenlaisten puurojen syöntiä voin lisätä. Nälässä ei tässä laihdutuksessa tarvitse olla, tuntui oudolta aluksi, että enemmän syön nyt, muttei kerralla enempää, vaan noin neljä ateriaa päivässä. Lipsahdukset vaikkapa jätskiherkutteluun kuuluvat ihan asiaan.

Sopiva esimerkki olen nyt siinä, miten liikapaino voi vaikuttaa terveyteen. Kirjoitin näin paljon, jospa jollekin muullekin innostusta antaisi.

Äänestä

Minäkin kerran jouduin yllättäen tuollaisen seksipaljastajan kohteeksi.
Tulin illalla kiireissäni mäkeä alas ehtiäkseni linja autoon.

Siinä sattui olemaan sellainen aidan kulmaus, enkä kiireissäni huomannut miestä joka seisoi siinä kulmauksen takana.
En ehtinyt edes katsoa miestä, niin kiire oli, mutta aivan kohdalla mieshen pöyhiessä housujaan arvasin mikä oli meneillään.
Ei se mitään, mutta se surkea ääni, rouva , rouva, rouvaa.
Se kaikui korvissani koko loppumatkan bussissa istuessni. Voi mies raukkaa, taisi olla juuri tuloillaan......

Minulla on myös nyktisin ollut korkealla verisokeriarvot maaliskuun alusta havaittiin
Tånään olin tarkastuksessa ja määrättiin insuliini pistoksia..Olen pistellyt sormenpäitätäni mittarilla, mutta arvo on pysynyt samana. Siellä se aina vaan kieppuu 6.0-12.0 välillä. Pitäisköhän ruveta laihduttamaan..........

Äänestä
Aloittaja

Niin, fiiuliin, miepä kerron koko stoorin, miten tää laihutusjuttu alkoi. Mulla on noitten taulukoitten mukaan varmasti rutkasti ylipainoo, en täällä kehtaa ees mainita. Mutta ihmisen painohan
on myös suhteessa siihen, millanen luusto on, onko aina ollut pulska vai aikasemmin laiha, peräti keskosena syntynyt.. Ei niihin taulukoihin tartte kurkkiikaan. Keskosena syntyneillä on suurin riski erilaisiin sairauksiin, jos lihoovat rutkasti vanhempana.. Minä oon ollu aina sellanen riskinkokonen tyttö, mutta tää viime talvi oli nyt sitten piste lihomiselle. Oli jo sellanen hällävälii tunne.

Mutta sitten tuli näkyviin tuo sokeriarvo, oli pakistanilainen nuorukainen tällä kertaa lääkärinä, sanoi, että nyt sitten lääkitykselle. No minähän sanoin napakasti, etten kyllä ruppee, eikös vois aatella, että laihdutus auttas näin vähäisessä nousussa. Hän ilostu kovasti, ja sanoi, että hyvänen aika, niinhän vois tehäkin. Sain sitten ajan diabetes- neuvojalle, jonka kanssa käytiin läpi asioita ruokavaliosta ynnämuusta. Se ravintosuositus on todella niin erilainen muihin laihutuskikkoihin verrattuna, yllinkyllin syöneenä voi nukkumaan mennä, ja silti paino puttoo hiljakseen.

Liikuntahillumisesta ei muuta maininnut kuin että jokainen liikkuu kykynsä ja vointinsa ja halunsa mukaan.
Kyllä oon nyt tyytyväinen, muuten ei ois ollut tarmoa ryhtyä laihuttamaan, jos ei tuo sokeriarvo olis näyttänyt, että nyt pittää jottain tehdä.
Kyllä voisit sinäki saman tehä, kun sulla näköjään nuo arvotkin niin heittelee.
Mee vaan lääkärille ja sitten varaat ajan sille hoitaja-neuvojalle.

Minulle ainakin sopii hyvin näin.

Äänestä

Aloittajalle.
Linnuntietä tästä olopaikastani on n.15km Halliin.
Toimintoja lopetettiin, ajattelin ,että lentotoimintakin vähenee.
Koko aamupäivän hävittäjät lensi.
Helikopteri lentää mökkimme päältä arkipäivisin usein.
Kuulemma, kokoovat ja päivittävät niitä. Ilmeisesti koelentävät.
Täällä on niin tottunut siihen. ettei niistä yhtään häiriinny.

Äänestä
  • Eppu
    Vaikutat rauhalliselta henkilöltä. Ikään kuin hallitsisit nykyistä tilannettasi, en ole nähnyt sinun polttavan päreitäsi. En kestäisi melua. Olen herkkä valoille ja toistuville äänille, käämini kärähtää aika herkästi.
    Asuinpaikkamme on rauhallinen. Työkoneet jokus kolistelevat, pörräävät. Joskus talvella herään lumikoneen kolahduksiin.
    Niin kuin siinä klassikoksi muodostuneen Noitalinna Huraan kappaleessa Pikkuveli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10540344 kirjoitti:

eilen Tampereen taivaalla. Fouga ja kaksi Hornettia lensivät Hämeenkadun yllä muodostelmalentoa, kahteen kertaan. Se sykähdyttävä jyminä kuului vasta kun koneet olivat aivan kohdalla.
Tänään olis Pirkkalassa Satakunnan lennoston alueella kaksikin lentonäytöstä, pääsispä taas näkemään.

Ei tässä jyminän lumoissa vain yksin eletä, kova pohtiminen meneillään ihmisen vapaa tahto- käsitteestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu