...
Galápagossaarten eläimet ovat maailmankuuluja siitä, etteivät ne pelkää ihmisiä. Ominaisuuden uskotaan kehittyneen, koska otukset elivät vuosituhansia ilman kontaktia ihmisiin tai muihin luonnollisiin vihollisiin.
Darwin viskoi inhottavina pitämiään leguaaneja hännästä veteen ja söi jättiläiskilpikonnia.
Leguaanit, kilpikonnat ja monet muut eläinlajit päätyivät syrjäiselle Galápagokselle alun perin merivirtojen kuljettamina. Ne sopeutuivat tuliperäisten saarten oloihin, ja vuosimiljoonien kuluessa niistä kehittyi erilaisia kuin mantereella asuvista lajitovereistaan.
Ihmiset löysivät Galápagossaaret tiettävästi vuonna 1535, kun Panaman piispa Tomás de Berlanga eksyi niille vahingossa. Saarista tuli vuosisatojen ajaksi merirosvojen ja valaanpyytäjien tukikohta, ja ainutlaatuisten eläinlajien hävittäminen alkoi.
Merimiehet lastasivat tuhansittain jättiläiskilpikonnia laivoihinsa. Konnat olivat kätevää muonaa pitkillä purjehdusmatkoilla, sillä ne selvisivät kuukausikaupalla ilman ruokaa tai juomaa.
Evoluutioteorian isä, luonnontieteilijä Charles Darwin, pysähtyi saarille viideksi viikoksi vuonna 1835. Jos nykyiset kansallispuiston säännöt olisivat olleet silloin voimassa, utelias mies olisi joutunut vaikeuksiin. Hän viskoi inhottavina pitämiään leguaaneja hännästä veteen vain todetakseen, että...
Lue koko matkareportaasi:
http://kerranelamassa.fi/ecuador-galapagos-risteily/
Galapagos – lumotut saaret
kerranelamassa.fi
0
235
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821147Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241125Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73734Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 133530
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444