1 Kansalaispalkka vastaan / 2 Suomalaisten yritysten arvopaperikaupan ja osinkojen tuotot pitäisivät olla verovapaita suomalaisille henkilöille jotka asuvat suomessa 2000€/vuosi.
Aloittaisin elvytyksen verovapaudella 2 (2000€v)
Harkitsisin kansalaispalkkaa 1 ( sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukkujen romuttamista ja päivittämistä ihmisiä aktivoivaan suuntaan)
Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta selviää, että Suomen maksetut sosiaalimenot olivat vuonna 2012 yhteensä 31 % bruttokansantuotteesta eli noin 60.000 miljoonaa euroa (= 60 miljardia €).
Suomen nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on kallis, byrokraattinen ja ihmisiä passivoiva. Se aiheuttaa kannustinloukun, estää ihmisiä työllistymästä, silloin kun sosiaaliavustuksilla eläminen on työttömälle kannattavampi vaihtoehto kuin työn vastaan ottaminen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voisihan ainakin yli 50v pitkäaikaistyöttömät päästä kansalaispalkalle.
Pääsihän TOSIrealistinkin jo yli 10v sitten kansalaiseläkkeelle.
Joku sanoisi, että tasan ei käy onnen lahjat ja typeryyttä palkitaan.
Perustulo riittävä aktivoi ihmisiä, ei kannustinloukku, jolla ei tule toimeen ! mihin ihmisiä pitäisi aktivoida, kun ei ole töitä.
Tutkimuksien mukaan työtön ansiosidonnaisella päivärahalla oleva ihminen on aktiivinen harrastuksiltaan ja mieleltään. ja ongelmien kustannukset jää pieneksi
Kyllä normaali ihminen hakee työn kautta sen elintason , mihin pienellä peruspäivärahalla ym. tukimuodoilla ei ole mahdollista.
Mistä löytyy sellaista tietoa, että työt olisivat loppuneet, eivät työttömyystilastot kerro muuta kuin sen, että ei olla töissä.
Kannustinloukusta pääsee irti kun alkaa tavoittelemaan parempaa, mutta ei kuitenkaan kuuta taivaalta.
Ihminen ei ole enää "normaali" jos tyytyy elämään erilaisilla tukimuodoilla joita toiset kustantavat.
Tutkimuksia tekevät etupäässä he joille on ohjattu tukimuotoista rahaa, eli samaa rahaa millä muutkin työttömät elelevät.
Elintaso olotila voi tietysti olla jokin minimi, mutta sen täytyy itse hankkia omalla TYÖLLÄÄN.
Minun mielestäni kaikki on humpuukia jos ihmisen pitää tehdä töitä ja elättää loisia, yhteiskunnan pitää kilpailuttaa kaikki ja se joka pesee edullisimmin saa pestä parhaat ikkunat ja lattiat toisten käyttöön.
Yhteislähtö ilman dopingia ja paras voittakoon.
Rahaa ei ole vaikka tili niin näyttää, koska tilillä ei ole vakuutta vakuus on harhakuva jolla ei ole katetta.
Teenkö radun vai otanko lopputilin?
Mitä tarkoittaa kansalaispalka?